"Minua miellyttää luonnossa monenlainen mainio kumppanuus ja yksituumaisuus"

Pururata aukenee metsäksi. Kaupunki myötäilee maaston muotoja, mutta on suosiolla jättänyt yksinäisiksi saarekkeiksi ne mäkiset ja kallioiset seudut, joilla metsänkävijä tuntee jotain paljon ikiaikaisempaa. kuin mitä kaupungin hulina voi tarjota. Löytyy jäänkauden vyöryttelemiä kivilohkareita, löytyy valtavia kallioita. Tuntee, kuinka jokin mittaamattomasti ihmistä suurempi on mennyt tästä.
Metsä asettaa kävijän maastoon, osaksi maisemaa, hiljentää hänet, laittaa kulkemaan niin kuin eläin kulkee, hiljaa, varovasti. Linnut kuulevat silti ja varoittavat muita, jänis huomaa kaukaa ja pakenee syvemmälle metsän pimentoihin. Fasaani ärjyy kallion takana. Emme tahdo häiritä teitä. Ymmärtäkää, ystävät, emme me mitään pahaa.
Lunta on enää vähän, lammella ja suosaarekkeella pari lämpärettä. Mäenharjanteilla havunneulasia, kuivaa maastoa, rasahtelevia risuja. Metsä on hiljaa, ja äkkiä, maisemassa, ymmärtää, että on yhtä, että samaa iankaikkista elämää virtaa niin eläin- kuin kasvikunnassa. On niin tottunut katsomaan luontoa ikkunan takaa tai kuvaruudulta, että harvoin muistaa, että kasvit ovat todella eläviä olentoja, että luonto on todella elävä suuri kokonaisuus. Kasvit, metsä, hengittävät kuten minäkin. Niistä huokuu ja hyllyy sama elinvoima kuin minussa. Viisaasti ne kääntyvät katsomaan kohti aurinkoa. Viisaasti ne tietävät paikkansa, tietävät mihin asettuvat. Jos metsä nähdään kulissina, myös metsänkävijä on nähtävä osana kulissia.
Aihetta sivuten: Darkthronen Fenrizin haastattelu imperiumi.netissä on parasta, mitä Norjasta on kantautunut vuosikausiin.