tiistaina, marraskuuta 25, 2008

Vanha vallattu!

Useampi sata opiskelijaa valtasi uudelleen Vanhan ylioppilastalon eilen illalla. Ajankohta oli tarkoin valittu, sillä valtaus tapahtui liki täsmälleen 40 vuotta "alkuperäisestä" Vanhan valtauksesta, jolloin tuolloinen opiskelijaradikalismi nosti Suomessakin päätään osana eurooppalaista liikehdintää ja vaati erinäisiä uudistuksia opiskelijoiden oikeuksiin. Kun eilen itseään Opiskelijatoiminnaksi kutsuva väljä liike agitoi ja mahdollisti tuonkaltaisen symbolisen eleen - sillä symbolinen se ennen kaikkea näyttää olevan - tuollaisena ajankohtana, on lehdistön ja suuren yleisön tietenkin helppo reagoida puisevasti. Kuten pelätä saattaa, valtavirtamedian reaktio oli nimittäin tahallisen tyyni: uutisoitiin pienesti, provosoitiin porvarien läsnäololla, jolla pyrittiin - ainakin minun silmissäni - vesittämään alkuperäinen agenda. Erittäin helposti valtaus näyttäytyi monien silmissä pelkkänä vanhan uusimisena, mielikuvituksettomana toistamisena. Eivätkö nuoret keksi mitään uutta, ajatteli varmasti moni. Kuitenkaan kyse ei ole pyörän uudelleenkeksimisestä, vaan vanhojen, edelleen validien ongelmien esiin nostamisesta, kun ne aiemmin on aktiivisesti pyritty sivuuttamaan. Tarkoitan tietenkin opiskelijoiden oikeuksia. Ne vaativat tuekseen tutun spektaakkelin toistamisen ja paremmin ne tulevat huomatuiksi eri tajunnoissa, kun ne esitetään yhteyksissä, joihin meidän - tai ainakin meitä vanhempien - tulisi suhtautua nostalgialla. Alkuperäisen Vanhan vallannut sukupolvi voi tietenkin pyöriskellä nostalgiassaan vastedeskin, kunhan se tiedostaa, että myös tämän päivän opiskelijoilla asiat eivät ole hyvin ja siksi he vaativat uudistuksia.
Me nimittäin tiedämme, että opiskelijat joutuvat elämään erinäisten, uudenlaisten ja alati muuttuvien paineiden alaisuudessa, ja useimmiten esimerkiksi tekemään osa-aikatöitä voidakseen opiskella. Me tiedämme sen, voimme surkutella heitä, mutta emme puutu asiaan. Ajattelemme, että se on välivaihe, jona nuori karaistuu ja oppii omilleen, jotta osaa vanhempana arvostaa säännöllistä toimeentuloa. Totuus kuitenkin on, ettei mitään tulevaisuudessa häämöttävää toimeentuloa välttämättä ole, eikä tule. Sellaisesta unelmoiva ei elä tässä maailmassa. Mikään ei ole tänä päivänä yhtä varmaa kuin epävarmuus ja siksi meidän on opittava elämään tuon epävarmuuden kanssa - tätä nykyinen prekariaattikin on toistellut ja toistellut, ilman näkyviä tuloksia.
Huomaa nopeasti Helsingin Sanomien lukijoiden (ja aktiivisten verkkopalstakirjoittajien) kommenteista, että suomalainen symbolitajunta rappeutuu päivä päivältä. Kun valtaajista puhutaan, kyse on "kansalaisjärjestöhörhöilystä", kultalusikkasukupolvesta, jonka pitäisi "keskittyä työhönsä ja valmistua nopeammin" sekä tietenkin "anarkokommunismista" ja niiden ikuisten opiskelijoiden salaliitosta, jotka eivät valmistu koskaan. Mitätöivä diskurssi kunniaan! Ei ole minkäänlainen ihme, että liike näyttäytyy punavihreänä - kuten esimerkiksi Arto Lindholm on esittänyt tutkimuksessaan Maailman parantajat - globalisaatiokriitinen liike Suomessa (2005), lähes kaikkia merkittäviä liikehdintöjä 90- ja 00-luvulla yhdistää samainen punavihertävä aate tai asenne. Yritetäänkö siis itse asia vesittää viestimällä, kuinka porvarit tulivat pöheästi bileisiin? Tapahtuman tiedottaja Ilpo Puhakka ilmoitti lehdistölle varmasti niin kuin asia oli, mutta taisi tehdä samalla hallaa itse liikkeen käynnistämiselle. En tarkoita, että punavihreiden opiskelijoiden pitäisi edustaa kaikkia opiskelijoita - tietenkään tietty, sanotaan humanistis-yhteiskunnallisesti orientoitunut opiskelijajoukko ei voi edustaa kaikkia opiskelijoita ja heidän aatteitaan. Kaikki opiskelijat eivät ole harmissaan opiskelijaelämään liittyvistä huolista, työnteon välttämättömyydestä, opiskeluaikojen lyhentämisestä, eivätkä ole vaatimassa vastikkeetonta perustuloa tai mitään muutakaan. Mutta vetämällä pääoman puolestapuhujat osaksi spektaakkelia, alkaa näyttää siltä, että porvarit varastavat koko show'n. Nämä tulevat paikalle myöhästyneenä, tilataksilla, kuin rock-tähdet ikään ja näyttävät voitonmerkkiä, siinä missä muu yleisö lakastuu ankeaksi ja ei-identiteetilliseksi yleisöksi. Lukivat kuulemma ensin internetistä, että jotain on meneillään. Mikä anomalia! Porvarit osana vihervasemmistolaista valtausta! Ei mene vasemmistolla totisesti hyvin, kun oikeisto vie huomion kaikessa.
En tiedä, mitä vanhan valtauksen iltana tapahtumassa puhuttiin, mutta ainakaan ulospäin - näihin pohjoisempiin pikkukaupunkeihin - ei ole ehtinyt se tieto valtavirtalehdistön kautta, että kyse olisi opiskelijoita laajemmasta väestöryhmästä, joita vaatimukset koskevat. Tätä ei tuotu esiin millään tavalla esimerkiksi Helsingin Sanomissa, mikä kertoo lehden linjasta jälleen kerran aika paljon. Lainaan siis itse liikkeen manifestia, joka julkaistiin Vallankumous-Ylioppilaslehdessä (jonka voinee hyvin lukea sodanjulistuksena nykyistä Ylioppilaslehden linjaa kohtaan - saman "sodan" julistivat aikoinaan myös alkuperäiset "vanhat"): "Taistelumme on yhteinen kaikkien epävarmoissa olosuhteissa elävien kanssa. Meidän täytyy päästä eroon eturyhmien kyräilevästä politiikasta ja ymmärtää, mikä ihmisten erilaisissa tilanteissa on yhteistä." Jos nekin jäärät, jotka ähisevät verkkopalstoilla, kuinka opiskelijoilla on asiat hyvin, mutta meillä vanhoilla ne on asiat huonosti, eletään epävarmuudessa ja rahat ei riitä, lukisivat tuon manifestin, he voisivat kenties paremmin ymmärtää, että liike ainoastaan lähtee liikkeille opiskelijoiden oikeuksista, mutta laajenee nopeasti koskemaan hyvin erilaisia väestöryhmittymiä Suomessa ja muualla maailmassa. Rintaman on muodostuttava jossain, liikkeen on lähdettävä jostain. Lindholminkin mukaan valtaosa viime vuosikymmenten globalisaatiokriittisistä liikkeissä mukana olleista on yliopistotaustaisia, minkä vuoksi on hyvin luontevaa, että opiskelijatoiminnan kaltaisen liikkeen ensimmäinen toimintakenttä on yliopisto. Siksi uudistuksia tuolla kehällä olisi kaikin voimin tuettava, jotta tuo voima saadaan laajenemaan kattamaan myös muut yhteiskunnallisen ja sosiaalisen olemassaolon kentät.
Ainoa varsinainen ongelmatekijä liikkeessä on sen metropolimaisuus. Opiskelijatoiminta ja koko valtaukseen liittynyt manifesti liittyy pitkälti helsinkiläisyyteen, ja vaikka suuri osa suomalaisista pääkaupunkiseudulla asuukin, ainakin minua häiritsee tietty Helsinki-keskeisyys liikkeen toiminnassa - kuten on häirinnyt kaikessa prekarisaatiota koskevassa kamppailussa. On ilmeistä, että vuokrat - joiden alennuksia liike mm. vaatii - Helsingin seudulla ovat tasoltaan järkyttäviä, mutta tavalla tai toisella samat ongelmat olisi saatava myös ulkohelsinkiläisille lähestyttävämmiksi.
Vielä keskeisempi ongelma liittyy perustuloon. On luonnollista, että kun nykyopiskelijat puhuvat perustulosta, asia on helppo sivuuttaa toteamalla, etteivät nämä ole tehneet päivääkään rehellistä työtä ja haluavat vain biletellä. Jos liike saisi takaajikseen useita kokopäivätyöhön kyllästyneitä aikuisia ryhmittymiä, ei ajatusta perustulosta voitaisi sivuuttaa pelkkänä pullamössönuorison "kaikki mulle heti nyt" -asenteena. Moni työhön tutustunut nuori on päässyt maistamaan huonohkoja työehtoja ja epävarmuutta työn jatkuvuudesta, joten siinä mielessä heillä on tosiaan asiasta kokemusta. Kuitenkin niitä, jotka kiroavat joka sunnuntai työhön menemistä mutta tunnollisuuttaan kuitenkin menevät sinne, on Suomessa tuhansia ja taas tuhansia. Suuri osa työläisistä haluaisi tehdä vähemmän töitä, mutta koska työttömyyteen liittyy niin paljon epävarmuustekijöitä ja ihminen näkee tätä nykyä elämänsä pelkän vanhaan työhön nojautuvan toimeentulon (tai mieluummin rikastumisen) kautta, näyttäytyy järjestelmän vastustaminen niin suunnattoman vaikealta. Yhteinen rintama, johon liittyä, helpottaisi tilannettamme, sillä olemme olentoja, jotka liittyvät joukkoon hyvin mielellään, jotka tekevät mielellään "kuten kaikki muutkin".
Opiskelijatoiminta nousee esiin erityiseen hienoon aikaan - enkä viittaa nyt alkuperäiseen vanhan valtaukseen, vaan tämänsyksyiseen irtisanomisten sumaan. Jos liikkeellä olisi mahdollisuuksia nousta puolustamaan näkyvämmin myös niitä ihmisiä, jotka ovat tänä syksynä menettäneet toimeentulonsa pääoman poisvirtauksen vuoksi ja elävät nyt erilaisissa välitiloissa, se voisi tavoittaa huomattavasti suuremmat määrät ihmisiä ja mahdollistaisi siten oman laajenemisensa ja nousun todelliseen rintamaan pääomaa ja epävarmuutta vastaan. Sen suhteen meistä monen pitäisi päästä punavihreä-antipatioista eroon, samoin siitä, ettei kyse ole vain nuorison hulinoinnista.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

jostain tunnen tunnisteet