torstaina, tammikuuta 29, 2009

Lakritsipeniksen varjo

En voi olla ajattelematta Markku Eskelisen ja Jyrki Lehtolan esseetä Georg Henrik von Wrightistä ja lakritsipeniksestä, kun lukee tuon kulttuurikonsensuksen omakseen ottaman valtionfilosofin tekstikokoelmaa Humanismi elämänasenteena (1978/1987). Jos vaikkakin von Wrightin varsinaiset ansiot ovatkin analyyttisen filosofian alalla, josta en muutenkaan erityisemmin perusta, hänen kulttuurikritiikkinsä on täysin ponnetonta, onnetonta ja hedelmätöntä.
Surullisinta antia on esimerkiksi kokoelman loppuun jätetty esitelmä ihmisestä, tekniikasta ja tulevaisuudesta, jossa von Wright kirjoittaa kuin lukiolainen itsestäänselvyyksiä, kuinka "teknologian kehitys meidän vuosisadallamme on syvällisesti vaikuttanut ihmisten elinehtoihin ja elämäntyyliin ja muuttanut niitä kaikkialla maapallolla" (1978/1987, 180) ja "tekninen kehitys koetaan itsetarkoitukseksi, ei asiaksi jota ohjailemme, vaan joka sokeasti ohjaa meitä tuntemattomaan päämäärään" (emt., 182). Von Wright edustaa juuri sitä saamatonta filosofipolvea, joka tyytyy tarkkailemaan, kuinka "legitimaatiokriisi" etenee ja arvioimaan uudelleen "ihmisen ja luonnon välistä suhdetta, joka näyttää olevan tärkein meidän päiviemme ihmiskunnalle annettu älyllinen haaste". Von Wright pitää penkistään kiinni, vaikka huoneen seinät kaatuisivat, maailma hajoaisi ympäriltä. No, von Wright onkin omaksunut "humanismin elämänasenteena", joka tarkoittaa "sen puolustamista mitä sanotaan ihmisen parhaaksi. (Engl. "the good of man", saks. "das Wohl des Menschen".)" (emt., 165). Tämä "ihmisen paras käsittää kaiken, mikä on hänelle hyväksi ja mikä tekee hänelle hyvää" (emt., 165). Mikä onkaan harmillisempaa kuin selitellä sitä, miksi oman navan tuijottelu on niin kivaa ja olla kysymättä, miten hyvä määrittyy suhteessa muihin eläviin olentoihin?
Osaa von Wright kuitenkin näennäiskritiikkinsä. Tekniikka kärsii legitimaatiokriisistään, ekologia on tulevaisuuden kysymys jne. Joka toisessa lauseessa filosofimme on kuitenkin selvästi innoittunut teknologian eduista ja pitää mielettömänäkin ajatusta, että alkaisimme rajoittaa "teknologista imperatiiviamme", teknologisen kehityksen olemukseen "kuuluvaa 'autonomiaa' eli omaa 'logiikkansa', johon yksilöiden toiminta tai toivomukset eivät sanottavasti vaikuta" (emt., 181). Kauhistelu ei esimerkiksi tietokoneiden maihinnousun suhteen kuulemma auta, "kun puolijohdeteknologian kehityksen seurauksena nk. mikroprosessorit ovat valloittaneet työelämän" (emt.,181).
Teknisen kehityksen legitimaatiokriisin pohja on von Wrightin mukaan varhaisemmassa kysymyksessä ihmisen, luonnon ja jumalan suhteista, joka edelleen pohjaa juutalais-kristilliseen kulttuuriperintöön. Uskonpuhdistuksen jälkeen ihmiskunta on hiljalleen etääntynyt kirkon opeista sikäli kuin kirkko on menettänyt valtaansa. Tilalle on astunut teollistuminen ja luonnontieteellisen maailmankuvan esiinnousu. Pelastaako tällainen itsestäänselvyyksien latelu ketään? Von Wrightin kaltaiset akateemikot äityvät näillä seisomilla natustelemaan juurikin sitä, kuinka tällaisia syitä on etsittävä, mutta ketä oikeasti auttaa, vaikka tutkisimmekin kirkollisiin julistukseen sisältyneen tällaisia ideoita? Miksi kukaan tuhlaisi omaa ja muiden aikaa natustelemalla itsestäänselvyyksiä muuten kuin hidastaakseen meitä ymmärtämästä, mitä on tehtävä nyt, mikä on tämänhetkinen historiallinen tilanteemme ja mitä voimme tehdä parantaaksemme kosmologista koherenssiamme, harmoniaa ihmisen, muun luonnon ja jumalten suhteen? Von Wright katsoo kuitenkin mieluummin taakse kuin eteen, mikä näkyy ja kuuluu kauas, sellaistahan on kiivetä perse edellä puuhun - vaikka mieluummin von Wright kääntyy selin pohtimaan kuin Pasilan Pekka Routalempi kuinka "jännä juttu tämä ekologia on", kun hänen palkkaamansa metsuri kaataa tuon puun.
Sanalla sanoen von Wright haluaa tukea vätysmäistä puoluepolitikointia, joka tuomitsee yhteiskunnallisen muutoksen niissä määrin kuin se ei ole hänen ja hänen kaltaistensa ajamaa. "On turha toivoa ja väärin vaatia, että ihminen lakkaisi harjoittamasta tiedettä ja luopuisi teknologiasta. Ne ovat saavutuksia, jotka kestävät niin kauan kuin on olemassa sivistystä eikä ihmiskunta vaivu takaisin villin asteelle." (emt., 161) Ja samaan aikaa filosofi saarnaa "ihmisen parhaasta"! Miten yössä täytyy edes Minervan pöllön olla, ettei ymmärrä jaottelun villiin ja sivistykseen pohjaavan ennen kaikkea ylimielisyyteen ja tietämättömyyteen, filosofiaan joka perustuu vain "kasvukauden pituuteen"?
Jopa 1960-luvun opiskelijatoimintaan von Wright ottaa aikuisen miehen etäisyyttä:
"Vain vähän aikaa sitten nosti sama lohikäärme päätään länsimaissa - kenties ennakoiden paloa, joka ei vielä ole kasvanut täyteen loimuunsa. Tällöinkin muodostivat nihilismin purkaukset synkän varjon, joka liittyi aitoihin edistyspyrintöihin. Opiskelijat, jotka Pariisissa taistelivat barrikadeilla levottomuuksien loppuvaiheissa 1968, olisivat voineet ilmaista poliittisen ohjelmansa samoilla sanoilla kuin aikanaan Ukrainan mahnovtšina: 'Vain kumoamalla kaiken hallitusvallan, kieltämällä auktoriteetit, tekemällä lopun kaikista esivallan poliittisista ja taloudellisista valheista - tuhoamalla valtion ja kumoamalla yhteiskunnan voimme perustaa todellisen työläisten ja talonpoikien neuvostovallan ja toteuttaa sosialismin.' Tällaisesta kielteisestä menettelystä ei kuitenkaan ole tuloksena regnum hominis, vaan ihmispeto Calibanin yleismaailmallinen pakkovalta. Siksi täytyy taistelun, jota humanismi käy ihmisen vapauttamiseksi sorrosta ja vääryyksistä, samalla kohdistua meissä piileviin 'inhottaviin nilviäisiin', holtittomaan kielteisyyteen, joka uhkaa syöstä ihmisen uuteen ja entistä pahempaan orjuuteen." (emt., 167-168.)
Hyvä on, sosialismi on ehkä epäonnistunut eri kokeiluissaan monissa maissa, mutta nähtävästi kaikki poliittinen toiminta, joka ei ole nykyisenkaltaista valtionalaista ja sen demokratiakäsitystä tukevaa, on von Wrightille kauhistus. Filosofimme leimaa samalla kuvailulla useat erilaiset muutosvoimat pakkovaltaan ihmisiä ohjaavaksi taantumuksellisuudeksi. Ja kielteisyys! Hyi hyi, kielteisyys on iljettävä nilviäinen, joka on listittävä, riippumatta siitä, mihin se kohdistuu! Von Wright ei näytä haluavan ymmärtävän, että kielteisyys tarkoittaa monissa kohdissa tarpeellista, sellaisen paikan hakemista, joka olisi harmonisempi suhteessa muuhun luontoon ja jumaliin. Von Wright onkin nähtävästi oiva kristitty, kunnon kulttuuriperijä, joka pitää humanistisesti itsestäänselvyytenä ihmisen oikeutta käyttää luontoa hyväkseen. Teknologia ei tässä yhtälössä ole haitallista, vaan kuten todettua, ihmiselle hyödyksi ja hyväksi. Saavutetuista eduista ei luovuta, piste - vaikka se tuhoaisi meidät ja kaiken ympäriltämme.
Edellä esitetty on tietysti ristiriidassa sen kanssa, että "humanisti on valmis sanoutumaan irti kaikesta, mikä rajoittaa tai kahlehtii ihmisen mahdollisuuksia elää ihmisarvoisesti. Hän tietää kuitenkin myös, että nämä mahdollisuudet voidaan toteuttaa vain humaanisen, ihmisen parhaasta huolehtivan ja siitä oikeutuksensa saavan järjestyksen turvin" (emt, 172). Ainoastaan lainauksen loppu - sana 'järjestys' - särähtää korvaan. Erityisen luulotautinen ei tarvitse olla veikatakseen, että von Wright tarkoittaa tässä parlamentaristista demokratiaa ja valtion holhousta.
Huoli maailman tilasta on syvä. Kuitenkin yritykset, joissa yksilö murtautuu pois sekoavasta maailmasta, von Wright kokee kategorisesti surkeina vieraantumisen seurausilmiöinä.
"Joissakin se herättää sokeaa vihaa ja halua olemassaolevan yhteiskunnan hävittämiseen - kuten eräissä terroristiryhmissä. Toiset ovat pyrkineet romanttisesti pakenemaan todellisuutta - hyvänä esimerkkinä 1960-luvun hipit. Kuvaan kuuluvat myös monet yritykset pelastukseen johtavan 'sisäisen tien' löytämiseksi mystisten ja epäortodoksisten uskontojen avulla - mikä piirre ilmeni etenkin1970-luvun loppupuolen uususkonnollisuudessa ja uussubjektivismissa. Hyperrationaalisen teknologisen sivistyksemme toinen paradoksi on, että monenlainen taikausko ja irrationaaliset käyttäytymiskaavat ovat puhkeamassa sen rungosta kuin nopeasti kehittyvät syöpäkasvaimet." (emt., 187.)
Syöpäkasvaimet! Von Wright haluaa ihmisensä olevan ennen kaikkea rationaalinen humanisti, josta kaikki taikausko ja empatia on riisuttu pois. Mutta tämä ratio, joka on juuri teknologisen kehityksen takia vääristynyt, urautunut, välineellistynyt, vaatii pelastuakseen juuri näennäisen irrationaalisia käytänteitä, esimerkkejä, toimintaa joka ei toimi järjen, vaan aistin, luovuuden ja esteettisen ohjaamana. Vaikka von Wright on keskieurooppalaisine taideihanteineen estetiikankin ystävä, olemassa olevia taiteentekemisen muotoja hän ei halua tunnustaa, onhan von Wright ehta Minervan pöllö, nousee hämärän tultua, nostalgisoi, marisee menneen perään. Ianikuisen ja porvarillisen Mannin palvonnan sijaan tarvittaisiinkin tuhansia ja tuhansia taiteilijoita ja esteetikkoja, jotka tekisivät taidetta nimenomaan omaksi ilokseen, leikinkaltaisena toimintana, joka heijastuisi kaikkiin muihinkin käytänteisiin ja ongelmanratkaisutilanteisiin. Ne meidät pelastavat, ei Mannin haamu. Faustin natustelukin on enää porvarillisen valtiofilosofin turvallisuudenhakuinen ja kategorinen tuutulaulu, jonka sijaan von Wrightkin olisi voinut keskittyä toiminnan filosofiaan ellei olisi ollut niin rakastunut jaaritteluunsa ja itsestäänselvyyksiinsä. Ja lopuksi: mitä filosofiaa valtion suojeluksessa voi muka harjoittaa?

9 kommenttia:

Antti Filppu kirjoitti...

Tuosta "humanismista elämänasenteena" itse olen ollut aikalailla innoissani ja pidän von Wrightiä tärkeänä äänenä, hänen kritiikkiään pätevänä. Nämä ajatukseni siis tulevat viimeisen parin vuoden ajalta, kun olen hänen ajatteluunsa tutustunut - ja ihmetellyt, että miksi en ole aiemmin löytänyt tätä, ehkä kuuluisinta suomalaista filosofia (joka minun mielestäni, enemmän tai vähemmän, ansaitsee paikkansa). von Wrightistä ei ole enää pitkä matka Sven Krohniin ym.

ei sillä, etteikö "analyyttisen filosofian" ja sen "mannermaisen" tms välisisä eroavaisuuksia olisi hyvä pitää mielessä, mutta kun itsekin olen kymmenen vuoden aikana tutustunut lähinnä jälkimmäisiin, sitä on useaan otteesen tullut ihmeteltyä viime aikoina, että miten en ole löytänyt näitä toisia tyyppejä jo paljonaiemmin.

Santeri Nemo kirjoitti...

Kyllä siitä von Wrightistä kuitenkin taitaa olla jonkin verran matkaa Krohniin. Ydinihminen on verrattain aika kaukana Ajatuksen ja julistuksen ja tuon Humanismi elämänasenteena -kokoelman kannanotoista, myös perustasolla. Sitten voi miettiä, miksi Krohn vaiettiin aikanaan ja vaietaan edelleen aika lailla unohduksiin, siinä missä von Wright on "ansioitumisensa" takia salonkikelpoisempi ellei peräti juhlitumpi.

Enkä sano tätä nyt pilkatakseni kuollutta miestä. Minusta vain on melko lailla ajanhukkaa puuhata von Wrightin kulttuurikritiikin parissa, sillä sen terävätkin seikat ovat olleet itsestäänselvyyksiä meillä jo pitkään. Filosofin ansioksi tietenkin voi halutessaan lukea hänen jonkinmoiset yrityksensä poistaa analyyttisen ja mannermaisen filosofian välisiä erotteluja, mutta jos puhutaan nyt yrityksistä saada filosofia "palaamaan maan tasalle" ja käytäntöön, kovin vähän von Wrightillä on minusta annettavaa.

Antti Filppu kirjoitti...

no, joo, onhan tuo liiallisen ja vääränlaisen "rationalismin" ym korostaminen turhuutta ja saa jäädä pois (en huomannut sitä kohtaa ensiselaamalta äskettäin, olisin siihen tarttunut kyllä!). Voi olla, etten muista tarpeeksi kyseistä kokoelmaa, mutta minulle jäi sellainen vaikutelma, että siellä on yllättävän paljon hyviä, ehkä kuten sanoit, nykyään jo "itsestäänselviä" huomioita....mutta itsestäänselvyys nykypäivänä ei tee jostain totuudesta vähemmän hyvää, se on oma korostukseni tässä, kun kertaus on aina opintojen äiti. Eli, en usko teknologian hävitykseen, vaan sen hillitympään valjastamiseen, mihin on tietysti jo nykyään aika pitkä matka (von Wrightikään ei tiennyt sitä varmaan tuolloin), mutta silti....

No, tässä on myös hieman varottava sitä piilofasismin vaaraa, joka osaa siis nimensä mukaisesti piiloutua minne tahansa. On teknologiafasismia ja nykyään myös mahdollisuus jonkinlaiseen ekofasismiin, jonka koen olevan yhtä väärässä. ne ovat niitä vääriä polkuja, väärän käden polkuja. ja niihin uhkaa mennä koko ajan, kaikki.

Itse, jos muistan oikein, sain sen käsityksen von Wrightistä ja hänen tiedonpuun hedelmien tulkinnoistaan, että siellä on taustalla sellaista hyvänoloista "kristillistä moraalia" joka poikkeaa juuri siitä yleensä kritisoidusta saarnamiesmoraalista, kirkkomoraalista sellaisena kuin se "pahimmillaan" saattaa näyttäytyä. ainakin sellaisia tuntumia jäi, ja jäi siitä syystä myös hyvä mieli juuri tuosta "humanismi elämänasenteena" teoksesta. että siellä kyseltiin sellaisen asenteen perään, jossa olisi syvempää "tietopohjaa" (tässä viittaan ihmiseen, luontoon ja Logokseen - Sven Krohn oli "esoteerista kristillisyyttä" niin lähellä kuin akateeminen vanhan ajan vapaamielinen filosofi nyt vain voi tuona "omana" aikanaan olla) & tietynlainen "moraalikäsitys" siinä ohessa, ainakin jotain yritystä siihen suuntaan...

kun minulla oli ollut se ennakkoluulo, että von Wright on roskaa, koska on analyytikko tms, niin hämmästyin aikalailla miten hyviä juttuja siellä olikin. Toki tuo kavennettu "rationaalisuus" -käsitys ym tulevat esteeksi monessakin mielessä.

mutta ehkä siinä kohtaa voikin ottaa vastineeksi ja vastavoimaksi nämä kunnon fasistifilosofit, jotka oikein olan takaa heittävät lokaa niskaan & pistävät asiat ojennukseen omilla käytäntöön pyrkivillä teorioillaan, joista osa on aina hyviä & toimivia, osa taas puhdasta itseään, eli fasismia. viitaan tässä jo nykyisin aivan lukemattoman suureen määrään "uusfilosofeja" jotka heittelevät moraalisesti hyvin arveluttavilla pohjilla olevia juttujaan (tai ehkä tässä olen hieman etuajassa, se polvi on vasta kohoamassa, ja Herra meitä varjelkoon kun se nostaa päätään).

yksi juonne tästä, joskaan ei ehkä arveluttava, paitsi silloin kun se lähenee fasismia, ovat ne moninaiset "itämaisista" ym vastavista (uus)virtauksista lähteneet, niillä värittyneet käsitykset liittyen ekologiaan ja ihmiseen, luontoon ja "logokseen" (myös niihin jumaliin! aihe on vaikea), nimenomaan silloin kun ne pyrkivät kritisoimaan länsimaisen ajattelun pois paikaltaan, ja tulemaan itse siihen tilalle. se on fasismia, vaikkei sitä sellaiseksi usein tunnisteta. mutta siinä juuri ne hyvät & suvaitsevaiset virtaukset jäävät kohtaamatta ja kasvamatta, ja muuttuvat "vastavoimikseen". siksikin haluan löytää hyviä puolia länsimaisen ajattelun edustajista, sen tulisi voida uudistua omillaan. ei sillä, ettäkö missään muissakaan olisi mitään vikaa. von Wrightin jutut on 80-luvulta, jonne on toki pitkä matka. [tämä loppukappale oli sivujuonne, mutta liittyy toivottavasti aiheeseen laajemmalta näkökannalta katsottuna.]

pitänee joka tapauksessa palata von Wrightin pariin, ja tarkistaa puhuinko nyt puuta heinää vai muistinko suuret linjat suurinpiirtein oikein.

Anonyymi kirjoitti...

ajattelin pahoitella tässä vielä tuota jo lähes "ikuisuustematiikkaa" joka näissä kommentaareissani on, näköjään, sitä se aina heijastelee (myös9 mitä kirjoittajan omassa päässä liikkuu minäkin aikana...heh heh! Mutta tuo sinun omakin alaviitteesi "lännen kuolema" jota toistelet, jonka huomasin vasta nyt, se on sellainen kutsuhuuto minulle kommentoimaan länsimaisesta esoteriikasta ja sen ylimaallisesta voimasta. Länsi EI tule kuolemaan. Länsi uudistuu!

A

Santeri Nemo kirjoitti...

Tuo "lännen kuolemahan" on minulle sellainen umpimielinen, sulkeutunut ja yksityinen metafora, joka viittaa kohti Euroopan kohtalonhetkiä, olivat ne sitten edessä tai takana. Toki siihen voi lisätä sitä länsimaista esoteriaakin jos haluaa, mutta länsihän on nykyisin käsitteenä niin monenlaisin panoksin ladattu, raskautettu ja raskas, että raskasmielisille ja apokalyptiselle intellektuellille (kuten Frankfurtin porukalle, johon Eco viittaa juuri "apokalyptisina intellektuelleina") se on mieluisa peliväline.

Teknologia on tietysti vaikea asia, jota pitää käsitellä jatkuvasti. Hyvinä hetkinä itsekin haluan nähdä, että teknologia pystytään (esim. lääketieteessä) valjastamaan hyötykäyttöön (mutta karsimaan silti tarpeettomat välineet), mutta kokolailla näyttää siltä, että nykyisessä määrässään teknologinen kehitys kuihduttaa ihmisen sisäisyyttä kovaa vauhtia - mihin liittyy myös useisiin laitteisiin sisältyvä välineen tai muodon vaatimus (parhaimpana esimerkkinä tietenkin televisio, mutta myös astianpesukone), joka näyttää pakottavan myös sisällön surkastumaan ja tuo todellisuuteemme monimutkaisen vaikutuskentän, jossa toosassa näytetty alkaa hyvin helposti näyttää todemmalta kuin kadulla koettu.

Toki on varottava ekofasismia, enkä halua uskoa ihmisen pakottamiseen, mutta kun nykyinen kulttuurinen käytös aiheuttaa vääjäämättä tällaista tuhoa luonnossa, miten saada ihmiset uskomaan, että luopuakin voisi, että se on ihmisen etujen mukaista? Siinä ei nimenomaan enää kompromissit auta ja se on vaikea pala. Siksi kannattaa lukea edelleen sitä Linkolaa, eikä kategorisoida miestä heti fasistiksi, jolla ei ole oikeutta tulla filosofiatapahtumiin jne. Mutta voitkin varmaan paljastaa joitakin nimiä näistä fasistisista "uusfilosofeista"? Tarkoitat jotain Sarasvuota?

Tuo länsimaisen ajattelun paikaltaan siirtäminen on kiintoisa ellei hyvä juttu. Lokaliteetin katoamisen uhka on tietysti keskiarvottavan läntisen median alaisessa todellisuudessa verrattain pahempi, mutta yhtä lailla ne poispyyhkäisevät virrat voivat tulla idästä tai mistä tahansa muualta. Mutta paikallinen ajattelu, se on se juttu. Siksi ehkä kannattaa suhtautua varauksella myös siihen Heideggeriin ja keskittyä kaivamaan sitä haminalaista peltoa ennemmin. Tämä ei tarkoita tietenkään, että ulkomaiset ajattelijat, gurut, filosofit olisi jätettävä huomiotta, meillä on esimerkiksi idän itse-meiningeistä aika paljonkin opittavaa, mutta jalat kannattaa pitää maassa. No, tiedäthän.

Antti Filppu kirjoitti...

hyviä juttuja, hyvä. tästä aukeenee uria, lukojoille(kin). kuten tuhannesti toistettu (itsestäänselvyys): "nää on vaikeita juttuja". ei puhuta nimistä, jääköön se salaisuudesksi oliko minulla edes nimiä, vai ovatko ne "nimet" vasta tulossa, kuten mainitsinkin. "Nimillähän" ei ole muutenkaan väliä (!), niin paljoa....

tässä on monta, monta asiaa päällekkäin. no, loppukommentiksi vielä vähän selvennän tuota (johoin et edes tarttunut kun tunnet minut jo) kristillismoraalilässytystäni; sitähän ei tarvitse ottaa liian vakavasti tai sananmukaisesti, se liittyi ennenkaikkea, ihmisen omaan sisäiseen, "moraalisesti kestävän pohjan" etsintään & laajempien kokonaisuuksien kanssa sinuiksi pääsemiseen. Mutta sitten tuo paikallisuus ym, jonka nostit kommenttissasi(kin) esiin, se on kanssa aikalailla vaikea juttu. kyllähän minä olen tekstien tasolla oman osuuteni ekofasismista ym vastaavasta jo hoitanut, siksi hyssyttelen. No, "käytännön elämään" on toisilla ihmisillä helpompi asettua kuin toisilla, eikä siinä(kään) ole mitään pahaa, se on myös muistettava (kunhan ei valjasta itseään liian paljon koneistojen käyttöön vastineeksi tms). Jotkut on enemmän käytännön ihmisiä, jotkut ajattelun ja teorian. Itsehän en ole juuri koskaan kyennyt tekemään liikoja "käytännössä", siinä olisi epäilemättä parannettavaa. mutta maamiehet ovat silti erikseen, filosofit erikseen, paitsi silloin kun ne on samassa henkilössä, mikä ei tarkoita vielä mitään suuntaan eikä toiseen. Teknologian perhana on tosiaan, niinkuin maalailit, mennyt viemään varsinkin nykyiseltä "nuorisolta" paljon siitä luovuudesta ja sisäisestä rikkaudesta, joka vielä 80-luvulla ja 90-luvun alussa oli täyttä todellisuutta. Se median valta on liiankin "todellista" mielipiteiden ja näkemysten muokkaajana, ja vastineeksi sillä on tuhat vastakulttuuria jotka yrittävät luoda oman näkemyksensä, yleensä olemattomilla "resursseilla", mikä johtaa yleensä vain hajaannukseen. ja se mistä eniten haluan itse puhua juuri nyt, on tuon hajaannuksen salakavala lisääntyminen joka paikassa, se saa ihmiset käymään toisiaan vastaan jne. Luoja sitten tietää, mikä syy siinä kaikessa todella on taustalla. mutta sen koen itse joka ikinen päivä, ja joudun tekemään työtä saadakseni sen pois "mielestäni"; aina kun luen minkä tahansa päivälehden, katson väärän ohjelman televisiosta ym. sieltä hyökkää suunnaton määrä ahdistusta ja sekopäisyyttä suoraan silmille. ei ole ihme, jos ihmisillä on "paha olla", kun ei edes valtakunnallinen media osaa hoitaa omaa osuuttaan - ja miksi osaisi, kun ei edes usko, että tekee mitään väärin, tai että henkisten asenteiden muokkaus mihinkään todella vaikuttaisi. kun se vaikuttaa aina ihan kaikkeen. "sekin on vaikea juttu!". no, onhan se.

Satunnaisuus kirjoitti...

Menetin uskoni filosofiaan instituutiona, kun kolmantena lukiovuotena luin "juhlitun" von Wrightin kyseisen kirjan. Huh. Kun tuota kirjaa muistelee niin vihastuttaa ja lamaannuttaa yhtä aikaa. Teksti on yhtäältä ehtaa fasistiretoriikaa orgaanisine metaforineen ("syöpäkasvaimet" ja Caliban), toisaalta surullisia itsestäänselvyyksiä, niin kuin kirjoitit.

Surullisinta on, että Helsingissä monet laitoksen viroissa viruvat jatkavat lakritsipeniksen perintöä. Tosin jopa itsestäänselvä teknologiakritiikki on nykyään melko lailla kokonaan poissuljettu vaihtoehto, kun miettii keitä tutkimusten tilaajien ja rahoittajien joukossa on.

(Jostain syystä en ole voinut viettää päivääkään törmäämättä Pasila-viittauksin aivan omituisissa paikoissa...)

Antti Filppu kirjoitti...

no, voihan siinä niinkin käydä. itselleni kävi samalla tavoin tuon Nietzschen Zarathstran, ja sitä enne jo Antikristuksen kanssa, kuin luin niitä silloin lukioikläisenä. Nuo samat kommentit ja tuntemukset joita esitit von Wrightistä, pätevät omalla kohdallani Nietzscheen.

Mutta, toisaalta, pidän hänestä edelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta! Itse ajauduin kyseisen von Wrightin pariin lukion lopulla heti miehen logiikkaa ja kieltä käsittelevän tuotannon, ja Kierkegaardin, jälkeen. Pidän hänenkin kohdallaan melko olennaisena jonkin sortin yksinäisyyttään, minkä vuoksi inhoan otsikkonne luonnehdintaa lakritsipenikseksi. Jotenkin tuntuu väärältä mollata kliseiseksi, syyttää fasistiksi ja luonnehtia roskafilosofian edustajaksi, jos pyrkii tarkastelemaan miehen koko elämää taustoineen. Traagisiin henkilöihin voisi soveltaa myös näin uskonnon ulkopuolella jonkinlaista pyhimyksille ja Paaville osoitetun kunnioituksen kaltaista. Varsinkin, kun tämä von Wright tuntuu kärsineen, ja joutuneen muotoilemaan itsestäänselvyyksiä, yksinkertaisesti paremmuutensa vuoksi, toisin kuin monet muut hieman hassahtaneet, tai syrjäytyneet, ajattelijat.

Minua von Wrightin kirjoituksissa kiinnostaa eniten oman kohtalonsa analogia sivistyneeseen ja väsyneeseen Eurooppaan. Sivuun jättäytymisen trendi. Esimerkiksi Saision voimattomuus vaikuttaa hyvin surkealta dramatisoinnilta von Wrightin muotokuvaan verrattuna. Tuntuu siksi irvokkaalta ja ohiampuvalta ajatella mieheen kohdistuvaa muistelemista lakritsein korvaamisena.