Hyvää joulua kristillis-kokoomuslaisittain

"Koulujen joulujuhlien järjestämistä arkaileva maa saa vaipuakin "lenkkimakkarataikinaa muistuttavaan löysään, hengettömään helvettiin, johon se niin näyttää kaipaavan", jyrisee muusikko A. W. Yrjänä.
"Luovutaan kaikista perinteistä ja vaihdetaan ne mainoksiin ja lässytykseen. Ai, niinhän me ollaankin jo tehty." (HS, 19.12.2008)

Vuosittainen konsumerismin ja tekopyhyyden hääjuhla on täällä taas. Kuten hyvin tiedämme, suuri osa suomalaisista ei tarvitse mitään, mutta lahjoja ostetaan, hankitaan ja annetaan silti. Kasapäin. Murto-osa näistä lahjoista on käsityötä tai ei-materiaalisia lahjoituksia. Jokunen aika sitten luin taantumaan syöksyvän kotimaamme kuluttajista, kuinka nämä tahtoisivat joululahjaksi televisioita, puhelimia, pelikoneita, uusinta teknologiaa. Hämmästelin jo tuolloin sitä todellisuutta, jossa he elävät ja kuinka se eroaa siitä, jossa itse elän. Olen tänä jouluna välttänyt tyystin myös jouluostokset ja polttelevin kontribuutioni "shoppailulle" on ollut postilaatikolla asioiminen. Se on ollut minulle hyväksi ja vaikka olenkin orientoitunut jo jouluun ja joulunseutuun kaikessa moninaisuudessaan, en ole nähnyt lähellekään pahinta. Muistelen näinä hetkinä esimerkiksi aikojani Tampereella ja kuhinaa arki-iltaisin tai lauantaisin Hämeenkadulla ja minua puistattaa. En uskalla edes ajatella, miltä Helsingin keskusta näyttää valmistautuessaan jouluun.

Onko jouluun sitten tarpeen "valmistautua"? Martti Turusen sävellys "Me käymme joulun viettohon" on pinnoiltaan kovin teennäinen, mutta jos me kuluttajat hetkeksikään, vaikka siellä Kauneimmissa joululauluissa, pysähtyisimme kuulemaan, kuinka Maunu Isolan sanoitukset resonoivat meissä, voisi sillä kenties olla positiivinen vaikutus hiljentyvään sieluumme. Liian usein kuitenkin vain tiedostamme, että on "väärin" ostaa joululahjoja ja "pitäisi" keskittyä joulun henkiseen puoleen, mutta teemmekö niin? Emme. Joulurauha tarkoittaa käytännössä, että jouluaamuna saa nukkua vähän pidempään. Jouluaattoa ei käytetä meditaatioon tai rukoukseen, vaan järjestetyn ohjelman läpisuorittamiseen. Lisäksi lasten eniten odottama hetki, lahjojen saanti, vaikuttaa kasautuvasti kaikkeen sitä edeltävään tekemiseen - paremminkin voisi sanoa hetken, jolloin joulupukki sulkee ulko-oven ja poistuu (loskaiseen) pimeään olevan koko joulun kliimaksi ja länsimaisen teennäisyyden monumentti. Tuohon saakka olemme eläneet epävarmuudessa, mitä lahjoja saamme, ovatko antamani lahjat hyviä ja kelpoja, ei kai kukaan sellainen anna meille lahjaa jos meillä ei ole mitään annettavaa hänelle ja ennen kaikkea onko joulumme hyvä ja onnistunut? Hyvä on, kärjistän. Maiset mietteet, joihin Isola tekstissään viittaa, täyttävät rikkaiden ja köyhien mielet, yhteiskuntaluokasta riippumatta. Kristinusko teki aikoinaan voitavansa tuodakseen "joulun sanoman" vanhojen pakanallisten talvipäivänseisausmenojen rinnalle. Myöhemmin se joutui puolestaan taipumaan markkinataloudelle ja joululle vuosittaisena piikkinä talouskasvuun. Uskontoa ja politiikkaa ei saa kuulemma sekoittaa keskenään, mutta mitä muuta joulu on kuin uskonnon ja kulutuspolitiikan sekoittumaa? Joulun "perinteet" ovatkin ihmeellinen hetki länsimaisessa todellisuudessa, jossa lähes skitsofreenisesti orientoidutaan hyväksymään hetkeksi kristilliset tavat ja toisaalta vaalimaan lahja- ja kulutuspolitiikkaa, koska "se kuuluu jouluun" - ja Jeesuskin sai lahjoja. Tuo kahtalaisuus estää kuitenkin myös kristityltä mahdollisuuden hiljentyä rukoukseen (viedä "kullan, mirhamin tuon rakkaan lapsen luo") ja synnyttää Kristus-lapsi ihmisessä itsessään, periaatteena ja metaforana universaalille rakkaudelle, luonnonmukaisuudelle ja todelliselle laupeudelle, ihmisen jumalistumiselle. Ongelma on juuri tämä: kristinusko on läpi historiansa kieltänyt oman potentiaalisen, mystisen elementtinsä, so. ihmisen ja Jumalan mystisen kohtaamisen, ihmisen henkisen kasvun ja Jumalan valtakunnan mahdollisen tämänpuoleisuuden. Isolan teksti tavoittaa jotain olennaista siinäkin mielessä, että Jouluna meillä olisi ainakin mahdollisuus hävittää luokkarajat, mutta käytämme ja kulutamme sen ohitsemme "maisin miettehin". Kääntymällä kohti hengellisyyttä saattaisi tuo "joulu maallinen" oikeasti olla "alku joulun taivaisen".

Mutta mitä tekee Suomi? Lässyttää, A. W. Yrjänän sanoin. Puhuu ja ajattelee kotonaan hyvää lähimmäisistään. Kodilla on kuitenkin rajat. Saatamme antaa rahaa Pelastusarmeijan joulupata-keräykseen tai kehitysapuun, mutta kuinka moni meistä on valmis tempaisemaan kadunmiehen kotiimme viettämään joulua? Myönnän kuitenkin, että jouluaattoiltaisilla kävelyilläni olen pitänyt ihastuttavana piirteenä katsoa ulkopuolisena ikkunoista, kuinka perheet käpertyvät toistensa läheisyyteen. Yllättyisin kyllä, jos joku pihallaan askaroiva kutsuisi minut nauttimaan kotinsa antimista ja ihmisten seurasta. Viisaat tietäjätkin saivat tulla Jeesuksen yhdistettyyn syntymä- ja joulujuhlaan, vaikka ventovieraita olivatkin - ja kaiken lisäksi idästä ja ilmeisesti myös astrologeja. Nykyinen joulurauha ei kuitenkaan tarkoita muun todellisuuden hyväksymistä ja mukaan ottamista, vaan siitä eristäytymistä. Sillä tavalla yhteisyyttä, kestävää yhteisöllistä arvomaailmaa ei välttämättä synny. Kun Suomi astuu ulos joulurauhasta, voidaan palata kilpailutodellisuuteen, unohtaa joulun sanoma, kumppanuus, rakkaus ja paremman elämän koostaminen.

Mutta Suomi lässyttää. Ja kaiken lisäksi kylvää kansalaisilleen eripuraa, ylimielisyyttä ja yt-neuvotteluja. Kotiseudullani jaetaan kyselemättä paikallista sanomalehteä jokaiseen kotiin, jos mukana on mainos- tai jokin kotiseutua koskeva liite. Tietääkseni joissain osissa Suomea esimerkiksi seurakuntalehden ilmaisjakelu on uskonvapaudesta johtuen lopetettu. Itse en ole kiihkeä enkä edes ateisti, mutta minusta on epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta, että kotiini jaetaan paikallisen sanomalehden mukana myös kirkollisia uutisia. Viime yönä posti toi kuitenkin kenties ihmeellisimmän, mahdollisesti antikristillisimmän julkaisun, mitä aikoihin nähnyt: Ilouutiset. Ilouutiset on "lehti sinulle, joka etsit elämääsi suuntaa" sekä "joulunajan lukemista jokaiseen kotiin". Kannen värit ovat sininen ja valkoinen, ja kun em. tekstit yhdistää väriskaalaan nousee lehteä vilkaisevassakin outoja, selkäpiitä karmivia tuntemuksia. Kyllä, niin uskomattomalta kuin kuulostaakin, kyseessä tuntuu olevan huolimattomasti peitelty kokoomus-kristillinen julkaisu. Lehden ensimmäisellä sivulla on työterveyshuollon erikoislääkäri Hannu Hurrin pääkirjoitus, josta lainaan pätkän:

"Suomalaisilla on keskimäärin asiat hyvin, vaikka liian moni meistäkin elää toimeentulon rajamailla. Liian moni perhe päätyy hajalle, toisaalta liian moni perhe jää jopa syntymättä. Aikamme suosii asioita, mitä menneisyydessä ei voitu edes kuvitella mahdolliseksi. Elämme vääristyneen vapauden aikaa, ei tarvitse sitoutua avioliittoon, ei tarvitse huomioida kanssaihmisiä, ei tarvitse välttämättä nähdä vaivaa hankkiakseen toimeentulon. Voimme sukeltaa parhaaseen katseluaikaan tv-kanavan porno-ohjelmaan, mikä onkin nykyään aikuisviihdettä. Vielä pahempaa on , että pienetkin lapsemme voivat tehdä saman ilman kontrollia. Kouluissamme on elämän lujat perusarvot jo pitkälti ulkoistettu. On kielletty rohkaisemasta oppilaita etsimään raamatun aina kestäviä, tervehenkisiä elämänohjeita. Jeesus-sanaa ei saa kunnolla mainita uskonnonopetuksessa. Sen sijaan lähes mitä tahansa itämaista, mystistä oppia saa levittää vapaasti"

Kuinka mukavaa, että Hurri on tiedostanut osan maailman tilasta! Mutta jos pääkirjoituksen implikaatiot - ja suorat viittaukset - ovat tuota luokkaa, mitä voi odottaa muulta lehdeltä? Kotiseudullani toteutuu vuodenvaihteessa usean kunnan kuntaliitos, jonka tuloksena kotikaupunkini kasvaa noin 90 000 asukkaaseen. Varsinainen ydin on Kokoomusjohtoinen kauppiaiden ja maanpuolustuksen luvattu kantakaupunki. Paitsi esittäessään, kuinka "Olemme valinneet päättäjämme, jotka tehköön viisaita ratkaisuja kaupunkimme parhaaksi. Tässäkin lehdessä moni heistä esittää näkemyksiään" ja kuinka "pieni lehtemme on ollut avoin foorumi lähes kaikille keskeisille päättäjille", Hurri toteaakin tätä kuntaliitosta riemuiten vastaanottaen, että eräs raamatun kehotus tiivistää myös tulevan suurkunnan ilmapiirin:

"ja harrastakaa sen kaupungin menestystä, johon minä olen teidät siirtänyt ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestyksenne on teidän menestyksenne.
Jos ei Herra huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo", sanoo psalminkirjoittaja."

Tällaisten joululahjojen kannustamana alan tosissani uskoa, ettei toivoa ole. Kun talouskasvua ja Raamattua naitetaan näin "tehokkaasti" keskenään ja sitä vielä kaikille kaupunkilaisille jaetaan, usko menee vähemmästäkin. Hurrin pääkirjoitusta seuraa paljon vastaavanlaista materiaalia. Seuraavalla sivulla on puolustusministeri Jyri Häkämiehen ja Itä-Suomen sotilasläänin komentajan kenraalimajuri Jukka Pennasen erilliset tervehdykset. Tässäkö ovat ne Hurrin mainostamat "keskeiset päättäjät"?

Puolet lehdestä, joka uskoo noin vahvasti edustavansa kristillisiä arvoja, on kuitenkin mainoksia. Tätä kimaraa rytmittää "tavallisten" ihmisten hurskaat tarinat, kuinka työ vapauttaa ja yrittäjyys palkitaan, muutosjohtajien psyykkauspuheet tulevan suurkunnan mahdollisuuksista, "ääniharva Jari Lindströmin, kolmannen polven paperimiehen toive: "Kateuden määrä saisi vähetä"" ja kaiken kruununa täysin käsittämätön artikkeli "Suomi on kristitty maa... vai onko?", jossa esitetään "tiesitkö, että.."-tietoiskujen muodossa, noh, kaikenlaisia "totuuksia", kuten "monet mystiset hoitomuodot ovat yleisin tie johtamaan ihmisiä sidoksiin, joilla on kielteisiä hengellisiä vaikutuksia". Suhteellisen neutraalin joogaa, buddhalaisuutta, Jehovan todistajia ja saatananpalvojia koskevan litanian jälkeen "...vai onko?"-osuus päättyy lihavoituun tietoiskuun: "Tiesitkö, että ylläolevilla Luojasta puhuvilla hoitomuodoilla ei ole mitään tekemistä Raamatun Jumalan ja Pyhän Hengen parantavan voiman kanssa."

Oikeastaan en jaksa edes kimmastua aiheesta - huolimatta siitä, viimeinen tietoisku sisältää noinkin kohtuuttoman ja ronskin piiloviestin. En vain kerta kaikkiaan käsitä, miksi jokaiseen kotikaupunkini kotiin täytyy jakaa noin polyfonista ja silti yksinuottista, kristillisiä perusarvoja ja kokoomuslaista yrittäjyyttä ylistävää lehteä, jolla kaikkein iljettävimpänä ominaisuutena on halu esitellä itsensä suvaitsemattomana ja ylimielisenä? (Myönnän, että itsekin olen esimerkiksi vegaanisen elämäntavan suhteen melko kireä ja paikoin ylimielinen, mutta siinä on kysymys enemmänkin väkivallattomuuden etiikasta kuin uskosta sinänsä. Se seikkana asettaa veganismin ja kristinuskon eri tasoille.)

Uskon, että kaupunkimme moninaisuudessa on silti tiettyjä osia, jotka eivät välitä kovinkaan paljon kristillisestä sanomasta ja on osia jotka välittävät mutta eivät pidä julistavista tahoista. Jälkimmäisenä kannustaisinkin Ilouutisten toimittajakuntaa keskittymään tulevana jouluna meditaatioon tai rukoukseen, jotta nihkeys, ylimielisyys ja egon varjelu löysäisivät heistä edes hitusen otettaan. Samaa toivon tietysti kaikille muillekin. Joulun ydinsanomahan on oikeastaan, kuinka meissä voisi syntyä rakkauden ja ymmärtäväisyyden liekki, joka ilmentyessään nuolee meistä egoistisen kuonan ja ohjaa meitä eettisesti kestävämpään olemiseen.

Tämän johdosta toivotankin kaikille lukijoille hiljentyneisyydelle altista joulua. Käykää rauhassa ja palatkaa terveempinä takaisin.