Askel pois väkivaltakoneiden kontrollista

Leo Tolstoi kirjoittaa hollantilaisesta Van der Veer -nimisestä nuoresta miehestä, joka vastasi vuonna 1896 kansalliskaartin komentajan vaatimukseen seuraavasti:

”Älä tapa”

Herra Herman Sneiders

Midelburgin piirin kansalliskaartin komentaja

Hyvä herra!

Viime viikolla sain paperin, jossa minut määrättiin saapumaan kaupungin virastoon ilmoittautumaan lain mukaisesti kansalliskaartiin. Niin kuin varmaan huomasitte, minä en saapunut; ja tämän kirjeen tarkoitus on saattaa tietoonne vilpittömästi ja kiertelemättä, että minä en aio saapua lautakunnan eteen; tiedän hyvin, että otan kantaakseni suuren vastuun ja että Te voitte rangaista minua ja ettette emmi käyttää tuota oikeuttanne. Mutta se ei minua pelota. Syyt, jotka saavat minut ryhtymään tähän passiiviseen vastarintaan, merkitsevät minulle kyllin oleellista vastapainoa vastuuseeni nähden.

Vaikken – tulkoon sanotuksi – kristitty olekaan, ymmärrän tämän kirjeen alussa olevan käskyn, ihmisen olemukselle ja järjelle ominaisen käskyn, paremmin kuin useimmat kristityt. Lapsena annoin opettaa itselleni sotilaan työtä – tappamisen taitoa; mutta nyt kieltäydyn! Varsinkaan en halua tappaa käskystä, mikä on tappamista vastoin omaatuntoa, vailla vähäisintäkään henkilökohtaista motiivia tai syytä. Osaatteko Te mainita minulle mitään ihmisolennolle alentavampaa kuin tuollaiset tappamiset ja teurastukset? Minä en pysty tappamaan enkä kestä nähdä eläintäkään tapettavan ja olenkin ryhtynyt vegetariaaniksi, etten tappaisi eläimiä. Kun taas tässä tapauksessa minua voitaisiin ”käskeä” ampumaan ihmisiä, jotka eivät ikänä ole tehneet minulle mitään pahaa: sillä sotilaillehan ei ymmärtääkseni opeteta aseenkäsitelyä, jotta he osuisivat puiden lehtiin tai oksiin.

Mutta Te kenties vastaatte minulle, että kansalliskaartin on myös ja ennen muuta edistettävä sisäisen järjestyksen ylläpitämistä.

Herra komentaja, jos yhteiskunnassamme todella vallitsisi järjestys ja jos yhteiskunnan organismi todella olisi terve, toisin sanoen: ellei yhteiskunnallisissa suhteissa esiintyisi tällaisia räikeitä väärinkäytöksiä eikä sallittaisi sitä, että joku kuolee nälkään samaan aikaan, kun toisella on varaa kaikkein ylellisimpiin mielihaluihin – silloin näkisitte minut järjestyksen puolustajien eturivissä: mutta kieltäydyn ehdottomasti edistämästä nykyisen niin sanotun järjestyksen ylläpitämistä. Herra komentaja, miksi yrittää hämätä? Molemmathan tiedämme erinomaisesti, mitä tämän järjestyksen ylläpitäminen merkitsee: rikkaiden tulemista köyhiä uurastajia vastaan, jotka alkavat tulla tietoisiksi oikeuksistaan. Emmekö me muka ole nähneet, mikä oli Teidän kansalliskaartinne osa Rotterdamin viime lakon aikana: aivan aiheetta tämä kaarti joutui tuntikausia olemaan palveluksessa suojellakseen uhan alaisiksi joutuneiden kauppafirmojen omaisuutta. Ja saatatteko Te hetkeäkään kuvitella, että minä rupeaisin puolustamaan ihmisiä, jotka minun vilpittömän käsitykseni mukaan ylläpitävät sotaa pääoman ja työn välillä – että minä ampuisin työläisiä, jotka toimivat täysin oikeuksiensa puitteissa. Niin sokeita te ette voi olla! Miksi mutkistaa asiaa? Minähän en todellakaan voi sallia itsestäni muovailtavan tottelevaista kansalliskaartilaista, sellaista jollaisen Te haluatte ja tarvitsette.

Kaikista näistä syistä mutta erityisesti siksi, että minä vihaan käskystä tappamista, minä kieltäydynkin palvelemasta kansalliskaartilaisena ja pyydän Teitä olemaan lähettämättä minulle sen enempää univormua kuin asettakaan, koska vakaa päätökseni on olla käyttämättä niitä.

Tervehtien Teitä, herra komentaja,
I. K. Van der Veer"

(Leo Tolstoi: Omantunnon kujanjuoksu. Kirjoituksia rauhasta ja kansalaistottelemattomuudesta. 1981. Suom. Esa Adrian. Helsinki: WSOY. s. 83-85.)