Takaisin savupirtteihin

Taloudelliset ja poliittiset eliitit haluavat parantaa Suomen mainetta. Viime syksynä ulkoministeri Alexander Stubb kokosi jopa ryhmän "brändäämään" Suomea maailmalle. Puheenjohtajaksi valittiin yksinoikeudella Jorma Ollila, joka muuten monien mielestä koettiin keväällä 2009 tehdyn (pienimuotoisen) verkkokyselyn pohjalta parhaaksi mahdolliseksi mieheksi "myymään Suomea", kuten Helsingin Sanomat uutisoi (HS. 15.4) – ja varsin kuvaavasti.

Suomella kuuluu olevan "mainevaje". Hankkeen nettisivuilla kävijät voivat esimerkiksi äänestää "sanaa joka kuvaa Suomea". Lähes kaikki sanat, joita ruudulle helähtää, ovat kuitenkin tarkoin laskelmoituja, negatiivisia käsitteitä. Niistä ainakin osa on kansalaisten itse sinne tuottamia, mutta varma ei voi olla, etteikö osa olisi siellä ollut jo sivuntekijöiden toimesta. Osa sanoista kyllä toistuu usein mediapuhunnassa ja muualla, monilla keskustelufoorumeilla, mutta en ole ollenkaan varma, kuvaavatko ne itse asiassa lainkaan Suomea. Ja jos minä en tiedä, mitä Suomi tai suomalaisuus on, ei sitä näytä tietävän brändiryhmäkään.

Ollila ja kumppanit nakuttivat toissapäivänä (31.8) Meri-Rastilan alakoulussa ja kuuntelivat lasten ehdotuksia siitä, mitä Suomi on. Ollilan mukaan (HS 2.9) lapset olivat toistelleet, että Suomessa on koulutus, Suomessa on turvallista, Suomessa on asiat toimivat. Nämä kyllä sopivat Ollilan pirtaan. Niiden varaan on hyvä rakentaa ainakin ekonomisiin arvoihin pohjaava kontrollivaltio– tai paremminkin ylläpitää ja hienosäätää sitä, sillä sellainen Suomi on ollut jo pitkään.

Taitavasti manipuloiden Ollila jatkaakin: "Suomalaisen, joka oikealla tavalla mieltää oman kansakuntansa, taustansa ja identiteettinsä, on helpompi kohdata maailma" (HS 2.9). Oikealla tavalla? Millä ihmeen oikealla tavalla? Tarkoittaako Ollila kenties, että on olemassa jokin oikea tapa mieltää identiteetti – kenties suhteessa "huonoihin" tai "pahoihin" tapoihin mieltää identiteetti? No, kyllä, onhan meillä Suomessa esimerkiksi muukalaisvihamielisyyttä, alkoholiongelmia, syrjäytymistä, monenlaisia vaikeuksia... mutta kun Ollila ei lainkaan määrittele, mitä tämä "oikea" tarkoittaa, ainoa tapa saada tuo lause ymmärrettäväksi on kytkeä se johonkin kollektiiviseen "oikean toimimisen" tapaan, joka edelleen näyttää saumattomasti liittyvän "yhteisiin etuihin" edistämiseen, so. mukautumiseen. Ja yhteiset edut, nehän tiedetään – mitä muuta ne ovat kuin samaa kokoomuslogiikkaa, jossa kaikki hyötyvät, kun yksi hyötyy?

On olemassa myös kysymys, johon ei luonnollisestikaan vastata, kun kyse on brändäämisestä. Miksi brändätä? Miksi Suomen "itsetuntoa" tai "mainetta" pitäisi oikeastaan kohentaa? Koska brändeissä on pitkälti valtion rajat ylittävästä yksisuuntaisesta vuorovaikuttamisesta, meidän on pääteltävä, että muut valtiot ja kansakunnat on saatava uskomaan, että Suomi on "hyvä maa". Se on "hyvä maa" elää ja hyvä maa, jonka kanssa voi ja kannattaa käydä kauppaa. Nähtävästi yksi ensimmäisistä maista, joihin tätä Suomi-brändiä kannattaisi viedä on Brasilia, jossa valtiomme osaomistama Stora Enso tekee tuhojaan – siellä epäilemättä Brasilian kansalaiset on saatava uskomaan, että Suomi on "hyvä maa" ja toimii varmasti kaikkien eduksi.

Entä mikä mies Ollila on puhumaan siitä, miten "Suomi kansakuntana mielletään oikein" (HS 2.9)? Mies joka istuu ylikansallisten, taloudellisten eliittien ytimessä, Nokian ja Shellin hallituksissa? Varsinainen ongelmatekijähän on, että kun Suomi halutaan nähdä ennen muuta hyvänä kauppakumppanina (siitä nimittäin maan brändäämisessä oikeasti on kyse) ja näin ollen puhtaan taloudellisesti, suomalaisesta moninaisuudesta suodattuu varsin yksipuolinen kuva. Ja joka ei usko, että kyse on puhtaasti taloudellisista vaikuttimista, niin kannattaa vilkaista mitäsuomion.fi-sivuston infoa:

Sivuston julkaisee Finland Promotion Board, toimikunta jonka tehtävänä on Suomen kansainvälisen viestinnän koordinointi ja Suomen maabrändin kehittäminen. Sen jäseninä ovat keskeisimmät Suomea kansainvälisesti ja ammattimaisesti markkinoivat toimijat eli ulkoministeriö, Matkailun edistämiskeskus, työ- ja elinkeinoministeriö, Invest in Finland, Tekes, Finpro, TAT/Finnfacts, Finnair ja Metsäsäätiö.

Jos jokainen näistä jäsenistä haluaa edistää Suomen taloudellista hyvinvointia ja kansainvälistymistä, turvallisuutta (ja siinä sivussa vähän ilmastonmuutoksen kiihdyttämistä) – noita Kokoomuksen iskusanoja – niin kuinka puolueetonta ja monipuolista Suomea tässä ollaankaan viemässä maailmalle? Tällöin on ihan turha esittää, että "sanotun pitää perustua tosiasioihin. Kuvan kiillotuksesta tai mainoskampanjahankkeesta ei ole kyse." (HS 2.9) Jos viime kädessä valta on kuitenkin näillä ekonomisia intressejä omaavilla jäsenillä, ei auta vaikka nettisivut olisivat kuinka avoimet. Ihmisiä voidaan pyytää osallistumaan, ja se on hyvä, mutta mitä reaalisia mahdollisuuksia yksittäisellä kansalaisella on oikeasti vaikuttaa Suomi-kuvaan muuta kuin joko menestyä kansainvälisissä kilpailussa tai käydä ampumassa porukkaa pulpetteihin?

Edellisen valossa onkin lähinnä koomista, kuinka Helsingin Sanomat referoi Ollilaa: "Kyse on siis yhteiskunnan perusrakenteista. Paljolti siitä, että hyvät puolet pidetään mielessä ja niitä vahvistetaan. Huonot puolet on mahdollisuuksien mukaan korjattava. Sitten hyvistä puolista kerrotaan myös ulospäin." (2.9).
Entä ne ihmiset, jotka eivät halua kansainvälistyä tai jotka haluavat takaisin savupirtteihin? Ihmiset jotka haluavat omavaraistua, vähentää kansainvälistä kauppaa, ihmisiä jotka haluavat eroon turkistarhauksesta (joka olisi muuten ehdottomasti luettava tuohon ekonomiseen Suomi-brändiin – se jos mikä on asia, jolla Suomen eliitit ylpeilevät, joka on osa "totuudenmukaista" Suomea ja jolla kuitenkin on varsin pieni kannatus suhteessa väkilukuun)? Intressien asettuessa vastakkain on selvää, että ne joilla on enemmän valtaa, ajavat omat intressinsä läpi: siksi on odotettavissa, että nämä ihmiset Ollila kumppaneineen samastaisi "huonoihin puoliin", jotka on "mahdollisuuksien mukaan korjattava". Ja mitenpä muuten kuin uudella mainoskampanjalla, manipuloimalla jo-passiivisia kansalaisia vähän lisää.

Tavallaan Suomi-brändin Suomi toimii kuin jokin autioituvan kylän yksinäinen höperö muori – tai paremminkin kuin syrjäytynyt teini-ikäinen: "Mitä ne minusta ajattelee? Ei kai ne puhu pahaa minusta minun selkäni takana? Vittu, mä näytän niille!" Tämä asenne voi siis muuttua joko häikäilemättömäksi kansainväliseksi voitontavoitteluksi tai uusiksi kouluampumisiksi. Molempi pahempi. Mutta ei hätää! Jälkimmäinen sentään voidaan estää, sillä "professori Pekka Himanen tekee valtiolle selvityksen siitä, miten Suomen henkinen kulttuuri saataisiin kukoistamaan 2010-luvulla" (HS 2.9.)!

Kansallisen henkisen kulttuurin elvyttäminen on tietysti kaunis ajatus, tähtäähän se, ainakin osittain, kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Taiteeseen ja kulttuurin satsaamalla kansa varmasti elpyy. Mutta hetkinen, miten tällaisella yhden ihmisen toteuttamalla tilaushankkeella (tilaajana muuten Vanhanen, Katainen ja Wallin) voidaan edes uskoa olevan realistisia vaikutuksia kansalaisten arkeen? Jos minä kirjoittaisin parinkaan sivun tekstin, jossa kokoaisin yhteen, mitä helvettiä täällä tapahtuu ja mitä meidän tulisi tehdä, ja tuo teksti jaettaisiin joka kotiin, mitään ei todellakaan tapahtuisi. Jos Himasen kirjaksikin painettava selvitys jaettaisiin joka kotiin, en usko sen vaikutusten olevan yhtään suuremmat. Eli Himasen selvitys tähtää siihen, että se esittää ideoita, jotka toteutetaan valtiotasolla, uudistuksina, rahoituksina, taloudellisina satsauksina.

"Toimeksiannon mukaan 'uutta ajattelua avaavassa' selvityksessä on pohdittava, 'kuinka henkinen kulttuuri ja arvomaailma voivat vaikuttaa voimavarana siihen, että Suomi voi laaja-alaisesti hyvin ja täyttää tehtävänsä myös 2010-luvun maailmassa" (HS 2.9.) Mutta millaista "uutta ajattelua" oikeasti avaa valtion tekemä tilaushanke? Jos Himanen jostain syystä sekoaisi ja ehdottaisi, että Suomi kansakuntana voitaisiin kuopata ja valtio, hallitus, raha, byrokraattiset koneistot jne. kaataa, hanke vaiettaisiin vähin äänin, eikä taatusti painettaisi kirjaksi. Toisin sanoen on oletettava, että Himasen teksti tulee sisältämään Suomea ylläpitävää "uutta ajattelua" – enkä totta puhuen edes uskalla ajatella, kuinka taantumuksellista. Valtioneuvoston valtiosihteerin Risto Volasen mukaan "humanistinen tutkimus, kulttuuri sekä henkinen että hengellinen sivistys" tulee tuoda "keskustelun valokeilaan", sillä "nämä tärkeät osat unohtuvat helposti, kun pohditaan globalisaation raameja poliittisissa keskusteluissa" (HS 2.9). Kuulostaa lupaavalta, jos humanistinen tutkimus, henkisyys ja taiteet yhtään kiinnostavat. Jos tämä voidaan toteuttaa, miten monipuolista taidetta, henkisyyttä ja humanistista tutkimusta tuohon valokeilaan oikeasti mahtuu? Entäs Himanen? Himanen vertaa Suomen keskusteluilmapiiriä tragediaan, jossa tappiomielialat on jo kauan aikaa sitten tunnistettu. Positiivista ajattelua peliin? Eikö kuulostakin mukavasti Toivotalkoiden jatkoilta?

Sama mies jatkaa – ja toistelee kuin Ollila edellä – ettei kyse ole rahastuksesta, tai siitä "kuinka paljon kansakunta voisi tehdä rahaa kulttuurilla ja luovuudella" (HS 2.9.). Kauniita, kauniita sanoja. Miten mies, joka on kansainvälisesti "arvostettu" tutkija ja filosofian tohtori, voi sitten päästä heti perään tällaisen aivopierusauhun: "Tulen esittämään, että kulttuuriin ja taiteeseen tulee investoida merkittävästi nykyistä enemmän. Taide on hyvä investointi ja humanismi erityisen halpaa." Ups, kadotin lähimuistini? Ei se taide investoinnilla parane. Mahdollistakaa ennemmin perustulo ja kelvolliset oltavat kaikille ihmisille – taide ja kulttuuri ovat totisesti elämän osa-alueita jotka voivat tarjota paljon yksittäiselle ihmiselle, jos tällä vain on aikaa, halua ja vapautta perehtyä niihin. Ne ovat kuitenkin vain osa-alueita, eivät enempää. Ne eivät pelasta ketään ellei muitakin elämänalueita korjata. Tai paremminkin: se, että niitä pidetään kategorisina määreinä, joihin tietynlainen toiminta ja tietynlaiset kokemukset voidaan asettaa ja joiden puitteissa niitä voidaan kontrolloida, on jo peruslähtökohdiltaan hyvin porvarillinen ja edelleen ekonomistinen näkökulma.

Jos taas Himasen projekti liittyy siihen, miten Suomeen saataisiin merkittäviä taideteoksia, ei niitä "taiteeseen investoinnilla" saada. Jollekin Solar Filmsille voi upottaa vaikka kuinka paljon rahaa tahansa, mutta jos tekijät ovat mitä ovat, ei sieltä taidetta ainakaan tule (vaan Gladiaattoreita). Ja jos taidekasvatus, taidekoulut, ylipäätään koulutus laahaa vuosikymmeniä aikaansa jäljessä, ei kasvata itsenäisyyteen ja yksilöllisyyteen, oman näkemyksen paranteluun, vaan mukauttamiseen, jäljentämiseen, apinointiin, ei sieltä "kansallisia" mestareita nouse esiin. Kuinka monta kertaa tämä on sanottava, että väkisin tekemällä ei synny mitään nerokasta, vain pusattuja, puhki laskelmoituja ja tuotettuja kopioita?

Ylipäätään voitaisiin miettiä, mitä "pelastettavaa" Suomessa on? Onko sillä kätkössä joitakin ennennäkemättömiä voima- ja taitovaroja joita se ei ole osannut vielä kansallisesti (lue: taloudellisesti) hyödyntää vai onko tarkoitus palauttaa Suomeen sotia edeltänyt, vähintäänkin iljettävä kansallismielinen ilmapiiri? Mihin tämä suomalainen "valistuksen projekti" oikein pyrkii? Selvää on, että aiempaan palaamalla emme tavoita yksilöinä mitään. Enkä ole varma, tuleeko meidän kansakuntanakaan mitään tavoittaa. Jos reiluja siis ollaan, ehkäpä olisi aika purkaa koko kansallisvaltion eetos ja keskittyä tekemään ihmisistä ihmisiä, välittäviä, tuntevia, monipuolisia olentoja, joilla on juuret maassa ja veressä, muttei kansassa.