Klementiini ehti jo lainata parikin keskeistä soraääntä, jotka itsenikin piti tuoda esiin Kreikan mellakoiden uutisoinnista. Suomen valtamediat puhuivat vielä tänä aamuna ensinnäkin mellakoitsijoista "opiskelijoina" ja "nuorisona", vaikka todellisuudessa nuo kymmenet tuhannet yksin Ateenassa protestoivat ihmiset tiettävästi koostuvat Kreikan alemmista yhteiskunnista luokista aina työttömistä maanviljelijöihin, maahanmuuttajiin ja lopulta opiskelijoihin. Yhtä kaikki: vaikka Helsingin Sanomat haastattelee jotain 16-vuotiasta silminnäkijää, ei tämä tarkoita, että kaikki mellakoihin osallistuvat ovat hänen ikäisiään tai hänen asemassaan. Selvää toki on, että ensimmäisiä mellakoiden keskuksia olivat yliopistot ja samassa yhteydessä yliopistojen henkilökunta marssi ulos solidaarisuudesta mellakoita kohtaan ja lakkoillakseen yliopistouudistuksia vastaan. Kun puurot ja vellit menevät sekaisin jo yritettäessä ottaa haltuun, riehuvatko Kreikassa nyt anarkistit, äärivasemmisto vai kenties "nuoriso", sekoittuu keskenään myös väkivalta ja omaisuussabotaasi. Kreikassa käytännössä ainoa taho, joka on harjoittanut väkivaltaa on poliisi, joka kuten tiedettyä, ampui 15-vuotiaan Aleksandros Grigoropoulosin ja hakkasi toisen samanikäisen tajuttomaksi ohikulkijoiden anellessa heitä lopettamaan. Helsingin Sanomat kirjoittaa silti väkivaltaisuuksista Kreikassa. Hyvä on, edellistä kuulemma edelsi poliisien partioauton kivittäminen, mutta kuten terve järki sanoo, tässä ei ole kyse väkivallasta. Väkivalta kohdistuu aina eläviin olentoihin, enkä laske pankkien ikkunoita, roskakoreja, kauppoja tai poliisiautoja eläviksi olennoiksi. Ja mihinpä muuhun omaisuussabotaasi kohdistuisi kuin hyvinvoivan Kreikan vallan keskuksiin: pankkeihin ja kauppoihin, rahankierron keskittymiin.
Aamuisen Hesarin mukaan mellakka uhkaa jo kaataa oikeistohallituksen ja mitä tahansa hallitus sitten päättääkin tehdä, en usko, että se voi enää säilyttää hippuakaan uskottavuudestaan. Pahinta mitä voimme odottaa, on armeijan kutsuminen mukaan - millä hallitus viimeistään osoittaa olevansa vahvempien ja valtaapitävien asialla. Suuri osa kreikkalaisista on joka tapauksessa kypsynyt hallituksen epäoikeudenmukaisuuteen, tuloerojen kasvuun, työttömyyden lisääntymiseen - eli täsmälleen samoihin asioihin, joita kohtaamme myös Suomessa. Meillähän ei mitään todellista vallankumouksen ja vastarinnan perinnettä edes ole, mutta eiköhän olisi jo sen aika. Suomi on kylläkin niiden iankaikkiselta tuntuvien talouskasvubarometrien mukaan Kreikkaan suhteutettuna verrattain hyvinvoivempi maa, mutta se ei tarkoita, että asiat täällä olisivat pelkästään hyvin. Liian paljon vääryyttä kätkeytyy näkyväksi suoraan silmiemme eteen, jokapäiväiseen elämäämme.
Suoraan sanoen olen tavattoman innoissani Kreikan tapahtumien johdosta. Jo ennen tapahtumien alkamista minut oli vallannut kasvava usko ihmisen mahdollisuuksiin purkaa koko talousvetoinen järjestelmä vähin äänin, mutta tarvittaessa nopeasti. Ehkä usko palasi, kun katsoin Zeitgeist: addendumin, joka kärjistämisestään huolimatta on hyvä osoitus terveestä epäuskosta ja halusta purkaa nykyinen yhteiskuntajärjestelmä, koska se on jo kaukaa huomattu heikoksi. Vaikka elämme perinteessä, joka väittää ettei vaihtoehtoja ole ja uskottelee että vaikka tunnustaisimmekin nykyisen elämänmuotomme ekologisen ja humanitaarisen kestämättömyyden, emmekä voi perääntyä vaan meidän on "pelattava peli loppuun", tuo perinne on lopulta hyvin hauras ja voidaan lopettaa. Se vaatii paljon töitä ennen kaikkea omassa asennemaailmassamme ja uskomustemme muuttamisessa - mutta kun tuota pohjaa on tarpeeksi paljon, se itsessään työntää syrjään nykyiset yhteiskunnalliset rakenteet.
Meitä nykyiseen politikointiin ja talouden ylivaltaan läpeensä kyllästyneitä on jo liian monta, eikä meitä enää vaienneta. Kuten Takku otsikoi: "Kreikka: ja niin se alkaa". Toivon todella, että tämä saa paitsi muissa Keski-Euroopan maissa myös Suomessa vastakaikua. Aihetta masennukseen kotimaassamme kuitenkin lisää näkyvä kunnioitus porvareita kohtaan: Suomessa on pitkä oikeistolaisen politikoinnin perinne ja näyttää että suuri osa suomalaisista on yhtä lailla edelleen mielissään sinivihreästä hallituksesta ja sokea omien toimiensa järjenvastaisuudelle ja välinpitämättömyydelle (kaikki vastarinta yritetään laimentaa kokopäivätyöllä ja viihde-elektroniikalla, joten älkäämme uskoko niihin). Tuo perinne on joka tapauksessa pyrittävä nyt lopultakin katkaisemaan, sillä jatkamalla tätä ympäristöä kaltoin kohtelevaa, vässykkämäistä tupeetukkapolitikointia sekä kauppaa ja suurvaltoja ja näiden militarismia mielistelevää perseennuolentaa, meidän testamenttimme jälkipolville on ydinsäteily, kiihtyvä luonnon kurjistuminen ja elintasokuilun repeäminen käsiin. Mitä muuta voi esimerkiksi sanoa Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasen huolista (HS 10.12.2008), että ihmisten ei tulisi vähentää henkilökohtaista kulutustaan jotta Suomi välttyisi pahalta taantumalta? Tai että EU-maat pyrkivät tekemään itse EU:n ilmastotavoitteista repaleisen tilkkutäkin vetoamalla kukin omiin taloudellisiin intresseihinsä? Mistä muusta nämä kielivät kuin äärimmäisen välinpitämättömästä järjestelmästä?
Kirjoitin aiemmin hiukan Vanhan uudelleenvaltauksesta, jonka yhteydessä hamusin, olisiko mahdollista, että opiskelijatoiminta Suomessa laajenisi muihin yhteiskunnan alempiin kerroksiin ja säteilisi siitä suoraan toimintaan ja maanlaajuiseen protestiin, jolla purettaisiin nykyinen rahaa kyseenalaistamaton suomalainen poliittinen järjestelmä. Vaihtoehtoja on ja niitä on tuotava aktiivisesti esiin, niitä on etsittävä esimerkiksi paikallistalouksista, perustulosta ja muista merkitysrakenteista, joissa ihmiset tuntevat itsensä vapaiksi ja pystyvät todella tuottamaan mielekästä yhteishyvää. Ja kun ne löydetään ja ymmärretään mahdollisimman laajasti, tämä pieni Suomi muuttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti