Alle kirjattu hummusohje näyttää olevan yksi erityisen merkityksellinen lenkki luopumisten sarjassa. Jo pidemmän aikaa olen nimittäin ihmetellyt, kuinka joistakin asioista - tässä tapauksessa esimerkiksi leivänpäällisestä sulatejuustosta ja juustosta - luopumisesta on tullut vaivatonta ja luonnollista. Aistin kehoni sen verran voimakkaammin nyt, että tunnen nopeasti, milloin esimerkiksi jokin ruoka-aines tai juoma ei sovi (enää) minulle. Voi olla, että ulkopuolisen silmiin oma toimintani näyttää ehdottomuutena ja ryppyotsaisuutena, mutta voin vakuuttaa, etten tee asioita joita en halua. En tee asioita, jotka ovat luontoni vastaisia. Luopuminen on luonnollista - lause, joka tänä päivänä on varsin huonossa huudossa. Kun luopuu tai jättäytyy syrjään entisistä, tutuista ja ehkä turvallisistakin asioista ja rutiineista, alkaa huomata, kuinka myös kokeva ihminen muuttuu pikkuhiljaa - siksi entisten elämänrutiinien muistelu voi tuntua aivan käsittämättömältä, aivan kuin vuosien välissä oli kilometrien kerros rapaa, nuoskaa ja ymmärtämättömyyttä. Miten olen voinut toimia tällä tavalla? Kuka on tuo hahmo, jolla oli tuollaiset pinttymykset? Siten kai kokijan suhde myös muihin kokijoihin muuttuu alati, asemia vaihdetaan, toinen istuu penkillä, toinen katsoo kamanan alta, todellisuudet lähenevät ja etääntyvät - ainoastaan kokija itse, kokija itse liukuu kanaviaan pitkin, ihmettelee itseään ja ympäröivää. Siinä ei ole niinkään kyse liikkumisesta menneisyyden ja tulevaisuuden akselilla, vaan liikkumisesta tietoisuudentilasta toiseen, mikä omalla tavallaan merkitsee juuri lukemattomiin sisäisiin avaruuksiin kohdistuvia tutkimusretkiä. Siinä ohessa aika on voitettavissa keskittymällä siihen, mitä on. Ja mitä enemmän on, sitä vähemmän kiinnostaa, mitä oli ennen tai mitä tulee olemaan.
Luopumiset raivaavat ennen kaikkea tilaa omalle tekemiselle, omalle keskittymiskyvylle. Merkityksettömästä tulee todella merkityksetöntä, siihen kiinnittää vähemmän huomiota, eikä liiemmin joudu ulkoapäin ohjautuvien, laskelmoitujen affektien valtaan. Toki niihin törmätessään voi hämmästyä, mutta sellaisissa asioissa ei tapaa enää lillua. Mitä esimerkiksi mediassa ennen saattoi ärsyttää, alkaa vain vähitellen kiinnostaa yhä vähemmän - aivan kuin omasta inhostaan (ja kiintymyksestään tuohon inhoon) vain päästäisi irti. Se on ehkä sosiologian tai mediakulttuurin näkökulmasta kiinnostavaa, mutta ei ihmisen tekemien perimmäisten valintojen ja elämäntuntojen valossa vain kovinkaan kiinnostavaa. Eläminen on paljon mielekkäämpää. Oman elämän eläminen ja itselle tärkeiden asioiden oivaltamien ja toteuttaminen ovat paljon tärkeämpiä asioita.
Magian näkökulmasta kaikella, mitä ihminen tekee, on merkitystä. Itämainen filosofia kehottaa olemaan välittämättä turhuuksista ja esimerkiksi Hatha Yoga Pradipikan mukaan julkisilla paikoilla (pitkäaikaisen ja toistuvan) lorvailun katsotaan olevan ihmiselle pikemminkin haitaksi kuin hyödyksi. Ihmisiä voi varmasti tavata muuallakin, kodeissa, luonnossa, siellä ja täällä. Itselleni taannoinen, paikallisessa huvikeskuksessa näyttäytyminen oli ainakin sosiaalisen jälleennäkemisen nimissä valtavan antoisa, olin hyväntuulinen koko illan ajan, vaikka fyysisesti seuraukset olivat eittämättä haitalliset: lihasjännityksiä ja kehon tukkoisuutta. Ennen en olisi mennyt vastaavaan baari-infernoon ikimaailmassa. Nyt seisoin ja ihmettelin ympäröivää lumoutuneena. Tällaistakin on! Ihasteluni ei kuitenkaan tarkoita, että mieleni tekisi pikimmiten vastaavaan paikkaan uudelleen ja toistuvasti: “mieluummin en”. Toivon, että olen vain liikkumassa kohti suvaitsevaisempaa, iloitsevampaa ja alttiimpaa tietoisuudentilaa, tilaa jossa luottamukseni ihmisen omaan ymmärrykseen toimia ja liikkua (heille) parhaalla mahdollisella tavalla on vahva. Enimmäkseen ihmiset ovat mahtavia, niin hämmästyttäviä, niin kauniita henkiruumiinsa eri puolilta nähtynä, että huomaa äärimmäisen kirkkaan kiinteän pisteen, oli mutaa - rapaa, nuoskaa ja ymmärtämättömyyttä - edessä ja välissä kuinka paljon tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti