tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Ruoasta

Usein kaikkein tärkeimmät päivittäiset toimemme saavat kaikkein vähiten – tai vastaavasti ylenmääräistä – huomiota elämässämme. Näitä ovat erityisesti nukkuminen, syöminen ja liikkuminen. Tämän päivän hektiselle kaupunki-ihmiselle nämä ovat läpeensä funktionaalisia: kyseisiä askareita tehtäessä on joko kerättävä energiaa (syöminen, nukkuminen) tai kulutettava sitä (liikkuminen). Vaikka keskityn seuraavassa lähinnä syömiseen liittyvän toiminnan uudelleenarviointiin, sivuseikkana huomioitakoon, että siinä missä liikunta on tapa toteuttaa alinta luontoamme, eläimellisyyttä meissä (tai näin ainakin itsensä ”yläpuoleen” ja järkeen perustanut länsimainen kulttuuri meitä valistaa – vaikka kysehän on periaatteessa toisenlaisesta olemisen tavasta, toisen maaston ja toisenlaisen kokemuksellisuuden kartoittamisesta; ”kehon kielestä”, ”maan kielestä”), on nukkuminen kenties ainoana näistä kolmesta säilyttänyt arvostetun asemansa. Liikkumiselta on joko riisuttu itsearvoisuus muuttamalla se siirtymiseksi asemasta toiseen tai se on karsinoitu joksikin työlle vastakkaiseksi leikiksi, huvitukseksi, peliksi jolla on omat sääntönsä mutta joka vain olemalla osa ”vapaa-aikaa” oikeuttaa itsensä. Jälkimmäisessä tapauksessa liikkuminen on tapa kerätä energiaa – tai pikemminkin ylimääräistä karstaa – jotta jaksamme taas tehdä työtä, ja viihtyä työssä, pysyä kunnossa jotta voimme tehdä töitä.

Entä syöminen? Useimmiten syömme, koska meillä on nälkä. Toisinaan saatamme mennä ystäviemme kanssa syömään, syödä seurassa. Voimme myös syödä koska se on mukavaa, pidämme syömisestä, vapaa-ajan viettäjä voi napostella jotain pientä muun tekemisen ohessa. Kaikkien kohdalla huomio siirtyy itse syömisestä joko sitä seuraavaan toimintaan (ähky, jaksaminen työssä tms.) tai oheistoimintaan (sosiaalinen kanssakäyminen, television katsominen, lukeminen). Kuinka usein ylipäätään ajattelemme syödessämme, mitä oikeastaan teemme? Kuinka usein todella tunnemme mitä syömme, aistimme kaiken sen syvällisyyden mitä syömisen aktiin itsessään liittyy?

On sanomattakin selvää, että sillä mitä syömme ja miten syömme on vaikutuksensa kehon jaksamisen lisäksi myös mielen ja sen eri kerrosten hyvinvointiin. Tapa syödä esimerkiksi roskaruokaa tai ylenmäärin makeisia pinttyy usein ja vieläpä hyvin helposti tavaksi ja pienintäkin tarpeen heräämistä seuraa ostopäätös – myöhemmin saattaa katua, ”ettei minun oikeastaan edes tehnyt mieli”. Ylipainoisia neuvotaan menemään kaupan makeishyllylle ja käymään sisäinen kamppailu analysoimalla tarkasti oman kiusauksensa laatua ja makeisten houkutteluvuuden luonnetta. Kaupassakäyntiin epäpyhästi suhtautuva saattaa muistilistan lukemisen ohessa ikäänkuin automaattisesti napata koriin pari litraa virvoitusjuomia, suklaata ja muuta vastaavanlaisia. Vaikka elintaso on meillä Suomessakin yltiömäisen korkealla, useimmiten valitaan kaupassa se halvin merkki (kauppojen omia tuotemerkkejä olen epäillyt aina, ja kun tuottajilla ei ole minkäänlaista velvollisuutta ilmoittaa missä ja miten mikäkin elintarvike on tuotettu, voi vain hämmästellä, mihin tämänkin maan byrokratia perustuu) eikä jakseta antaumuksella tutustua tuoteselostukseen (jonka nykyinen epämääräisyys alkaa sekin saada jo rikollisia sävyjä), onko tuotteen valmistuksessa käytetty valkoista sokeria tai sokerin asemasta (ellei lisäksi) aspartaamia. Oman huomionsa voisi myös kiinnittää ruokakauppojen valtapolitiikkaan, jolla tuotteet on hyllyille järjestetty: makeiset ja itse asiassa ehkä kaikkein haitallisimmat ruoat on usein sijoitettu kassoille vievien reittien loppupäähän, kassojen välittömään läheisyyteen: tällöin kuluttajan vastaanottimet ovat jo niin ylikuumentuneet, ettei hän välttämättä enää kovinkaan hyvin rekisteröi, mitä on tekemässä ja mitä ostamassa.

Itse pidän kaikkein epäeettisimpinä, pahimpina ja sanalla sanoen epäpyhimpinä alkoholia, lihaa, makeisia, perunalastuja ja kaikenlaisia valmisruokia. Tämä ei tarkoita, että haluaisin syrjiä ketään joka käyttää näitä aineita – vieläpä usein – en vain itse kovinkaan mielelläni käyttäisi niitä. Perusteluiksini saa riittää se, että haluan yksinkertaisesti valmistaa ruokani itse mahdollisimman alusta lähtien, enkä toisaalta välitä erityisemmin valmisruokien teollisesta mausta tai kaikkien ylläolevien tietoisuutta häiritsevästä jälkimausta. Jälkimmäisen oivaltaminen – huomio siitä että ruoka voi toimia huumausaineena – on jokaiselle omia piileviä kykyjään herättävälle erinomaisen tärkeää. Yksikään ylläolevista ei myöskään vaikuta tietoisuuteen avartavasti vaan pysäyttää sen, pöhöttää sen, tekee siitä turtaa kaikelle aktuaaliselle kokemiselle – edes alkoholi ei kokemusteni perusteella avaa mitään sisäistä katselmuksen porttia, sillä kaikki sisäinen voi oikeastaan avautua vain oltaessa tekemisissä kaiken ihonulkopuolisen kanssa. Huumausaineiden käyttö– olipa sitten kyseessä periaatteessa mikä tahansa huume – edustaa eräällä tavalla qlippothista pahaa, jäämistä tyhjien kuorien maailmaan, eräänlaiseen välitilaan, kuiluun, kaaokseen jossa ihmisellä ei ole tarttumapintaa ei sisäiseen ei ulkoiseen. Sisä-ulkopuoli-dikotomian kautta tämän esittäminen ei tee tietenkään todellisuuskokemukselle oikeutta, mutta helpottaa ymmärtämystä sen suhteen, miten huumattu mieli turtuu, lamaantuu eikä pysty orientoitumaan mihinkään suuntaan. Sellainen on kuin hoiperteleva torso ilman päätä jolla ymmärtää, ilman silmiä joilla nähdä, mieli vailla todistajaa.

Jos malttaa istuutua ruokapöytään ja suorittaa syömiseksi sanottu pyhä toimitus, voi yllättyä. Ihminen on alkemistinen kone joka muuttaa todellisuuden eri energioita erilaisiin muotoihin. Ruoka on pyhää vastaanottamista, ravintoaineiden virtaamista energioina kehoon ja mieleen kumpaakin aktivoimaan. Ja se osa joka ei suoranaisesti jää kehoon ja mieleen käytettäväksi kulkee muutosprosessin (vatsalaukun ja ruoansulatuksen) kautta (metafyysiseksi) lannoitteeksi uudelle elämälle.

On kuitenkin jokaisen ihmisen yksilöllinen asia, mitä tulee syödä, millaisia ruoka-aineita, jotta saa oman fysiologiansa ja mielensä tarvittavaan tasapainoon – siksi en suoranaisesti voi puhua kuin itsestäni, vaikka väittäisinkin että lihan, alkoholin ja teollisten ruokien jättäminen pois jokapäiväisestä elämästä ei tekisi kenellekään erityisen huonoa. Ruoan kunnolliseen pureskeluun kiireisen hotkimisen sijaan kannattaa ehdottomasti kiinnittää huomiota – se auttaa intuition heräämisessä. Kullekin ihmistyypille sopivat ruoka-aineet ja niiden parhaat mahdolliset laitto- ja syömätavat on jokaisen opiskeltava itsenäisesti syvällä tarkkaavaisuudella ja ymmärryksellä. Myös kussakin ruoassa käytettävien ainesten yhteensopivuus sekä toistensa kanssa että vuodenajan ja ihmistyypin kanssa on erityisen hyvä panna merkille. Hyviä ruoanlaittohetkiä!