perjantaina, huhtikuuta 17, 2009

Virta 6: Nyt. Kirjoituksia ajasta, yliopistouudistuksesta ja tehokapitalismista


Virran kuudes numero on lähtenyt painoon. Tuoreen numeron teema samoaa ajassa, yliopistolakiuudistuksen säikeissä ja tehokapitalismin kurimuksessa. Muutamana poimintana lehden sisällöstä:

Takis Fotopoulos: Akateemisen sorron järjestelmällisiä piirteitä uudessa maailmanjärjestyksessä
Yliopistot ovat muuttumassa kriittisen tiedon tutkimusalueista markkinoiden tarpeita vastaaviksi tuotantotehtaiksi. Niinikään akateemista vapautta ollaan rajoittamassa markkinatalousjärjestelmän ja edustuksellisen ”demokratian” kontrollikeinoilla.
Vuokko Viljanen: Yliopisto uusiksi – kenen ehdoilla?
Opiskelijatoiminta haastaa hallituksen ajaman yliopistouudistuksen ja vaatii yliopiston uudistuvan yliopistolaisten itsensä tarpeista käsin.
Antti Salminen: Ei enää, ei vielä
Käsilläolevat kriisit kirjoitettiin sisään talousteoriohin, jotka luonnosteltiin yhdysvaltalaisissa huippuyliopistoissa viime vuosisadan puolivälissä. Yliopistot voivat silti vielä lunastua, jos ne kykenevät syntymään kokeellisiksi elämänmuodoiksi.
Tere Vadén: Loppulama
Mitä alkaneeseen lamaan kätkeytyy? Ainakin öljyntuotannon historiallinen loppuluisu.
Pontus Purokuru: Palanen laatuaikaa
Hyvä elämä edellyttää omaa aikaa, mutta aikaamme yritetään jatkuvasti ottaa meiltä pois mittaamalla ja kontrolloimalla. Kamppailu ajasta onkin tämän hetken ajankohtaisin konflikti.
Maaria Pääjärvi: Eikä yli suuren veden (ajankohtaisuudesta ja muodista)
Pitkitettyjä hetkiä radion ääressä, muodista ajankohtaisuuteen.

Lisäksi Ville Luoma-ahon essee suomalaisten poliittisesta apatiasta ja yliopistoväen sisäisistä klikeistä, Solja Koveron kolumni innovaatioideologian retoriikasta ja paljon muuta.
Lehteä pyritään saamaan myyntiin yliopistojen toimintaviikolle ja ainakin Akateemiseen kirjakauppaan. Kaikkein varmimmin oman numeronsa saa lähestymällä sähköpostitse toimitusta (virta@kevytnostalgia.org). Numeron hinta on mitä todennäköisimmin kaksi euroa (sähköpostitse tilatessa hintaan lisätään postikulut 1,6 euroa).

Ei kommentteja: