keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

11 lupausta, joita kunnallisvaalipolitiikka ei tarjoa eli haaveilijan anarkistinen yhteiskuntamuodostelma

Näin kunnallisvaalien alla on hyvä minunkin keskittyä hiukan yhteisiin asioihin ja esittää eräänlainen ääri-idealistinen kuva anarkistisesta yhteiskunnasta. Sen voi halutessaan nähdä vastavoimana medioissa velloville puolueiden vaalipuheille osoittaen kohti niitä ongelmia, joihin puoluejärjestelmä ei voi puuttua, koska muussa tapauksessa se luhistuisi. Toisaalta sen voi nähdä vain kaihomielisenä haaveiluna. Aurinko seuraa itseään -blogia (satunnaisesti) ylläpitävä ystäväni Mikko antoi pyynnöstäni seuraavanlaisen aiheen: "Miten järjestäisit käytännössä anarkistisen yhteiskunnan? Olisiko se puhdasoppisen anarkistinen vai anarkistisesti vaikuttunut? Mikä on ideaalisen anarkismin ja käytännön toteutuksen suhde?"
Kysymys ovat tietenkin laajoja, mutta joitakin perustavia periaatteita voisi tämän perusteella hahmotella. Ennen aloittamistakaan minun on kuitenkin todettava, että seuraavaksi esitetty ei välttämättä olisi mikään kulttuurinen päätepiste, vaan pikemminkin ainoastaan vapaana pidettävä utooppinen paikka, jota kohti voisi edetä. Saavutettu haave kuoleutuu. Edes potentiaalisesti anarkistisen yhteiskunnan tulisi olla viimeiseen asti vapaa ja luulen, että ihmiset laeista ja näennäismoraalisista iskulauseista vapautuessaan toimisivat myös monilta osin siten, etten heidän toimiaan voisi hyväksyä. Saattaisi jopa olla, että asiat kääntyisivät vieläkin pahemmiksi ennen paranemistaan. Haaveissani kuitenkin yksilöille muodostuisi pitkäjänteisen itseen kohdistetun harjoitustyön myötä niin vahva henkinen selkäranka, että he ikään kuin automaattisesti toimisivat elämää vaalien ja vaatimattomasti.
Läntinen sivistys voi väittää kaikkien vallankumousten olevan valheellisia ja epätoivoa täynnä sen perusteella, että ne ovat historiallisesti olleet tuhoon tuomittuja tai puolitiehen jääneitä yrityksiä, mutta tuo läntinen sivistys on koko historiansa ajan kantanut itsessään rationaliteettiin rakastuneen egon ja sen mielensisältöjen taakkaa. Niin kauan kuin yksilö siinä missä yhteiskuntakaan ei ymmärrä, että sen tietoisuudessaan vellottamat mielensisällöt ovat häneen itseensä nähden valheellisia ja hänestä irrallisia ja on kiintynyt niihin, ei anarkistinen saati sitten "valaistunut" yhteiskuntamuodostelma ole oikeasti mahdollinen. Vihaan ja "kritiikkiin" perustuva yhteiskuntapuhe on useimmiten lopultakin egon puhetta.
Koska muutos toteutuessaan olisi näin valtava, voimme kysyä: kuinka moni itseään kunnioittava poliitikko perää tänä päivänä kansalaisilta henkistä kasvua ja egosta riisuutumista? Tuo kysymys osoittaa paitsi nykyisten yhteiskunnallisina pidettyjen trendien älyttömyyden ja päämäärättömyyden, myös nykyisten yhteiskuntien tarpeen vaalia niitä: jos itseen kohdistuva muutos alkaisi oikeasti vetää ihmisiä puoleensa, se tarkoittaisi suuressa mittakaavassa konsumerismin, sotimisen, luonnon saastuttamisen ja monen muun elämälle haitallisen ilmiön silmiinpistävää pienenemistä. Vässykkä ja henkisesti läski vapaa-ajattelija tietenkin katsoo, ettei politiikkaa ja uskontoa saa yhdistää, mutta nähdäkseni tarkoittamallani "valaistumisella" ei ole mitään tekemistä uskontojen kanssa, vaikka kylläkin henkisyyden, ja jos henkisyys menetetään tai kielletään, kiveä ei jää kiven päälle. Itseen kohdistuva työn tuloksia huomaa kyllä, auktoriteeteista riippumatta, kun alkaa vain tarkkailla itseään.
Seuraavat luettakoon kuitenkin hajamielisinä teeseinä edellä mainittua yhteiskuntamuodostelmaa silmälläpitäen:
1. Edustuksellinen demokratia nykyisessä muodossaan on romutettava. On palattava niin pieniin yksiköihin, että niissä voidaan aidosti keskustella yhdessä asioista ja päättää yhdessä. Jokaisella on vapaus sanoa mielipiteensä, tulla yhteisöön ja lähteä yhteisöstä. Niinikään yksikön on oltava niin pieni, että ihmiset voivat tuntea kohtuullisen hyvin toisensa, eikä pääse syntymään tilannetta jossa tyydytään pelkkiin "kyllä" tai "ei"-ääniin. Ihmisen kannan täytyy olla ihmisen, ei merkkijonon muotoinen.
2. Pienyhteisöjen vapaa järjestäytyminen tarkoittaa tuotantovoimien uudelleensijoittelua ja palaamista ihmisten hallintaan. Me teemme työn, joka meille kuuluu, eikä meitä elätä kukaan muu. Kenenkään ei tarvitse vuotaa verta meidän takiamme, eikä kenenkään tule joutua meidän riistämäksemme.
3. Palkkatyö nykyisessä muodossaan lakkaa ja tilalle tulee henkisiä arvoja synnyttävää työtä, kotityötä ja yhteisiä tuotantoon liittyvää työtä, tässä tapauksessa maanviljelyä, käsitöitä ja rakennusten ylläpitoa jne. Ihmisen vapauttaminen liiallisesta palkkatyöstä ei poista työtä, vaan palauttaa sen hyödylliseksi ja vähentää sen syömää aikaa tuntuvasti. Samaten selvästi turha työ poistuu yhteiskuntarakenteesta, jolloin vapautetaan resursseja ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen ja yhteisen, välttämättömän työn tekemiseen.
4. Jos valuuttaa ei ole välttämätöntä poistaa täysin, on joka tapauksessa murennettava kaikenlaisiin hierarkioihin ja professioihin perustuva palkkajärjestelmä sekä marxilainen karkeaan ja pehmeään työhön jaotteleva työnjakodoktriiniharha. Yhtäläinen perustulo on saatava kaikille ja jos lähimmäinen jostain syystä aidosti tarvitsee enemmän kuin itse (esim. sairauden takia), hänelle voi toinen lähimmäinen tai kuka tahansa muu antaa omistaan sen, mitä toinen tarvitsee (minkä on kuitenkin perustuttava täysin vapauteen ja myötätuntoon, ei velvollisuuteen ja pakkoon). Tänä päivänä esimerkiksi postin työntekijän työ ei ole erityisen arvostettua, koska työhön kouluttautumiseen ei mene kovinkaan kaukaa, mutta itse työnä se on monin verroin arvokkaampaa kuin erilaisten byrokraattien ja monien tietotyöläistenkin pusaama näpertely. Hierarkinen palkkajärjestelmä ja kouluttautumiseen perustuva palkkaus ovat lähtöisin samasta juuresta: orjuudesta ja epätasa-arvosta. Edes lääkärit, jotka mielellään perustelevat omaa tärkeyttään, eivät säästy, eivätkä edes halua säästyä, tältä vallankumoukselta. Tämä vaatii edelleen rahan merkityksestä luopumista totaalisesti. Raha ei saa olla millään tavalla olemassaoloa, sosiaalista identiteettiä, selviytymistä ja tai yhtään mitään ohjaava voima, ainoastaan arvo, jolla satunnaisesti lunastetaan erilaisia asioita pienyhteisöjen välillä. Rahaa mieluummin turvaudutaan kuitenkin erilaisiin vaihtoihin pienimuotoisuutta ja lähituotantoa vaalien.
5. Yksityisomaisuus saa uuden, vaatimattomamman muodon. Yksityisomaisuuden nykyiset, liioittelevat ja kuluttajuuteen perustuvat muodot poistuvat. Yksityisomaisuutta voidaan hankkia itse tekemällä, vaihtamalla sekä lahjoina. Köyhyyttä nykyisessä muodossa ei ole, sillä ihmiset elävät rahasta riippumattomina ja toisiaan auttaen ja epäitsekkäästi.
6. Pienyhteisöllisyys tarkoittaa itseriittoisuutta siinä mielessä, ettei koeta tarpeelliseksi hankkia elintarvikkeita tai materiaaleja kaukaa, vaan elämän edellytykset pyritään löytämään oman yhteisön ja yhteisen tekemisen tuloksena syntyvistä asioista.
7. Teknologiasta pyritään riisumaan pois kaikki sellainen aines, joka sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä on turmiollista ihmisen sisäisyydelle ja aistielämälle. Vain välttämätön säilytetään, mutta sitä kohtaan ei enää tunneta patologista intohimoa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta pitää yhteyttä jostain syystä kauempana asuviin lähimmäisiin ja muihin ihmisiin (tosin tässä tapauksessa suositaan mieluummin vapaaehtoisuuteen perustuvaa postitoimintaa) sekä joitakin elinoloja aidosti hyödyttävää tekniikkaa (mm. lämmitys ja energianjakelu). Sähkön ja tietenkin muovin ja öljyn käyttö pyritään minimoimaan.
8. Palvelusektori lakkaa niinikään olemasta. Mainokset ja suuret yritykset kielletään. Ruokakauppoja on harvakseltaan, koska kaupankäynti ei muutenkaan ole millään tavalla arkinen asia, eikä välttämätöntä. Pikemminkin ruokakaupat sulautetaan muun pienyhteisön tuottamien hyödykkeiden kanssa pienyhteisön anarkistiseksi osuuskaupaksi (ilman plussakortteja tietenkin), joista pitäen käydään tarvittaessa neuvotteluja toisten, muiden pienyhteisöjen osuuskuntien kanssa ja suoritetaan mahdollisia vaihtoja.
9. Luontosuhde tarkoittaa paitsi suhdetta ulkoiseen, näkyvään luontoon, myös suhdetta sisäiseen itseemme. Jälkimmäinen, luonnon sisäisyys, tekee meidät avoimiksi myös ulkoisen luonnon vaalimiselle, minkä johdosta jommankumman polkeminen ja tuhoaminen merkitsee aina myös molempien polkemista ja tuhoamista. Henkisen selkärangan, vitaalisen ja vahvan henkisen selkärangan takia meistä itsestämme tuntuu luonnolliselta elää vaatimattomasti, lähellä luontoa ja solidaarisuutta ja empatiaa kaikkia eläviä olentoja kohtaan tuntien.
10. "Maanpuolustukseksi" naamioitu itsepuolustusharha poistuu, koska eläminen ei ole kiinni poliittisista vihamielisyyksistä ja maan omistusoikeuksista. Vahva rauhanaate elää syvällä ihmisissä. Yhteisöjen välillä ei niin ollen ole mitään oikeita syitä konflikteihin, edes vaihtotoiminnan takia.
11. Kilpailu yhteisöä riivaavana mielensisältönä poistuu ja tilaa saa mutualismi, kumppanuuden ja keskinäisen avunannon periaate. Kilpailua ei opeteta lapselle, vaan tuo energia sijoitetaan mielekkäämpiin toimintoihin, kuten yhdessä oppimiseen, ymmärtämiseen ja tunteiden ilmaisemiseen.
Tämänkaltaisena ideaalisena "puolueohjelmana" esitys ei tietenkään ole realistinen. Sen ei tulekaan olla. Sen tulee tarjota tarpeeksi etäinen horisontti, jotta voisimme ihmisinä ja yhteisöinä poistaa vähä vähältä itsestämme epäluonnollisia ja meitä alaspäin saattavia vaikutteita ja toimintamalleja. Esimerkiksi rahatalouden oheen tulisi välittömästi alkaa perustaa erilaisia paikallistalouksia, unionien varjoon pienyhteisöjä, jotka osoittaisivat elämän nykyisten mallien olevan paitsi puutteellisia myös pienyhteisöt elinkelpoisiksi vaihtoehdoiksi nykyisyydelle. Kuitenkin mitä puoluedemokratiaan tulee, sen ajamat muutokset ovat aivan liian heiveröisiä, koska tosiasiassa ne eivät ole muutoksia lainkaan, vaan puoluedemokratia pyrkii aina säilyttämään paitsi vallitsevat asenteet myös oman sijansa, eikä näin voi olla kirjaimellisesti puolueeton päätöselin. Sitä paitsi puoluedemokratia vannoo vallan nimeen ja valta muiden yli on juuri asia, jota aidosti tasa-arvoinen ja mielekäs yhteiskunta kaihtaisi viimeiseen asti.
---
P. S. Kiitän myös M. R:ä, N. K.:stä ja M. P.:a asian tiimoilta käydyistä keskusteluista.
P. P. S. Mitä kunnallisvaaleihin tulee, tällä hetkellä näen mielekkäimpänä vaihtoehtona käydä pudottamassa tyhjän tai numerottoman lapun. Huolimatta siitä, että viestini sisältöä ei lukisikaan kuin yksi satunnainen vaalitoimitsija, ääni kirjataan hylätyksi ja sen pohjalta, luulisin, myös äänestysprosenttiin. Siten voidaan osoittaa kiinnostusta yhteisön poliittisiin päätöksiin, mutta tyytymättömyyttä vallitseviin ja hallitseviin päätöselimiin.
Kaiken ylläesitetyn vastapainoksi voi myös lukea Richard Heinbergin mainion ja suomeksi käännetyn artikkelin "Vihreä anarkismi ja öljyn hupeneminen – kuinka lähellä romahdus on?" (2004)

Ei kommentteja: