maanantaina, helmikuuta 25, 2008

Das Waldschloss

“Jos sattuu olemaan terävällä älyllä varustettu saksalainen, on ironia tietenkin olennaista itsetunnolle. Saksa sai alkunsa yksinkertaisen kansan kielenä, kunnon pakanallisten raakalaisten ja maamiesten, heimokansan, joka oli valmiina metsästykseen ja pelolle. Joten se on kieli, joka on täynnä mahan murinaa ja sydämellisen olemassaolon suolistokaasuja, keuhkojen mylvintää, henkitorven pihinää, kesytetyille eläimille huudettuja käskyjä, jopa jylinää, joka nousee kurkkuun kun jossain näkyy verta. Koska tätä kansaa oli kuitenkin kautta vuosisatojen koskenut rajoitus - että heidän tuli olla valmiit siirtymään länsimaisen sivilisaation mukavuuksien pariin ennen kuin mahdollisuus siihen karkasi kokonaan heidän ulottuviltaan - niin en pidä hämmästyttävänä, että monet mutaisilta karjapihoilta kaupunkilaiselämään siirtyneet saksalaisporvarit tekivät parhaansa, jotta olisivat puhuneet äänellä, joka on yhtä pehmeä kuin silkkipaidan hiha. Tämä koski erityisesti naisia. En puutu tässä pitkiin saksan sanoihin, jotka usein edelsivät nykyistä teknologista henkeämme, ei, viittaan siirappisiin palataalikonsonantteihin, tunteellisiin ääniin heikkotasoisia aivoja varten. Jokaiselle terävälle saksalaismiehelle, erityisesti berliiniläiselle, ironiasta oli pakko tulla olennainen korjausväline.” (591-592)

Tämä pitkä lainaus on Norman Mailerin viimeiseksi jääneestä romaanista The Castle in the Forest (2007, suom. nimellä Adolfin linna, 2007). Mailerin aseman - juutalainen ja yksi nonfiktion tai “faktion” kuuluisimmista sanansaattajista - huomioon ottaen on kiintoisaa millaisiin allegorioihin romaani tosiasiassa yltää; se ei päädy oikeastaan tuomitsemaan Hitleriä tai tekemään hänestä täydellä laidalla pilaa, vaan taustalta piirtyy esiin muutakin. Toki The Castle in the Forest on äärimmäisen naturalistinen ja psykopatologiassaan “luonnollinen“, ja vaikka Maestron eli paholaisen apulaiseksi itsensä määrittelevä kertoja vaikuttaakin henkilöhahmoihinsa unissa ja pakkomielteissä, tuntuu Mailerin romaani kertovan enemmän kuin Hitlerin suvusta siitä keskieurooppalaisesta maaperästä, josta fasismi saattoi versoa. Oli kertoja paholaismainen tai ei, loihtii hän Hitler-biografiastaan esiin myös sympatian sävyjä, ja mainitsee epilogissaan, kuinka paholaiset ovat tarpeeksi fiksuja ymmärtääkseen, että enemmän kuin vastauksia, jälkipolville jää kysymyksiä. Lukija saattaa myös harhautua The Castle in the Forestin silmiinpistävän freudilaisuuden suhteen, mutta tällöinkin itse palauttaisin sen osittain tuolloiseen yleiseen keskieurooppalaiseen ilmapiirin kuin johtaisin siitä selityksen Hitlerin tuleville teoille. Vanhana on vitsa väännettävä: teollisuusyhteiskunnan nopea kasvu synnytti oudon hybridin mutaisen, luonnollisen primitivismin kanssa. Nopeasti vilkaistuna Saksan ja Itävallan alue oli 1800-luvun lopulla kaikkea muuta kuin syrjäinen alue. Lokaalin voi kuitenkin olevan kuin hetkittäistä, ilmavirratonta seutua, ja maaseudulla tuo paikallisuus (alueen arvoihin samastuminen) erityisesti korostuu, oltiin missä päin maailmaa hyvänsä. Ne, jotka eivät “häipyneet paikalta”, kohtasivat 30-40-luvun. Aihetta sivuten suosittelen lukemaan vaikkapa John Zerzanin haastattelun.

Mailer kuitenkin on kirjoittanut upean monipuolisen, moniäänisen romaanin. Suomennoksen takakanteen asti livennyt punehtuma Jumalasta ja Saatanasta taistelemassa Adolfin sielusta ei kuitenkaan (tälläkään kertaa) vastaa täysin romaanin todellisuutta. Jokainen lukijan yritys johtaa Adolfin lapsuudesta tai perhetaustasta syitä hänen tulevaan uraansa, muuttuu parin sivun päästä joko ironiaksi tai silkaksi harhaanjohtamiseksi, kun kertoja osoittaa käytännöllisesti katsoen halunneensa vain narrata lukijaansa (ja tähänhän usean erinomaisen romaanin ansiot perustuvat: lukija voi vaihtaa asemaansa ja lukupositiotaan valintansa mukaan ja silti nauttia lukemastaan) ja lukija vihdoin huomaa tämän, nolostuu, joutuu häpeällisen tuntemuksen valtaan. Kirjailijana Mailer on, otaksuisin, laskenut niin paljon sen varaan, minä länsimainen keskiarvotettu konsensus Hitleriä pitää, että juuri tästä kontrastista syntyy myös sen teho. Siksi onkin perin harmillista, että romaani jäi Mailerin viimeiseksi, muistelen nimittäin hänen suunnitelleen vielä jatko-osaa The Castle in the Forestille, ja samaan viitataan romaanissakin. Mailer poistui keskuudestamme 10. marraskuuta 2007 jättäen jälkeensä huikaisevan tuotannon. Kerro sinä, Norman, vastaisuudessa, heille muille maahisille.

Ei kommentteja: