Ruoan uusjaosta

Talouselämä-lehden numerossa 32/2007 oli kiinnostava juttu ruoasta ja sen tulevaisuudesta. Riitta Korhonen kirjoittaa artikkelissaan “Ruoasta tuli keinottelun kohde” paitsi olennaisia huomioita viljan polttamisesta amerikkalaisten bensatankeissa myös sekasyönnin räjähdysmäisestä kasvusta Aasiassa. Asiahan tuli muihin tiedotusvälineisiin vastikään, joten tässä mielessä Korhosen artikkelia voitaneen pitää Suomen mittakaavassa jopa linjaavetävänä kontribuutiona. Näitä enemmän Korhonen keskittyy kuitenkin puolustamaan paitsi suomalaisen lihatuotannon myös talouselämän pysyvyyttä, vaikka esittääkin jokusen tavattoman tärkeän ja olennaisen huomion kuten

“Jos jokainen kiinalainen joisi päivässä pullon olutta, lähes kaikki maailman peltoala olisi laitettava mallasohralle. Jossitelua voi jatkaa. Jos amerikkalaiset luopuisivat vain yhtenä päivänä lihansyönnistä, säästyvällä viljalla ruokittaisiin 25 miljoonaa ihmistä. Sopiva päivä voisi olla 4. heinäkuuta, jolloin koko maa on suurta grillijuhlaa.”

Mutta eipä mennä merta edemmäs kalaan. Samaan hengenvetoon Korhonen alaotsikoi artikkelinsa seuraavilla pässinpäisyyksillä: “hinnat nousevat”, “pysyvä hinnannousu”, “ostaminen korostuu”, “lihaa riittää”, “maito on kultaa”, “kauppa seuraa”, “ruoka saa juuret”, “vähän maailmantuskaa” ja “kuka suojelisi maajussia?”. Jos jostain, niin näistä voi hyvin päätellä itse artikkelin sisällön ja sen tavattoman räikeän ristiriidan, jonka oikeuttamana samaan aikaan kyynisesti todetaan, että jotain voitaisiin tehdä (implikaationa tietenkin, että vähentäisimme tai lopettaisimme kokonaan sekasyönnin), mutta mieluummin nautitaan rehellisestä ja kunnollisesta suomalaisesta lihasta. Räikeimmistä räikein ylilyönti on kuitenkin kappale, joka seuraa Korhosen raporttia kananmunan nykyisestä jäljittämisestä (kananmunissahan on tätä nykyä koodi, jota verkossa jäljittämällä kuluttaja voi seurata, mistä kanalasta hänen kananmunansa ovat peräisin):

“Seuraavaksi jäljitettävyys tulee lihaan. Jo on aikakin. Yhä suurempi osa Suomen nuorista on vegetaristeja. Lihateollisuus on nukkumassa onnensa ohi, eikä ole ymmärtänyt markkinoida suomalaista lihaa eettisesti tuotettuna.”

Hyvä on, eettisesti tuotettu liha on aina parempi asia kuin vähemmän eettisesti tuotettu - mutta mikä on kahden keskimmäisen lauseen pääajatus? Lisääntyvä vegetarismi on huono asia, ja sen lisäksi että Suomen nuoret menevät hunningolle, he elävät ilmeisessä puutteessa, lihateollisuus kärsii, kotimaisuus kärsii ja sitä kautta talouselämä kärsii. Voiko ylipäätään mitään yhtä idioottimaista toimittaja edes tuohdus- tai tyhjäpäissään laukoa?

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan suoranaisesti tuomita suomalaista lihakarja- ja maitotiloja, ainoastaan niitä pyörittävät mekanismit: tottumus, talous ja jalostamot. Riittää, että katsoo, kuka kirjoittaa vaikkapa koululaisten ja opiskelijoiden terveydenhoitajan odotushuoneissa olevien kalsium-lehtisiä, kukapa muu kuin Valio, niin kuvio alkaa hahmottua. Maitoteollisuus pitää yllä myyttiä maidosta parhaana mahdollisena kalsiuminlähteenä ja vahvan luuston turvaajana. Samainen lehtinen kertoo myös radikaalisti veganismia syrjiviä huomioita ilmoittamalla, että maidosta saa helposti ja hyvin tarvittavat kalsiuminsa. Ei puhettakaan, että lehtinen mainitsisi tasapuolisesti esimerkiksi, että seesaminsiemenissä on prosentuaalisesti lähes kymmenen kertaa enemmän kalsiumia sadassa grammassa, että maidosta kyllä imeytyy kalsiumia mutta sekasyönti hidastaa sitä, tai että esimerkiksi kaali tai muut vihreät kasvikset ovat tavattoman hyviä ja helppoja kalsiuminlähteitä. On totta, että kasvissyöjä ja vegaani joutuu pohtimaan enemmän ruokaa muodostaessaan itselleen monipuolista ravintoympyrää, mutta onko tämä suinkaan huono asia? Ruoan pohtiminen johtaa arvovalintoihin ja monipuolisempaan ruokavalioon - itse esimerkiksi jätettyäni lihat ja maidot pois ruokavaliosta aloin kiinnittää paljon enemmän huomiota siihen, mitä syön ja nykyisin syön monipuolisemmin kuin koskaan. Liian kauan suomalaisen ruokaympyrä on koostunut porkkanasta, perunasta ja karjalanpaistista.

Tätä myyttiä Korhonenkin haluaa artikkelillaan jatkaa, koska lehti ajaa markkinatalouden ja kilpailukyvyn evankeliumia ja tukee niitä korporaatioita, joilla menee ns. hyvin (mitä pitäisi ajatella siitä, että lehden mukana tulee toinen lehti: Laatu, jonka alaotsikko kuuluu: “kilpailukyvyn, johtamisen ja laadun ammattilehti”?). Eläimet ovat pelkkiä tuotantokoneita, on artikkelin selvä sivuviesti. Kahdeksansivuisen artikkelin neljällä sivulla on kuva eläimestä ja Korhonen mainitseekin eläimet useaan otteeseen, tosin useimmiten muodoissa kuten:

“Pieni kertaus mullasta vieraantuneille: maitoa tuottavat lehmät syövät rehuviljaa ja joulukinkut lihotetaan rehulla. Jos viljan hinta nousee, viljelijän kannattaa pistää peltonsa viljalle, ja myydä sato eniten tarjoavalle eikä syöttää viljaa eläimille.
Tämä heijastuu erityisesti emakkosikaloihin, joiden ei enää kannata tuottaa possuja lihatiloille. Rehujen osuus sikatilan kustannuksista on 60 prosenttia. Tilanne on sama siipikarjatiloilla. Kana tarvitsee kaksi kiloa rehua muniakseen kilon munia.”

Alan lukiessani epäillä todella Korhosen puusilmäisyyttä. Enkä vain Korhosen. Voitaneen ehkä laskea mediaväen ansioksi, mutta artikkelin oheen Korhonen on lisännyt henkilöhaastatteluja, joista nostan esiin tässä Markku ja Marja Laineen “Haastavia veijareita” -jutun. Laineet ylläpitävät yhdistelmäsikalaa, jossa on sekä emakkoja porsaineen että lihasikoja.

“Sikalan tuotantoputki on tehokas. Sika synnyttää 10-12 porsasta, näistä tyttöpossut erotellaan jatkamaan sukua. Sika on sukukypsä puolivuotiaana, tiineenä sika on 3 kuukautta 3 viikkoa 3 päivää. Terve sika tekee kaksi poikuetta vuodessa, tämä tahti jatkuu viisi, kuusi vuotta. Hedelmöitys tapahtuu keinotekoisesti, karju on sikalassa vain näytillä, saamassa emakon kiimaan.
‘Tämä on kiinnostavampaa kuin pelkän lihasikalan pitäminen. On haastavaa saada porsaat porsimaan’, Laineet sanovat.
Pahnueet numeroidaan, sioilla ei ole nimiä. ‘Ne vain lähtevät jonnekin’, kuvaa Marja Laine teurasauton saapumista.”

Joko en pysty lainkaan samaistumaan Laineiden ja Korhosen todellisuuskäsityksiin tai sitten Laineet ja Korhonen ovat totaalisesti seonneet. Jos seuraa “tuotantoprosessia” noin läheltä, eikö missään vaiheessa ajattele, millaista totalitarismia harjoittaakaan? Eläimiä valikoidaan ja elätetään ainoastaan synnytyskoneina tai lihomaan tarpeeksi (ja tietenkin tarpeeksi nopeasti), jotta jouluna kansalaiset saavat vähän särvintä leivän päälle. Laineiden puuhastelu vastaa pikkupojan pieneläimiin kohdistamia sadistisia kokeiluja, vain suuremmassa mittakaavassa ja veroeurojemme tukemana. Viimeistään Korhosen maininta porsaista pelkkinä numeroina valaisee pölkkypäisemmällekin lukijalle, ettei kyseisen sikalan eläimillä on ole mitään tekemistä eläimille kuuluvan arvon kanssa. Ja tämän oheen “asiantuntijat”, varmaankin Atrian rekrytoimana, toteavat julkisuudessa, että kyllä Oikeutta Eläimille -yhdistyksen aiheuttama kohu oli täysin liioitteleva ja suhteellisuudentajuton: “Kyllä meillä Suomessa tuotetaan eettisesti kestävällä pohjalla olevaa lihaa.” Marginaalien inhosta jalostamoja kohtaan tulee pelkkää liioittelua ja nuorison kapinahenkisyyttä, vaikka kyse on aidosta epäkohdasta, kaikilla muilla mittareilla paitsi talouden. Eikä edes mahdollisuutta, että ilmastonmuutosta torjuttaisiin kasvissyönnin edistämisellä väläytetä, vaikka sekasyönti on jo paljon suurempi ekologinen ongelma kuin yksityisautoilu. Eikö edes avo- ja uudistusmielinen oikeisto suostuisi hyväksymään tätä näkökohtaa? Ei, koska tässä kohtaa tällainen muutos olisi omiaan paitsi nujertamaan suurjalostamot myös viemään leikkeleet Pauli Leppäahon ja vastaavien tirehtöörien lautasilta. Eikä kuluttaja tunnetustikaan ole kiinnostunut kuin lihan hinnasta ja siitä, että sitä on - ja sitä on oltava, koska “niin on aina ollut“. Mutta “niin on aina ollut”, sanovat Atria ja Kariniemi. Ja jotta kuluttaja ei vahingossakaan tiedostaisi, kannattaa pelata “Tanssii tipujen kanssa” kaltaisia infantiileja pelejä.

Tämän takia pyydän: tehkää pesäero. On oltava muitakin vaihtoehtoja kuin uhrata terveytensä ja ihmisarvonsa taloudelle, sillä sitä sekasyönti tätä nykyä ennen muuta on. Raha, joka sanelee, kenen lautaselle liha virtaa, on aina omasta mielestään oikeassa. Me tiedämme, ettei niin tarvitse olla. Meillä on muutakin, muita vaihtoehtoja.