Koiranmutkia on minusta irrallinen entiteetti, jonka käytöksestä, liikahduksista ja suunnista en ole täysin vastuussa. Se syntyi alun perin vilpittömästä kiinnostuksesta kirjoittaa auki minua monitahoisena ihmisenä vaivaavia kysymyksiä. Pian kuitenkin panin merkille, että sille muodostui erityisiä mieliaiheita, oma ääni, oma käytös, minkä johdosta annoin omalla laillani periksi sille. Koiranmutkia saattaa olla ehkä minun siittämä olento, mutta sen henki ei tule minusta, vaan syvistä elämän periaatteista, jotka hallitsevat meitä kaikkia.
Alkujaan ideana oli luoda vapaa ja riippumaton kirjoitusväylä hyvin erilaisille teksteille, kanava jossa niinkin erilaiset aiheet kuin yksityiselämän ilmiöt ja valtakulttuurin muotoanalyysit voisivat asettua mielekkäästi rinnakkain, yhtenäiseksi virraksi joka loputtomasti kulkee eteenpäin, minun lävitseni, koiranmutkien lävitse, lukijoiden lävitse. Jos minun toiveeni pari vuotta sitten olikin korostaa "henkisiä" asioita, havahduin muutamia kuukausia sitten siihen, että koiranmutkien ojiin eksyi ihmisiä, jotka seurasivat mutkien vaitonaisia liikahduksia aivan erilaisin intressein - ja syystä, Koiranmutkia oli nimittäin alkanut puhua yhä enemmän materiaalisiin muotoihin kiinnittyneenä, ei välttämättä tuoteselosterekisterinä, vaan henkisen elämän perusteisiin ts. materiaaliseen, arkiseen ja jokapäiväiseen vahvasti nojautuen. Ja olisihan se pitänyt arvata: metafora sallii loogiset konnotaatiot, eikä haaveeni kohota ylöspäin voinut toteutua ellei tie kulkenut ensin alhaisempien osuuksien kautta. Vasta jalat, koivet, käpälät syvällä maassa voi kasvumme edetä turvallisesti.
Vaikka Koiranmutkia koostuu edelleen varsin arkipäiväisistä ja jopa tietoisista kirjoituksista, ovat ne useimmiten kirjoitettu vahvan inspiraation vallassa yhdellä istumalla. Ei ole syytä sen enempää eritellä kirjoitusten syntyprosessia, totean vain, että jo kauan minulla on ollut vahva tietoisuus siitä, että se joka tietää ryhtyvänsä kirjoittamaan kirjoitusta Koiranmutkiin ei ole sama tietoisuus joka kirjoittaa tekstiä jonnekin muualle tai joka valmistaa seitania. Toisin sanoen Koiranmutkia on ennen kaikkea minussa elävä tietoisuus, joka näkee ajoittain syvemmälle - tai ainakin eri tavalla - elämään kuin kaikki ne muut tietoisuudet, jotka kulkevat päivittäin lävitseni. Muihin toimiini ja kollektiiviseen päivätietoisuuteemme nähden se on hyvin lunaarinen tietoisuus: sen lisäksi, että se toimii alueella, jonka näen useimmiten monilta osin sekä itsellisesti että kollektiivisesti yöpuolena, Koiranmutkia näyttää jatkuvasti pyrkivän myös käsittelemään aiheita ja tulosuuntia, jotka ovat olemuksellisesti joko saastuneita tai marginaalisina pidettyinä. Toisaalta sen solaarinen aspekti näyttäytyy niinä hetkinä, kun vastarinta avautuu eteemme individuaation ja itseksitulemisen heuristisena käyntinä ja sen luontainen valo pääsee vuotamaan meihin lukijoihin jotakuinkin esteettä. Pohjimmiltaan virta on siis kaksisuuntainen: se, mitä annamme yöpuolelle, tulee takaisin tietoisuutemme piiriin aiempaa vahvempana, täyteläisempänä, syvempänä. Ilman Koiranmutkia en esimerkiksi katsoisi anarkismia ihanteena välttämättä ollenkaan niin suopeasti. Samaten kaikenlaisten poliittisten ilmiöiden parahultainen käsittely on saanut minut tietoisuuksineni enimmäkseen vakuuttuneeksi, että niidenkin keskellä eläminen ei ole vain materiaalista tietoisuutta, vaan pohjimmiltaan hyvin henkistä toimintaa. Kritiikki ja yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi puetut mielipiteet ovat kuitenkin hyvin hankalia tietoisuudensisältöjä, sillä kiinnymme niihin hyvin helposti ja hyvin helposti ne perustuvat saostuneelle vihalle, kaunalle ja tyytymättömyydelle, mikä taas lisää elämämme nykyistä kaoottisia ja haitallisia asenteita ja ajatusmuotoja. Ehdottomasti olojamme on parannettava, mutta Koiranmutkia muistuttaa ainakin minua siitä, että muutoksen on kaikilta osin tapahduttava omissa tietoisuuksissamme, omassa sisäisyydessämme, vasta sitten ulkoisissa olosuhteissa. Kun ktooninen valo alkaa paistaa meidän tietoisuuteemme, hälventäen siitä erinäisiä kuonia ja vääriä asenteita, alkaa myös ulkoinen todellisuus muuttua.
Koiranmutkia on osa sisäistä pyhiinvaellusta, koirakasvoinen valo-olento jonka läsnäolossa matkaa voi taittaa luontevasti ja toivon mukaan suhteellisen turvallisesti. Uskon, että sen vaikutukset ovat huomattavasti vahvemmat heille, jotka eivät ole koiranmutkista ikinä kuulleetkaan, mutta jotka elävät jossain kohdissa elämäni maastoja kuin heille, jotka kulkevat näissä koiranmutkissa päivittäin tai viikoittain. He tietysti, jotka tekevät molempia, voivat kenties ymmärtää paremmin sitä olentoa, monitahokasta, jona näyttäydyn heidän rinnallaan, mutta ennen kaikkea toivon, että käymäni mutkittelut ovat omiaan lisäämään heidän ymmärrystään itsestään, heidän oman sisäisyytensä käyntiä. Samaa toivon tietenkin myös kaikille muillekin, jotka sattuvat näille ojanpientareille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti