Suorat nuoret

Viimeistään kulunut vuosituhat on nostanut valokeilaan ihmistyypin, joka aina 1960-luvun seksuaalivallankumouksesta lähtien on odottanut tulemistaan. Ilmiö ei ole uusi, mutta saa vuosi vuodelta räikeämpiä muotoja. Ja ehkä jotain uutta siinä silti on, nimittäin suoruus ja rehellisyys. Nämä ihmiset tietävät, mikä kanssaihmisiä kiinnostaa. Vuodesta 1986 ilmestynyt City-lehti ja sittemmin myös epämääräinen baarimainos/ilmaisjakelulehti Metropoli ovat olleet ilmiötä edistämässä – monien muiden ohella tietysti. Lehtiä ei tietystikään käy aina yksistään syyttäminen, kun kyse on ilmiöiden luomisesta: City-lehden elinkaaren aikana se näyttää vain voimakkaasti myötäilleen nuorten kiinnostuksenkohteita, etenkin opiskelijaelämää, ravintoloita, päihteitä, intiimielämää ja vastaavaa. Vähitellen lehti on härskiintynyt, mutta samaa kai voidaan sanoa nuorten kiinnostuksenkohteistakin. Kumpi oli ensin, muna vai kana, jää arpailuksi.

Huomiotalouden lainalaisuuksiin kuuluu vanhastaan värikkyyden ja räikeyden vaatimus. Mitä enemmän huomiota saa herätettyä, sitä enemmän saa lukijoita, katsojia, ostajia, kuluttajia. Kiinnostavaa eikä ainoastaan paheksuttavaa on, että kulunut vuosituhat on tuonut muassaan nuoria, jotka kuin kirkkain silmin pauhaavat megafoniin, kuinka vapautuneita he seksuaalisesti ovat. Tai kuinka tukossa ja yksin he ovat. Petollista ilmiössä on sen kumuloituminen – mikä ennen pitkää johtaa tietoisuuksien muuntamiseen. Jos tietoisuus määrittyy ainakin osittain yhtäältä arjen, tunnon, kokemuksellisuuden ja toisaalta taustalle jäävän poliittisen horisontin edustalla mylläävien koneistojen kautta – Marxin väitteessä ”Ihmisten tajunta ei määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa” oli osittainen vinha perä – on selvää, että City-lehden sinänsä harmittomalle ajanvietejournalismille alistuminen säännöllisesti muuntaa ihmistä. Samaa voidaan tietysti sanoa monista muistakin asioista, mutta tässä selvin referenssi on porno. Silti ongelmallisempaa kuin porno koko kirjossaan saattaa olla juuri sen ja arjen väliin jäävä, laajalti hyväksytty massamedia, joka kuten tiedettyä pelaa ikään kuin pornon pussiin, stimuloi ja viettelee niin paljon kuin vain ehtii. Viettelyssä itsessäänkään ei ole vielä vikaa, mutta räikeän manipulatiivinen pornolla pelaaminen ja sen pussiin pelaaminen on jo kauan sitten tehnyt siitä ongelmallista. Raadollisempi vastine pornolle onkin City-lehden ohella Music Television, josta jos jostakin voidaan sanoa, että yksi kanava on kasvattanut kokonaista sukupolvea. Se kasvatti sukupolven X, Y:n kai hoitaa pääasiassa internet (jonka viimeisin alennuspiste lienee Paul Brennanin vaalivideo).

Suorat nuoret vaikuttavat kuitenkin olevan yksilöiden laumaa, jolle rehellisyys on valtti- ja blogi käyntikortti. Mitä intiimimmin tai suoremmin on niiden kautta olemassa, sitä varmempana kolumnistinpesti, sitä mahdollisempaa muu työllistyminen, maine, mitä näitä nyt on. Teoriassa taustalla ei ole väliä: olit sitten opiskelija, uskovainen, runoilija, – näihin taivetalkoisiin on tervetullut lähes kuka vain, vaikka seksuaalipoliittinen segregaatio on jo ensi alkuun erotellut jyvät akanoista edes summittaisesti: riippuen foorumista jonkinlainen roti aina on, yli-ikäiset ja -painoiset äijät eivät liioin dildoista lehtien sivuilla puhele. Kauniit, tai kauniiksi koetut naiset taas ovat arvossaan, ja mikä ulkoisessa kauneudessa ehkä hävitään, se voitetaan takaisin kirjoitustaidossa, rehellisyydessä ja sanottavan rohkeudessa.

Vaikka vanhaa kauraa se tämäkin on. Jokainen tietää nämä asiat. Pyörä on taas keksitty, mutta pakkohan se on, kun edellinen menee lommoisin, klenkkaavin vantein. Jokainen päivä sellaisen pyörän selässä on seikkailu. Enemmänkin huomiota voisi silti kiinnittää kuitenkin juuri nuorten suoruuteen. Heillä on intohimoja, haluja, toiveita tulevaisuudesta, kuten kenellä tahansa, ja harva heistä luultavasti ajattelee olevansa hukassa tai umpikujassa, väärillä turuilla. He, kuten muutkin ihmiset, kaipaavat rakkautta, hyväksyntää ja huolenpitoa. Kaipaavatko he hyvää elämää, sitä emme tiedä, mutta ainakin hyvää oloa he osoittavat huutomerkein.

Vanhastaan marxilainen ja etenkin Frankfurtin koulukunnan, erityisesti Herbert Marcusen ja Erich Frommin esiin nostama seikka koskettelee kuitenkin vääriä haluja. Sellainen on röyhkeä otaksuma: että filosofikuninkaat tietäisivät meitä tavan tollukoita paremmin, kuinka elää hyvin. Ja eihän hyvää elämää – tai vääriä haluja – koskeva spekuleeraminen nyt tietystikään Marxiin pysähdy: asiaa on arveltu ja eri lailla taputeltu jo Antiikin Kreikassa sekä hyvin luultavasti myös muualla, pitkään, hartaasti, ehkä aina. Hyvän elämän oletus sisältää itsensä negaation, huonon elämän, huonot olosuhteet, huonot elämänvalinnat, huonon elämäntavan ja mikä olennaista, väärät halut. Hyvän elämän oletus sisältää oletuksen jostain, joistakin asioista joita meidän tulisi välttää.

Tämän päivän liberalistisen eetoksen perusteella voisi kuitenkin arvella, että mikä tahansa käy, kunhan se ei loukkaa toisen koskemattomuutta. Sananvapaus kiilaa uskonrauhan edelle ja vaikka loukata ei kai pitäisi, on meillä oikeus ilmaista mielipiteemme mistä asiasta vain, kulkea miten päin vain, pukeutua miten päin vain. Mutta juuri ruumiillinen koskemattomuus on jotain, jonka arvo on ylittämätön: sukupuolielimiämme ei saa silpoa, meihin ei saa kajota ilman lupaa, väkivalta on aina pahasta. Koskemattomuus näyttää antavan ihmiselle turvasataman, eräänlaisen kiinteän pisteen maailmankaikkeudessa, josta käsin kammeta typeriä ihmisiä ja typeriä ideologioita sijoiltaan.

Osin tiettyjen historiallisten yhteiskuntien tuottamana arvona se nostaa esiin läntisessä maailmassa ainakin kaksi kiinnostavaa ilmiötä – tai saman ilmiön kaksi eri puolta. Yhtäältä tietoisuus suuntautuu nyt entistä enemmän kehoon – läntisessä uskonelämässä kiinnostus kehoon on vanhastaan ollut melko vähäistä mutta tilanne on muuttumassa: idästä viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan virranneet tuulet ovat osin tehneet tehtävänsä. Tämä on varmastikin muokannut läntisen ihmisen käsitystä uskonnollisuudesta, henkisyydestä ja hengellisyydestä. Toisaalta taas tämän päivän maallistuvat ja materialistisuuteen taipuvaiset Euroopan maat ja Yhdysvallat saavat uudelleen ja uudelleen todistaa juuri aisteihin ja tuntoon kiinnittyvää, kehon eroottisuutta korostavaa ideologiaa, jota tuotetaan, jota tuottuu ja jota pönkitetään poliittisen horisontin edustalla mylläävien koneistojen avustuksella. Vahinko vain, samassa mytäkässä eroottisuus yksiulotteistuu.

Kokonaisvaltainen käsitys hyvästä elämästä – ja hyvän elämän tuntu – jää kesken, sillä tietoisuus on tiellä. Kristillisestä moraalista eroon pyristelevä materialistinen tietoisuus on kernaasti osallisena tuottamassa uutta materiaalia, jota haluta ja ajatella ja jolla puolustaa omaa koskemattomuuttaan. Mutta niin kauan kuin on vain kehonsa tarpeita kuunteleva tietoisuus, hyvä elämä ihmisenä jää kesken. Suorat nuoret ovat näkyvä osoitus niistä päämääristä, joiden varassa arvomme lepäävät.