perjantaina, helmikuuta 27, 2009

Valuvirheelliset ja paha isoveli (toistamiseen)

Demokratia voi näinä aikoina edelleenkin hyvin huonosti. Lähetin edellisen kirjoitukseni hiukan muunneltuna kaikille kansanedustajille ja kahden päivän sisällä noin 20-30 kansanedustajaa on vastannut sähköpostiini, osa itse, osa avustajansa toimesta.
Korjattakoon ensimmäiseksi tekstiin lipsahtanut virhe. Vihreät eivät loppuvaiheessa enää suoranaisesti vastustaneet lakia, vaan tiistaisessa äänestyksessä ilmeisesti kaikki vihreät kansanedustajat äänestivät lain puolesta. Johanna Sumuvuori esitti vielä hallituksen esitykseen muutoksia, jotka kuitenkin hylättiin. Tämä lipeämä porvarillisesta yhteisrintamasta annettakoon pisteinä niille muutamalle Vihreälle (4 kpl), jotka vielä tukivat Sumuvuoren esitystä. Olennaisempaa - ja samalla surullisempaa - kuitenkin on, että tässäkin asiassa Vihreät antoivat periksi, koska istuvat hallituksessa. Oras Tynkkynen vastasi minulle olevansa yhtä mieltä demokratian huolestuttavasta tilasta, mutta hänen ohjattuaan minut blogiinsa, sain kokea pettymyksen: "Hallitus toimii niin, että kun hallituksen enemmistö on jonkin esityksen kannalle taipunut, myös vähemmistöön jääneiden odotetaan sitä tukevan. Jos vihreät lipeävät Lex Nokiassa, mikä estää keskustalaisia tai kokoomuslaisia lipeämästä hallituksen päätöksistä jossakin vihreille erityisen tärkeässä asiassa?"
Tynkkysen lausuntoa voi lähestyä myös siltä kannalta, mikä on "vihreille erityisen tärkeä asia"? Mitä luultavammin Vuotos, kuten joku keskustalainen taisikin jo eduskunnassa möläyttää - vaikka tosiasiassa Vihreät ei ole aikoihin ollut enää (kenties ei koskaan) vihreä puolue. Luonnonsuojelemisen kanssa puolueella ei ole juurikaan mitään tekemistä. Jukka Peltokosken mainiota Megafoni-kirjoitusta sivuten: Vihreät on kaupunkilaispuolue, jonka kivijalkaa ovat tietotyöläiset, tutkijat, mediatyöläiset ja palvelualan ammattilaiset - toisin sanoen moderni aivotyö, ne surulliset kasvot, jotka päivät pitkät istuvat näyttöpäätteillään. Jos Lex Nokian vastustaminen ei ole Vihreille se juttu, mikä silloin on? Tahallaanko Vihreät haluaa hylätä äänestäjänsä pettämällä heidät? Pelkään pahoin, että samoin, samaa taktiikkaa Vihreät on käyttävä parin viikon päästä yliopistolakiuudistuksen yhteydessä. Tynkkysen ja Heidi Hautalan - kiitos heille persoonallisista ja suopeista vastauksistaan - kautta paljastuu kuitenkin jotain äärimmäisen surullista itse puolueesta: "aikuisen mitat täyttävänä, uskottavana ja menestyvänä puolueena" se pelkää pyllistämästä kenenkään suuntaan. Aikuinen on kohtelias ja hyväkäytöksinen, kunnon liikemies attaseasalkkuineen ja paskapuheineen. Vihreät ei olekaan vihreä, vaan äärimmäisen väritön puolue - nykyisin huomattavasti värittömämpi kuin kolmen neljän vuoden takainen Matti Vanhanen - nykyäänhän jälkimmäinen alkaa muistuttaa jo seinähullua fasistia, jolta ei pidä kainalopierunparahduksia puuttuman (ks. tämänpäiväinen).
Tynkkynen ja Hautala myöntävät kyllä vaivaannuttavan tilanteensa (istua nyt ydinvoimaa puoltavassa ja NATO-myönteisessä hallituksessa), ja minä myönnän myös, mutta paremman vaikuttamismahdollisuuden toivossa Vihreät eivät ole tehneet käytännössä yhtään mitään hallitusaikanaan - ainakaan mitään, mitä voisi kutsua aidosti vihreäksi ajatteluksi. Odotteluun ei vain ole enää aikaa, eikä väritön puolue voita mitään puhumalla vähäpäästöisen ja kuitenkin nykyisen läpiteknologisoituneen elämän puolesta. Jos Vihreät haluaisi nimensä mukaisesti erottua, sen tulisi tehdä huomattavasti radikaalimpaa politiikkaa - mutta siihenhän ei ole valmis edes prekaari tietotyöläinen.
Ymmärrän kyllä, että puoluepolitiikan tekeminen on pitkälti kompromissien tekemistä. Siksikään en voi tuntea mitään yhteyttä puoluekarttaan: emme voi enää tehdä kompromisseja, niiden aika oli jo, juna meni jo. Perustavia yhteiskunnan rakenteita on alettava muuttaa ja nopeasti - ilmastonmuutos ei todellakaan hidastu millään jarruttelulla ja Hesarin automainoksilla. Siksi, jos ihan oikeasti realisteja ollaan, tarvitaan radikaalia politiikkaa ja vähän helvetin äkkiä.
Tästä pääsemmekin siihen, mikä voi kenties kuulostaa saivartelulta, mutta joka väistettiin aktiivisesti myös kansanedustajilta tulleissa sähköposteissa: koko lain merkitys. Miksi vääntää lopultakaan kättä suuryritysten eduista, kun pitäisi olla täysin päivänselvää, että kaikki yritykset on ajettava alas ja nopeasti. Kaikilla suomalaisen elämän tasoilla olisi käynnistettävä jollei (anarkistinen) shokkidoktriini niin kulutusyhteiskunnan täysivaltainen upottaminen ja mitä pikimmiten.
Politiikkojen lähiluku näyttää sekin suhteellisen olemattomalta. Etenkin Kokoomuksen kansanedustajat päätyivät nurisemaan ihan perättömiä ja ohi tekstini. Kyösti Karjula totesi: "Kyllä eduskunnassa on asiaan paneuduttu Helsingin Sanomien toimitusta paremmin. En ymmärrä Hesarin motiivia asiassa. Ilmeisesti poliitikot eivät enää riitä mollauksen kohteeksi. Nyt on löydetty lisävoimaa, kun hyökätään Suomen arvostetuinta yritystä vastaan. Itse asia on saanut kohtuuttomat mittasuhteet."
Suomen arvostetuin yritys on, latteaa metaforaa käyttääkseni, junankuljettaja, joka vie meitä väistämättömään ilmastokatastrofiin ja sitä ennen nykyaikaiseen insinööriorjuuteen. Imemällä suuren osan suomalaisesta insinööriaivovoimasta Nokia on menestystarinana ollut kiihdyttämässä aktiivisesti tuhoavaa elämäntapaamme ja sen luokan konsumerismia, etten toivo kuin yrityksen mahdollisimman nopeaa luhistumista ja sitä ennen kaiken imetyn aivovoiman palauttamista vapaille kansalaisille: toisin sanoen mahdollisimman vähäisiä vahinkoja ja mahdollisimman suuria henkisiä vahingonkorvauksia.
Jopa elämää suurempi porvari Ben Zyskowicz ilmaisi vastauksessaan asian seuraavasti: "Lainsäädäntövalta ei kuulu eikä sen tule kuulua sen enempää Nokialle kuin "valtakunnan johtavalle sanomalehdelle". Se kuuluu eduskunnalle."
Tarkempi tekstin lukeminen olisi paljastanut, että moitin eduskunnan päätäntävaltaa siitä, että a.) Hesari joutuu komentamaan sitä Lex Nokia-asiassa ja b.) Nokian painostama byrokratiakoneisto ja eduskunta näyttävät olevan yksi surullinen entisen kumpparitehtaan kumileimasin. Perustava ongelma onkin, etten näinä aikoina todellakaan pysty antamaan vapauttani tai henkeäni noin kyvyttömän eduskunnan hoteisiin - ja varsinkaan, jos sen lukutaito on yhtään verrannollinen ymmärrykseen, solidariaan ja ihmisten kuuntelemiseen. Loppujen lopuksi en antaisi sitä juurikaan missään oloissa kenenkään noin vastuuttoman ja vieraita arvoja palvovan olentojoukon hoteisiin. Surullista kyllä, päädyn toistuvasti miettimäänkin, miten syvää katastrofia todella tarvitsemme, että tilanne alkaa oikeasti mennä jakeluun, käytös muuttua ja edustuksellinen demokratia rapautua - että uskallamme ottaa itse vapautemme ja pelastusmahdollisuutemme omiin käsiimme?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Karjalaisessa ollut pikkuinen uutinen, joka käsitteli juurikin tuota Vihreiden "revittelyä" Lex Nokian suhteen, sai miut tuhahtelemaan ääneen työkkärin odotustilassa Matti Vanhasen kommentteineen.