Jokin aika sitten Helsingin Sanomat julkaisi Jukka Petäjän jo surullisenkuuluisaksi kohonneen "arvostelun" "uudesta runoudesta". Petäjän kritiikki käsitteli viittä, pienen ja kirja kerrallaan -kustannuspolitiikkaa hyödyntävän kustantamon kautta tullutta runoteosta, joista yhtä ei mainittu käytännössä lainkaan. Petäjä siis niputti parilla kehnolla esimerkillä teokset yhteen ja ylipäätään moitti näiden teosten eetosta modernismin mittapuin. Paria päivää myöhemmin Helsingin Sanomien nettisivun keskustelu aiheesta oli kerännyt yhteen sankoin rintamin runoilijoita ja muita keskustelijoita ja oikeastaan kaikki vaativat tyytymättömyydessään (syystäkin) uutta arviota, tai edes vastausta. Petäjä vaikeni, kulttuuritoimitus vastasi keskusteluun ympäripyöreästi. Paperiversioon tihkui yksi ainoa kokoelma "netistä käydystä keskustelusta". Sitaateista ei kuitenkaan saanut selvää, että uutta kritiikkiä perättiin niin yhdellä rintamalla. Tänäkään päivänä asiaan ei Hesarin kulttuuritoimitus ole kunnolla palannut.
Olen tietoisesti vaiennut aiheesta, sillä koen, että niin paljon kuin uutta runoutta arvostankin, minulla ei ole riittävää kompetenssia kirjoittaa siitä mitään oivaltavaa. Tämä ei kuitenkaan koske kohdallani vain uutta runoutta, vaan runoutta ylipäätään - sillä kirjoitustyylillä, jonka koen hallitsevani, runouden erityispiirteet lähinnä banalisoituisivat. Tätä henkilökohtaisempaa avausta tärkeämpi on kuitenkin huomio, ettei varsinainen kiista koskenut niinkään uuden runouden luonnetta kuin täysin naurettavaa tapaa, jolla Petäjä niputti runoteokset yhteen ja osoitti samalla selvää ammattitaidottomuutta, mitä kritiikin kirjoittamiseen tulee.
Jokin aika sitten, ennen tätä kohua ilmestyi Nuoren Voiman tuore Kritiikki-liite, jossa pyrkimys on selvästi antaa suomalaiselle kritiikille paremmat mahdollisuudet, enemmän tilaa kuin mitä Hesari voi näemmä koskaan tarjota. On tiedettyä, että jos ajatellaan puhtaasti kirjamyyntiä, niin pitkään kustantamon näkökulmasta kirjan menestymisen edellytyksenä on ollut saada kirjasta arvostelu Helsingin Sanomien kulttuurisivulle, ja mieluummin kehuva sellainen. Internet on mahdollistanut paljon, mutta edelleen kulttuurisivuilla on keskeinen merkitys, mitä kirjoja Suomessa ostetaan, mitkä merkitsevät, mistä kansa puhuu kahvipöydissään, mikäli juoruiltaan ja televisio-ohjelmiltaan ennättää. Yhtä lailla on kuitenkin tiedettyä, että isojen kustantamoiden, kirjakauppojen ja monopoliasemassa olevien sanomalehtien (lähinnä Hesarin) välillä on entistä tiukempi liitto. Keskisuuren kaupungin kirjakaupasta löytää etupäässä suurten kustantamoiden kirjoja, eikä pienistä kannata edes haaveilla. Ja kävisikö laatuun, että Helsingin Sanomissa julkaistaisiin esimerkiksi lyhyt arvio sanotaan neljän mieskirjailijan kirjoittamasta ja suuren kustantamon kautta tulleesta romaanista, sanotaan vaikkapa yhteisarvio Juha Seppälän, Jari Tervon, Kari Hotakaisen ja Tuomas Kyrön tuoreista romaaneista, joita kaikkia luonnehtisi sanotaan vaikkapa historiavetoinen saatanan koripalloproosa, siis lause, jossa jokaisen lauseen itsenäinen intentio on mennä sukkana sisään? Kävisikö laatuun? Epäilen.
Nuoren Voiman Kritiikkiä tämä koskee sikäli kuin Esa Mäkinen palasi vihdoin mainittuun polemiikkiin 26.11 arvioidessaan Kritiikkiä Hesarin kulttuurisivuilla. Palstan nimi on "Sivusilmin", mikä kertoo pitkälti myös perehtyneisyyden tasosta. Mäkinen nimittäin moittii jo ensimmäisessä lauseessaan kritiikin rappion valittamista kirjallisuuspiirien lempiaiheeksi. Eikö olisi syytä, kun aiemmin mainittua polemiikkia muiden muassa katsoo? Aivopierut ovat kuitenkin vasta tulossa:
"Kun tekstiä voi julkaista netissä rajattomasti, on kummallista valittaa tilan puutteesta. Kritiikin kriisistä valittaminen tuntuukin tarkoittavan käytännössä, että kriitikot eivät saa riittävästi rahaa arvosteluiden kirjoittamisesta."Mäkinen ilmeisesti yrittää olla joko nokkela tai osua kriitikkoja vyön alle. Ja epäonnistuu molemmissa. Tänä päivänä ainoastaan puusilmäisin pölkkypää kehtaa torua uhmakkaita kansalaisia kulttuuritoimittajan statuksen takaa maan suurimmassa sanomalehdessä, että menkääs mesoajat internetiin, siellä riittää tilaa, pysykää vaan täältä pois ja antakaa minun pitää lukijani.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö arvostaisi tänä päivänä internetin mahdollisuuksia ja siellä syntyviä lukijakuntia, mutta sikäli kuin sanomalehtiarvioilla on edelleen paikkansa kustantamoiden liikevaihdon määrittelijöinä, ei tasokkaan kritiikin vaatiminen koskaan ole turhaa. Pieniä kustantamoita systemaattisesti hylkivät arviot kielivät muustakin kuin pienkustantamoiden mahdollisista heikkouksista. Tiedän myös kokemuksesta, että kaikilla ei ole aikaa tai taitoja löytää internetistä niitä tekstejä, joista he saattaisivat olla kiinnostuneita - ja että monet kuulevat heitä kiinnostavista ilmiöistä vasta ja vain sanomalehdestä. Jos siis sanomalehtien arviot ovat Petäjän harjoittaman "kritiikin" tasolla, ei ole ihme, jos sekä runoilijat että näiden kustantajat ovat huolissaan, ketä kritiikit voivat tavoittaa, ja mihin teosten ostajia ohjataan, mitkä ovat ne teokset ja kustantamot jotka houkuttelevat kuluttajia. Eikä tässä edes kaikki: jos sama lehti kokee internetiin painottuvan julkaisutoiminnan "harrastustoiminnaksi" kuten lehti uutisoi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon yhteydessä, on koko lailla edesvastuutonta Mäkiseltä narista kritiikin kritisoimisesta. Niin ollen näyttääkin yhä enemmän siltä, että Helsingin Sanomat antaa itsestään jatkuvasti konservatiivisempaa ja paikalleen jämähtäneempää kuvaa, eikä pysty reagoimaan riittävän nopeasti kustannusmaailman murroksiin. Varmaankin samainen kulttuuritoimitus pitää kirjailijoina ja runoilijoina vain niitä, jotka ovat julkaisseet kirjan (mieluiten suuren) kustantamon kautta. Ne, joille kirja ei ole enää painotuote, vaan liikkuvaa, modifioitavaa virtaa, rihmoja ja pärskeitä, ovat Hesarin mukaan harrastelijoita, korkeintaan kiinnostavia ilmiöitä, mutta samoja oikeuksia heillä ei ole kuin kirjailijoilla.
Kaiken lisäksi Mäkinen alkaa neuvomaan. En tiedä, onko Mäkinen lukenut Petäjä-polemiikin tiimoilta nousseet esitykset siitä, mitä kritiikki on, mutta jokainen niistä esityksistä selättää milloin tahansa Mäkisen neuvot.
"Hyvän kritiikin ymmärtää lukematta teosta. Se arvottaa teoksen selkeästi ja avoimin kriteerein. Ennen kaikkea se sisältää omaperäisen, omilla jaloillaan seisovan ajatuksen."Tämähän on opetus, joka saadaan jo yläasteen äidinkielen tunnilla.
Yksi Mäkisen "Sivusilmin"-palstan kohta pistää erityisesti silmään. Mäkinen kirjoittaa:
"Nuoren Voiman ympärille ryhmittyneet runoilijat ovat kritisoineet Helsingin Sanomia runokritiikin vähyydestä ja huonoudesta. Kritiikki-lehti ei ainakaan omalla esimerkillään huutoon vastaa, vaikka toki sitä pitääkin lukea rinnan emolehtensä kanssa."Melko kiinnostavaa, sillä itse lehti sisältää verrattain melko vähän näiden Mäkisen mainitsemien "runoilijoiden" arvioita - sivumennen sanottuna en edes tiedä, miten Nuoren Voiman ympärille ryhmitytään, sillä jos Mäkinen tarkoittaa sitä, mitä luulen, niin viime kädessä niistä Petäjä-polemiikin tiimoilta kirjoittaneista "runoilijoista" aika harva on viime aikoina kirjoittanut Nuoreen Voimaan tai ollut mukana sen järjestämissä tapahtumissa. Mäkinen näyttääkin tekevän tyypillisen silmänkääntötempun, jossa yrittää lisäksi antaa nimen itsenäisten runoilijoiden moneudelle.
Sen jälkeen kun Mäkinen on liittänyt Nuoren Voiman kritiikkiä kritisoiviin runoilijoihin, hän ottaa ja tekee ns. petäjät. Mäkinen toisin sanoen niputtaa useat kymmenet lehden arvostelut ja määrittelee niitä sen mukaan, onko niissä kussakin "suuri oivallus". Mikä saatanan "suuri oivallus"? Sen sijaan, että hän määrittelisi, mikä yksittäisissä teksteissä on oikeasti vialla tai mikä niissä on hyvää, hän yleistää, että suurin osa lehden kritiikeistä on pelkkää "leipäkriitikon putkesta tulevaa peruskauraa". Sivusilmin Mäkinen nähtävästi onkin lehtensä lukenut, esimerkkejä kun hänellä on tarjota vain Antti Nylénin hienoudesta (milloin Nylèniä on muuten viimeksi kritisoitu Hesarin kulttuuritoimituksen taholta?) ja tiettävästi päätoimittajan oivalluksesta pyytää arviot Timo Hännikäiseltä ja Anna Kontulalta toistensa teoksista - siis sanalla sanoen kaikkein ilmeisimmistä kritiikeistä, joihin mediapelin sisäistänyt lukija kiinnittää ensihuomionsa.Mitään tasoa Mäkinen ei sivusilmin katsellessaan osoita myöskään lokaamalla Salaiset aseveljet -kirjan kritiikkiä saati merkkimääriinsä kuristuvalla yleistyksellä, että suuri osa muistakin Kritiikin arvioista olisi samalla tasolla (mikä taso se ikinä onkaan).
Yhtä kaikki toivon todella menestystä Kritiikille ja toivon ennen kaikkea, että turhautuminen Helsingin Sanomien harjoittamaan valtapoliittiseen ja yläastetasoiseen hurskasteluun saa ihmisiä sisuuntumaan: hyvät kritiikit lähtevät selvästikin ihan muualta kuin Hesarin kulttuuritoimituksen tekstinkäsittelyohjelmista.
11 kommenttia:
Jeah, tarkkaa hyvää analyyttistä ja tärkeää tekstiä. Monia oivallisia näkökulmia, kiitos hyvästä työstä. Mäkijärven ajatuskoukeroiden kritisoiminen tuntuu tosin vähän epäreilulta, niin paljon runsaammin eväin olet liikkeellä. Vähän sellainen fiilis, että ammuit kärpästä tykillä.
-aksu
Mäkisen juttu ei vissiin oo tullut verkkoon? Meille ei tule Hesaria nyt, niin en tiiä mittään.
(Aksu, eiks Esat Mäkinen ja Mäkijärvi oo eri henkilö?)
Joo, hyvin summattu juttuja kyllä. Mua alkaa jo jossain määrin myös hämätä tämä puhe ryhmittymisestä ja yhteisöllisyydestä jne. kun en oikein tiedä kuka ois ryhmittyny ja minne. Ikäänkuin joillain runopiireillä ois joku mediastrategia...
Ehkä Mäkinen koettaa käyttää alustana tolle kirjotukselleen sitä, että kaiken maailman taiteilijat on vanhastaan valitelleet, että kriitikot eivät ymmärrä heidän teoksiaan. Mutta nyt tilanne on erilainen - harvemmin kukaan enää valittelee omasta puolestaan, varsinkaan julkisesti, mutta paljon on valitettu siitä, että kriitikot ei ymmärrä enää suunnilleen kenenkään teoksia ja että kriitikoiden tekstiä alkaa olla kenenkään vaikea ymmärtää.
Tuo Mäkinen nolas itsensä kyllä mun silmissä totaalisesti puolustamalla Hesarin kritiikkiä. Siellä ei nimittäin ole kovin paljoa puolustettavaa, säällisiä ja hyviä kritiikkejä on koko ajan vähemmän. Lisäksi Mäkinen on ymmärtänyt asioita näemmä ihan tahallaan väärin - varsin tyypillistä täällä internetissä, jossa kokonaisia keskusteluketjuja pyörii tahallisen väärinymmärtämisen varassa, mutta aika noloa tuolla lasitalossa vai miksi ne nyt itteensä tykkää kutsua. Mä en tosiaankaan ymmärrä keitä ne niiden lukijatkaan vois olla, kelle ne noita kritiikkejä kirjottaa.
Minä kyllä tiiän olevani äänekkäimpiä nettivalittajia, mutta mä en kuulu kenenkään piireihin enkä ole julkaissut ensimmäistäkään kaunokirjallista teosta. Mun suhde Hesarin kritiikkiin lähtee KRITIIKIN (ja runouden kuluttajan) "KULUTTAJAN", ei runouden kirjoittajan. Kirjotan tietysti itsekin kritiikkiä, ja odotan lukemiltani kritiikeiltä jotain paikkansapitävää informaatiota tai edes olennaista keskustelua. Tällä hetkellä Hesari ei yllä kumpaankaan (no, Mervi Kantokorpi yltää oikeesti, mutta se kirjoittaa vain osan arvosteluista).
Juu, eri tyypit, sorry kämmistä. Ei aina osu just siihen ketä tarkottaa.
Sen verran vielä jos vitutuksesta puhutaan, että mua kaivelee hesarissa majanderin lasipalatsikommentti: oli surkeaa huomata että petäjä-kritiikki sai niin yksipuolisen tuomion - se kertoo siitä että runous on yksiäänistä ja että oikeaa keskustelua ei tullut ryhmäpaineen vuoksi.
Vitut! Jos kokki kusee soppaan ja kaikki vieraat sanoo, että hyi helvetti tässähän on kusta, ei ongelma ole se että kusisoppa ei saa puolustusta.
-aksu
Toi ryhmittäminen tuntuu olevan vain tietynlainen yritys ottaa haltuun, joka esim. HS:n tapauksessa on hyvinkin poliittinen ele. On kuitenkin kiintoisaa, että etenkin Hesarin tapauksessa tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että lähtökohdaksi nimenomaan otetaan oma havainto tai idea käsiteltävän tekstin ulkopuolelta, omasta kokemushorisontista, jota yritetään sitten soveltaa tuohon tekstiin. Tässä mielessä alkaa näyttää siltä, että kritiikit lähenevät enemmän kolumnia kuin tekstin analyyttista, tunnepohjaista, tarkkaavaista tarkastelua.
En tunne tuota Majanderin lausuntoa mutta kuulostaa ärsyttävältä, tuntuu että sama ylimielinen linja jatkuu.
"Ryhmäpaine" tai lojaalius taitaa olla Hesarin toimituksen oma ongelma. Ison lehden on varmastikin todella vaikea julkisesti tasoitella linjaansa, mutta on harkitsematonta lähteä syyttämään sopasta keskustelijoita. Minulla on sellainen kuva, ettei Hesarissa välitetäkään tietää millaisia nämä runopiirit oikein ovat. Ymmärtääkseni tuohon keskusteluun osallistuttiin myös runopiirien ulkopuolelta.
Olisi ehkä paikallaan että näistä runopiireistä tehtäisiin lehtijuttuja - tilanteessa jossa keskeisetkin henkilöt epäilevät piirien olemassaoloa.
Äskeisen kirjoitin minä, nimi putosi pois.
Juha Pääjärvi
Juha: se on justiinsa niin ku sanoit.
En tiiä oonkohan mä aikuistumassa vai mitä, mutta tuntuu että suurin osa kulttuurikeskusteluistakin käydään rakenteiden tasolla. Sä ja mä ollaan runorakenteen osa, koska sanottiin omilla nimillä että hesarin kritiikki oli ihan paska. Hesari on paitsi rakenne myös syndikaatti.
Vaikka tässä on kyse yksittäisistä ihmisistä ja tarkkaan spesifioiduista ongelmista, käydään keskustelua yhäti rakenteiden tasolla.
Se, että kirjoitettaisiin auki keskustelun tasot ei edes olisi iso työ ja nää klikkipuheet murtuisi saman tien. Mut tässähän on Maaria ollut hyvä. Se on muuten lopulta sellaista työtä, jota kirjailijat ovat perinteisesti tehneet.
-aksu
santeri, kritiikit tosiaan alkaa muistuttaa kolumneja. mutta kun niiden ehtoja ei ole missään näkyvillä, nuo tyypit ei sanallakaan metatekstualisoi omaa kirjoittamistaan, niin se koko homma jää jotenkin hämärään. mutta tämmönen voi näin isossa mittakaavassa haitata koko kirjallisuutta, koska kritiikkitekstin ominaisuuksista tulee helposti kritikoitaville teksteille kuviteltuja ominaisuuksia. lisäksi nykyisin tunnutaan ajattelevan, että mitä rumemmin sanot, sen todemmat on jutut.
juhalle on tietysti jännä puhua kommenttilootassa, mutta tuo pointti on tosi hyvä - jotenkin tuntuu, että hesarin kulttuuritoimitus on yhteisöllisesti puolustamassa jotakin asemaa, jota ne syystä tai toisesta "joutuu" puolustamaan, mutta eivät välttämättä ota sitten edes mitään oikeeta vastuuta siitä.
aksu, eikö muka oikeesti oo ketään muita ns. keskustelijoita kuin minä? ja mä en oo ees kirjailija.
Aksu, mietin että oletkohan sekoittanut vahingossa erään yleisöstä tulleen mielipiteen Majanderin mielipiteeseen tuon "ryhmäpaineen" osalta, koska en itse muista keskustelua ihan tarkalleen näin. Yleisöstä eräs hieman Majanderilta (siis ääneltä) kuulostava henkilö (en tiedä kuka hän oli) sanoi jotain sellaista kuin tuossa referoit.
Edellinen kommentti ei sinänsä tylsennä kritiikin terää.
TM: Kyllä se oli majander ku niin sanoi, se tapahtu muistaakseni ennen ku yleisölle annettiin puheenvuoroja. Se valitteli sitä, että siellä oli nimimerkki Hyttynen ainoona poikkeuksena. Timo Harju sitten siihen, että nimimerkki on vähän ku metafora liiskaamista vaille olevalle.
En sanatarkkaa kohtaa muista, enkä nyt jaksa käyttää sen hakemiseen tuntia, mutta jotenkin näin se meni. Majanderin sävy oli isällisen pettynyt siihen, ettei HS:n petäjä-keskustelu kosketellut juurikaan kokoelmien ja nykyrunouden ongelmia. Sä sitten laajensit keskustelua suuremmalle alueelle. Mut siis majander ihan ite ja oma-aloitteisesti toi tän tyyppiset mietteensä esille (siis muistaakseni).
Ja Maaria: on muitakin, esim. tästä ketjusta löytyy. Mietin vaan sitä, että sä olet käynnissä olevassa kulttuurikeskustelussa eniten kirjailijaa muistuttava hahmo sekä kielellisesti että roolisi suhteen. Sun intressit on pelkästään sisällöllisiä, kuten hyvällä kirjailijalla aina, sun artikulaatio on suoraa, siihen on helppo osallistua ja se kiinnittyy rakenteiden toteuttamiin mekanismeihin ja niiden takana oleviin periaatteisiin. Politikoinnin sijaan etsit mieltä, koska ajamasi edut on kaikki kulttuuria koskevia. Se on saakeli kirjallisuutta se.
-aksu
Lähetä kommentti