Viime aikoina olen päätynyt kirjoittamaan toistuvasti veganismista ja kasvissyönnin ekologisesta paremmuudesta sekasyöntiin nähden. Olen ajatellut asiaa paljon, ja suhteutettuna muihin mahdollisiin epäkohtiin yhteiskunnassamme sekasyönti saattaa olla se vaarallisin. Siksi palaan siihen jälleen.
Media on puhunut jokseenkin paljon ruoan hinnan noususta, mutta mahdollisia parannusehdotuksia on kuitenkin mielestäni esitetty melko vähän. Yleisönosastokirjoituksissa ja muissa marginaaleissa on nostettu esiin niitä näkemyksiä, joissa vegaanisen ruokavalion noudattamisella on tärkeä rooli maapallomme hedelmällisempää tulevaisuutta luodattaessa. Esimerkiksi Riina Simosen taannoinen kirjoitus Helsingin Sanomissa on omiaan promotoimaan oivalla tavalla kasvisruokavaliota. Harmillista kyllä, useimmiten näihinkin huomionarvoisiin kirjoituksiin on reagoitu ontuvilla ohilyönneillä: eräskin kommentti juuttui pohdiskelemaan sitä ilmastonkuormituksen määrää, joka syntyy kun soijapapu (tai jokin vastaava “erikoisruoka”) lennätetään meille Suomeen. Hänkään ei kuitenkaan noteeraa, että soijapavun syöttäminen suomalaiselle lihakarjalle rasittaa ympäristöä jopa kymmenen kertaa enemmän kuin jos ihmiset nauttisivat soijansa suoraan kasviproteiineina - siinä on globaalisti verrattain vähemmän päästörasitusta. Lisäksi suomalaista maatalousteollisuutta parempaan kuntoon sorvaamalla päästäisiin viljelemään sellaisia kasveja, joilla voitaisiin vähentää soijan importointia.
Vaikka noin 70 % maailman väestöstä elää ilman maitoa ja kaiken lisäksi suhteellisen terveinä, meilläpäin toistuvasti uskotellaan maidon olevan välttämätön osa ruokavaliotamme. Aiheen tiimoilta on ilahduttavaa, että tämän päivän Helsingin Sanomat uutisoi aloitteesta, jonka pohjalta elintarvikkeisiin liitettäisiin merkintä kunkin tuotteen ilmastonrasitusmäärästä. Pelkään vain, että tämäkin aloite kaatuu lopulta hallituksellisen tai valiokunnallisen intervention takia, huolimatta siitä, että esimerkiksi HK Ruokatalon kaltainen suurrikollinen on mukana aloitteessa. HS:n harjoittama esimerkki, broilerin ja juuston keskinäinen vertailu on tietenkin paikallaan, mutta se ei jätä broileriteollisuutta paremmaksi valinnaksi, vaan vertailua on jatkettava, vietävä seuraavalle asteelle: vain lihateollisuuden systemaattinen alasajo voi todella edistää ilmastonmuutoksen “torjumista”.
Vastikään päivitetyn Peter Singerin Animal Liberationin suomalaisen laitoksen lisäluvuissa, jotka Suomen johtava eläinetiikan tutkija Elisa Aaltola on kirjoittanut, todetaan mm. seuraavaa:
Lihaa tuotetaan enemmän kuin koskaan, vähintään 55 miljardin eläimen vuosivauhdilla. Maailman lihantuotannon uskotaan edelleen kaksinkertaistuvan vuosien 2000-2050 välillä. Viidenkymmenen vuoden päästä tapettaisiin siis 110 miljardia eläintä vuosittain. Lihantuotannon vaikutukset päästöihin sekä veden ja maa-alan käyttöön alkavat olla jo niin tuntuvia, että erilaiset viralliset tahot, kuten Iso-Britannian valtiolliset elimet ja YK:n maatalousjärjestö FAO, suosittelevat kansalaisia lisäämään kasvissyöntiä. YK:n raportti vuodelta 2006 onkin surkeaa luettavaa. 30 % maapallon maa-alasta käytetään karjatalouteen. Amazonin sademetsistä 70 % on hakattu eläintuotantoa varten. Käytössä maaperä köyhtyy ja siitä tulee nopeasti käyttökelvotonta. Eläintuotanto saastuttaa vesivaroja (ja on siten merkittävä syy mm. koralliriuttojen häviämiseen) sekä vaikuttaa haitallisesti pinta- ja pohjavesien väliseen kiertoon - eläintuotantoon myös kulutetaan valtavat määrät arvokasta vettä. Eläintuotanto on vahingollista biodiversiteetille. Tuotantoeläimet vastaavat 20 % maaeläinten biomassasta, ja tuotantoa pidetään syyllisenä tärkeiden ekosysteemien tuhoon. Eläintuotanto myös tuottaa hulppeat määrät hiilidioksidia, typpioksidia ja metaania, jotka ovat perussyitä kasvihuoneilmiölle. Lihansyöjä tuottaa vuosittain 1,5 tonnia enemmän kuin kasvissyöjä. Eläintuotannon osuus ihmisen aiheuttamista typpioksidipäästöistä on 65 % - typpioksidi on 296 kertaa vahingollisempaa kuin hiilidioksidi. Metaani on 23 kertaa hiilidioksidia haitallisempaa, ja sen kohdalla eläintuotannon osuus on 37 %. Eläintuotanto tuottaa 64 % ammoniakista, mikä on happosateiden merkittävä syy. Karjatalous onkin liikennettä suurempi ilmastonmuutoksen aiheuttaja.
USA:ssa eläintuotanto käyttää puolet vesivaroista ja 80 % maatalouspinta-alasta. Eläimet syövät 90 % soijasta. Erään arvion mukaan tuotetulla viljalla voitaisiin ruokkia 800 miljoonaa ihmistä. Kasvi- ja eläinproteiinien hyötysuhteet ovat seuraavanlaiset: 4:1 (kana), 54:1 (nauta), 14:1 (maito), 17:1 (sianliha) ja 26:1 (kananmuna). Ensimmäinen luku viittaa kasviproteiinikiloon, ja jälkimmäinen eläinproteiinikiloon. Tarvitaan siis jopa 54 kiloa kasviproteiinia vain yhden eläinproteiinikilon tuottamiseksi. Yhden eläinperäisen kilokalorin tuottamiseksi tarvitaan keskimäärin 28 kasvikilokaloria. Jokaista naudanlihakiloa varten tarvitaan 100 000 litraa vettä, kun taas soijakilon tuottaminen vaatisi vain 2000 litraa vettä. Eläinproteiinin tuottaminen kuluttaa myös kahdeksan kertaa enemmän fossiilisia polttoaineita kuin kasviproteiinin tuottaminen. 40 % maailman viljasta syötetään eläimille sen sijaan, että ihmiset söisivät sen suoraan. Kasvissyönti onkin paitsi ympäristö- myös ihmisoikeuskysymys. Vegaaniruokavaliolla voitaisiin ruokkia moninkertainen määrä ihmisiä, kun taas liharuokavalio edesauttaa nälänhätää (kolmansien maiden viljelymaata käytetään länsimaisten hampurilaisten tuottamista varten.).” (Singer 1975/2007, 233-234.)
Faktat tiskiin. Vaikka Singerin teosta seuraava kulkue onkin selvästi puolueellinen, ei filosofian tohtori Aaltola nähdäkseni vedä tuonkaltaisia seikkoja hatusta (olen jättänyt sitaatista pois lähdeviitteet, mutta kiinnostuneet perehtykööt teokseen itseensä: Peter Singer: Oikeutta eläimille. Eläinten vapautuksen filosofiaa. 1975/2007. Päivittänyt Elisa Aaltola. Helsinki: Animalia). Toiseksi kenelle tahansa vakavaa mediaa seuranneelle suuri osa yllä esitetystä on jo ennestään tuttua uutismateriaalia: uutisilla vain ei ole tarjota juurikaan parannusehdotuksia, mediahan varoo tallomasta liikaa kuluttajan varpaille. Itsekseni olen miettinyt, pitäisikö näistä asioista vaieta ainakin minun, nyt kun meillä Suomessakin keskustelu aiheesta alkaa lisääntyä ja samalla myös kiinnostus kasvaa (ja ekokauppoja toivottavasti tupsahtelee pikkukaupunkeihinkin, joissa on tulevaisuus). Tarkemmin ajatellen meistä jokaisen elinympäristössä on kuitenkin toimijoita, joilla ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä tekojensa seurauksista ja raskaista vaikutuksista. Edelleen meistä monia tuohduttaa enemmän maidon hinta. Niinikään olemme vuosikausien aikana juurtuneet niin syvälle omaan todellisuuskäsitykseemme, ettemme edes ajattele, mitä syömme saati sitten, että muuttaisimme gastronomisia mieltymyksiämme. Tämän takia aiheesta on puhuttava, jopa kyllästyttävyyden ja saarnaavuuden varjolla. Olen miettinyt myös, onko tämä uusankaruus jonkinlaista jatkumoa entisaikojen raittius- ja herätysliikkeille, omanlaistaan elitismiä jossa operoidaan tiukalla me tiedostaneet - tuo tyhmä massa -vastakkainasettelulla - tai vain ilmiö, joka voidaan kuitata kuivan akateemisesti 2000-luvun alun radikalismiksi. Totuus kuitenkin on, että sen lisäksi ettemme tunne itseämme, emme oikeasti tunne ympäristömme eri lainalaisuuksia (ulkomaan uutisia maitojuomalasi kädessään seuraava on tästä kenties osuvin metafora). En voi yhtyä esimerkiksi Dostojevskin kommenttiin, kuinka valtaosa ihmiskunnasta on pataidiootteja - pikemminkin lieventäisin hiukan: suuren osan päivittäisestä ajastamme ohjaamme toimintoihin, joissa näyttäydymme sokeina imbesilleinä.
Ruoka on ihmiskehon ja -mielen perusta. Sen luulisi olevan kaikkein tärkein tekijä motivoimaan ihmisiä kiinnittämään huomiota siihen, mitä syömme. Itsensä ravitseminen ei ole rasite, vaan pyhä velvollisuus, jumalanpalvelus. Meidän on lopettava mustat messut, olemme häpäisseet kehojamme ja syömiemme olentojen kehoja jo aivan tarpeeksi kauan. Emme saa kiirehtiä lähikaupassa siksi, että kaupassa asioiminen olisi yksi olosuhteiden pakottama toimi, joka estää meitä heittäytymästä vapaalle tai viettämästä laatuaikaa tai tekemään "tärkeämpiä asioita". Itse elän harva se päivä sen tilapäisen harhan vallassa, että tunnen esimerkiksi ruoanlaittamisen syövän aivan liikaa aikaa muilta toimilta, kuten lukemiselta tai kirjoittamiselta, mutta tuo harha kaikkoaa, kun tiedostan taas pyhän velvollisuuteni, tekoni merkittävyyden. Ruoka jota syömme on muodonmuutoksen läpikäyvää energiaa. Yhteen pakkautunut materia hajoaa pureskelussamme ja ruoansulatuksessamme alkemistisesti pyhäksi orgoni- tai elämänenergiaksi, kosmiseksi vitaliteetiksi, joka antaa meille voimia kaikkeen mitä ikinä aiommekaan tehdä. Jos tuo materia on tuotu ruokapöytään väärin, mustamaagisin perustein, emme pysty välttämättä kontrolloimaan tekemisiämme, puhumme mitä sattuu, käyttäydymme moraalittomasti, valehdellen, kuin jonkin sortin sokeat. Se, jos mikä, on pahin skenaario: ettei tämä yö ikinä lopu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti