Äänen kuunteleminen

Supersilent on norjalainen yhtye, joka improvisaatiossaan yhdistää mm. free jazzia, klassista avantgardea ja elektronista musiikkia. Yhtyeen muodostavat trumpetisti Arve Henriksen, useita ambient-kiekkoja tehnyt Helge Sten (aka Deathprod) sekä rumpali Jarle Vespestad ja kosketinsoittaja Ståle Storløkken. Supersilent on julkaissut tietääkseni kahdeksan levyä, joista jokainen on nimetty pelkällä järjestysnumerolla, samoin kuin kappaleetkin: esimerkiksi levyllä 4 (1998) kappaleet järjestäytyvät välille 4.1-4.7. Myös yhtyeen ulkomusiikilliset puitteet, tässä tapauksessa levyn kannet, ovat hyvin riisuttuja: jokaisen levyn kannet koostuvat samalla fontilla painetusta yhtyeen nimestä, levyn numerosta ja muutamista äänitystiedoista. Kansien värit vaihtuvat, mutta juurikaan kuvia ei esiinny (poikkeuksena tiettävästi vain se, että levyllä 1-3 on sisälehdellä kuva sotkeutuneista piuhoista). Myös Supersilentin levy-yhtiön Rune Grammofonin eräänlaisena tavaramerkkinä niinikään tietyissä puitteissa yhdenmukaiset kannet (samanlaiset fontit, samanlaiset digipackit) korreloivat oivallisesti yhtyeen imagoon.

Supersilentin improvisaatiolta voi periaatteessa odottaa mitä tahansa ja esimerkiksi muistikuvani yhteispakettina julkaistuista kolmesta ensimmäisestä levystä 1-3 (1997) on melko raaka ja äänentoistollisesti raastava. Musiikillisesti se läheneekin jonkinlaista noisen ja free jazzin yhdistelmää. Sen sijaan levy 4 on huomattavasti aiempiaan seesteisempi, kun taas 6 (2003) on jotain näiden välimaastosta. Siksi Supersilentin musiikkia ei kannata toistaa olosuhteissa, joissa ei sitä voi ottaa vastaan: väsyneenä, raakoja ääniä kaihtavana. Supersilent ei ole mitään muzakia. Siinä mielessä yhtyeen sointi vaatii kuulijaltaan täyttä avoimuutta (edellyttäen siis myös, että kuuntelija tutustuu yhtyeen levytykseen ensimmäistä kertaa), mikä yleisemminkin on lopulta se kaikkein otollisin metodi lähestyä musiikkia: vapautunut, ennakkoluuloton avoimuus.

Hienoa kuuluu olevan myös bändin sisäinen kemia. Yhtyeen jäsenet eivät keskustele keskenään musiikista, eivät harjoittele, eivätkä sovi mitään varsinaisia soinnillisia linjoja. Debyyttialbumi 1-3 oli seurausta tuntikausien vapaasta improvisaatiosta, jonka jäsenet käynnistivät huomattuaan ensiesiintymisensä Bergen Jazz festivaaleilla 1997 onnistuneen (johon he eivät myöskään millään tavalla harjoitelleet). Mitään päällenauhoituksia bändi ei hyödynnä, vaan kaikki ruutataan ulos yhtenä audioviruksena, elävänä kudosmassana, myös studiossa.

Arve Henriksen kuitenkin toteaa yhtyeen haastattelussa, ettei edes heidän kaltainen vapaaseen improvisaatioon pohjaava yhtye voi täysin vapautua rajoista: jäsenet tuntevat toisensa hyvin (Steniä lukuunottamatta bändi on soittanut keskenään vuodesta 1989) ja siksi heille on muodostunut musiikillisesta suunnasta kulloisessakin soiton hetkessä intuitio. Tuo intuitio on tietenkin - Henriksenin kantaa selventääkseni - intuitiota peirceläisessä mielessä: esirationaalinen toimintavalmius, jossa tulevat valintatilanteet (abduktio) kohdataan esikielellisesti esiymmärryksessä. Supersilentin jäsenille on toisin sanoen kasvanut kuin uusi elin: tiedostamattomassa operoiva kyky yhdistellä ympäristön - tässä tapauksessa äänten ja jäsenten tuottamien muiden avujen - ärsykkeitä mielekkäiksi kokonaisuuksiksi, joihin reagoida.

Jarle Vespestad toteaa samaisessa haastattelussa Henriksenin soittavan nykyisin yhtenään rumpuja. Henriksenin vastaus tähän on uskomattoman ylentävä: "I can't play the drums, but I use it as a soundbank. It's great that I can do that." Punk-musiikin soittotaidottomuudesta on kuitenkin Supersilentin sointiin pitkä matka, sillä soundipankin käsite korottaa itse äänen muita tekijöitä (rytmi, iskevyys, asenne jne.) korkeammalle. Olen itsekin opetellut käyttämään ääntäni ja yrittänyt sitä kautta tutustua paitsi itseeni myös ääneen. Ihmisen kyky tuottaa ääntä on tietyssä mielessä energian tuottamista, mikä onkin seikka, joka valaisee huomattavasti myös kaikkia muita arkisia käytäntöjämme. Tärkeämpää kuin äänen tuottaminen on silti kuunteleminen, niin äänen kuin itsensäkin kuunteleminen. Siinä Supersilent tarjoaa tärkeän apuvälineen.