Eräs mielemme kiinteistä pisteistä on siinä kauhussa ja inhossa, jota tunnemme omia ruumiineritteitämme kohtaan. Mitä todennäköisimmin se on varsin lähtökohtainen perusvietti, jossa kehostamme ulostullut aines tunnetaan kuonaksi ja myrkyksi, jota kehomme erittää pelastuakseen. Vastustin pitkään koko konseptia, koska pidin sitä metaforisena kaikelle muulle eksklusiiviselle toiminnalle, erityisesti sille, kuinka luonnollisesti eristämme itsestämme kaiken sen mentaalisen aineksen, jota emme pysty käsittelemään, joka ylikuumentaa meitä, joka tekee meistä "pahoja". Hiljattain aloin kuitenkin ymmärtää, että kehon suhteen ei ole tarpeen kieltää ruumiineritteitä sinänsä. Sitä vastoin niiden laatu voi olla parannettavissa.
Naurumme pierua, ulostetta ja virtsaa kohtaan on osittain yksi luonnollinen tapa käsitellä sen alapuolisuutta. Kehollisessa topografiassa, siinä missä kosmologisessakin, yläpuoli edustaa taivasta, alapuoli hautaa. Tuo alapuoli on kuitenkin aina ollut samanaikaisesti myös syntymän tyyssija, uuden elämän alku, aivan kuten "mielen maailman alusta on terveen ruumiin perusta". Uloste on konkreettisesti liittänyt kehon maahan, tuonut sen osaksi kiertokulkua: kehosta puserrettu uloste lannoittaa maan, josta syntyy elämää. Samalla tapaa heitämme vielä nykyäänkin (joskin metaforisesti) paskaa vastavihittyjen päälle. Siinä ei ole oikeastaan mitään hauskaa, se on vain luonnollinen rituaali, joka kytkee ihmisen kasvien lailla maahan ja antaa tälle elämän. Näin on laita myös monen muun alapuolen eritteen kanssa.
Toinen tapa, jonka juuret näyttävät olevan enemmän idässä, on pyrkiä muuttamaan noiden ruumiineritteiden laatua. Tämä koskee ulostetta siinä missä hikeäkin. Omaa arkista toimintaa seuratessaan huomaa hyvin nopeasti, millaisia vääryyksiä teemme päivittäin omalle kehollemme. Emme huolla sitä, emme puhdista sitä ja ennen kaikkea: syömme miten sattuu. Hotkimme, luemme syödessämme, teemme mitä tahansa paitsi keskitymme syömiseen. Puhumme ruoan hyvästä mausta, mutta emme pidä yksittäistä palaa kovinkaan kauaa suussamme. Emme pureskele ruokaa kunnolla. Juuri pureskelun jotkut joogafilosofian muodoista kokevat erityisen tärkeäksi. Sen mukaan ruokailu on erityinen energian transformointiakti, jossa prana imeytyy vereemme syödystä ruoasta ja elvyttää sitä, antaa elinvoimaa, jaksamista. Jos emme pureskele ruokaamme kunnolla, se valuu nopeasti pitkin suolistoamme aina paksusuoleemme, jumahtaa sinne. Koska emme myöskään nauti päivän aikana riittävästi nesteitä, pantattu paska alkaa nopeasti imeä nestettä muualta kehostamme ja kuivuttaa meitä. Kehon kuivuminen tekee meistä myös mentaalisesti voimattomia. Vastaavasti nopeasti hotkittu ruoka aiheuttaa takuuvarmasti närästystä, epämiellyttäviä röyhtäilyjä ja pöhnäisyyttä.
Ihminen on siis liki täydellinen alkemistinen kone, jossa energia muuttaa muotoaan, näkyvä muuttuu näkymättömäksi. Saamme ruoasta voimaa toimia päivän ajaksi, emmekä silti osaa arvostaa sitä. Liian usein vain syömme, koska meidän on pakko. Ei ole kuitenkaan tarpeen syödä erityisen ylellisesti ja paljon; sitä tärkeämpää on syödä terveellisesti ja välttää kehoa turmelevia, pöhöttäviä tai rapistuttavia myrkkyjä, kuten sokeria, suolaa ja nykypäivänä lähes kaikkialla esiintyviä lisäaineita, joita valmisruoassakin on lähinnä sen takia, että ne näyttäisivät paremmilta tai parantaisivat muuten sen koostumusta.
Jokainen tietää tunteen, kun on syönyt liikaa vaikkapa irtokarkkeja. Pienikin määrä säännöllisin väliajoin heittää ihmisen nopeasti sokerikierteeseen, jonka olemuksellista puolta on vaikea eritellä, mutta jonka kyllä tunnistaa, jos ponnistelee tuosta sokeririippuvuudesta eroon edes hetkeksi. Samat vaikutukset ovat tietenkin esimerkiksi kahvilla ja teellä. Viimeisin huomioimani tuoteryhmä on maitotuotteet. Ennen minulla ei ollut minkäänlaisia kehollis-mentaalisia esteitä tai vaikeuksia käyttää maitotuotteita, mutta nykyisin pienikin "olosuhteiden pakosta" tapahtunut lipsahtaminen laittaa kehon ylikierroksille. Närästää, röyhtäyttää, on pöhnäinen olo, pierukaasu haisee järkyttävän pahalle. Sama toteutuu lihan kanssa, jonka kanssa en onneksi ole ollut tekemisissä vuosikausiin: keho menee jumiin useaksi päiväksi aivan minimaalisesta annoksesta, ja käytännössä umpeen eli ulostaminen on tuskallista pusaamista. Tähän auttaa usein liikunta eri muodoissaan, mutta merkillepantavaa on, että tämän ja yleensäkin väärän ruokavalion johdosta myös hiki haisee paljon pistävämmin. Kehomme ovat siis sen verran älykkäitä, niillä on niin paljon täydentävää muistiainesta, että ne kyllä tietävät, milloin kehossamme on meille sopimattomia myrkkyjä. Tuolloin kehomme tekee kyllä kaikkensa päästäkseen niistä eroon.
Kun uloste on raskasta ja vaikeaa, kun hikemme haisee, kun virtsamme on yön jälkeen pistävänhajuista voi vain kuvitella, millainen vaikutus tällä on mielensisältöihimme. Samaan tapaan kuin keho, myös mieli on tuolloin hyvin kuonainen, sen ovat täyttäneet turhat huolet, tunteet ja tyhjänpäiväisyydet. Säntäilemme ajatuksissamme yhdestä toiseen ja se estää meitä päivittäin olemasta läsnä maailmassa paitsi itsemme myös toistemme kanssa. Kun tukkeutumat ja saostumat lähtevät kehossa liikkeelle, vuotavat luonnollista kanavaa pois, olomme tulee kevyemmäksi ja alamme katsella maailmaa virkeämmin silmin. Sen sijaan näiden tukkeutumien luonnoton panttaaminen, esimerkiksi pierun panttaaminen julkisella paikalla, saattaa helposti muuttua nopeasti vihaksi tai muuksi negatiiviseksi tuntemukseksi (fyysisesti mahan luonnottomaksi pömpötykseksi ja kivuksi). Tiedämmehän: kusihätä aiheuttaa tuskastumista, äyskimme ja tiuskimme, koska on luonnotonta pantata niitä tarpeita joita luonto on meille antanut.
Miesten siemenneste ja naisten kohdalla seksuaalisen kiihottumisen aiheuttama vuoto ovat mahdollisesti intiimimpiä ruumiineritteitä. Tässä suhteessa onkin paradoksaalista, että niiden avulla myydään ja ostetaan kulutustavaraa päivittäin. Siinä missä kulttuurimme on tunnetusti läpiseksuaalistunut, on suhteemme noihin ruumiineritteisiin saanut entistä tuhlailevamman muodon. Miten tämän voi suhteuttaa esimerkiksi siihen, että osa joogeista katsoo ruoasta, jota syömme, hajoavan kehoomme noin kuukauden kuluessa yhdeksi veripisaraksi, joka toisen kuukauden jälkeen muuttuu puolestaan yhdeksi elinvoiman pisaraksi ja 32 tällaisen pisaran muodostuttua on edelleen muotoutunut yksi pisara amrita bindua eli kuolemattomuuden nektaria, jolloin siemennesteen turha laskeminen on tämän nektarin tai edes sen potentiaalin haaskaamista? Eikö siemennesteen tuhlaamisesta pidättäytyminen siten ole meidän aikanamme oikeasti "vallankumouksellista"? Ennen kaikkea se on jotain, jonka niinikään keho tuntee: post coitum animal triste, koska peto on väsynyt ja ennen kaikkea surullinen menettämistään voimasta, yksinäinen koska on menettänyt rakkaimpansa (en tarkoita nyt sänkykumppania, vaan yhteyttä). Keho tuntee kyllästymisenä sen, mitä mieli usein luulee kiihottumiseksi ja turhan kiihottumisen jälkeen viesti saapuu vihdoin myös aivoihin. Tämä on erityisen kiinnostava seikka, koska hyvin usein tukeudumme seksuaalisen nautinnon oikeutuksessa alempaan luontoomme, mutta näyttäisi siltä, että kiihottumisemme voi johtua myös siitä, että tietty kulttuurinen ärsyke vaikuttaa tiettyyn kerrostumaan mielessämme. Toki tietty osa kehostamme reagoi myös tuohon ärsykkeeseen, mutta yhtä lailla toinen osa kehostamme ymmärtää milloin tuo ärsyke on tarpeeton ja jopa vahingollinen. Sen osan kehostamme kuitenkin vaiennamme hyvin nopeasti, mikä johtuu jälleen kerran ylisen näkökulmamme, so. mielensisältöjemme pyyteistä ja olettamastaan valta-asemasta.
Olipa kyseessä sitten nuhjuinen runkkaaminen tai peräsuolta rusikoiva rösäytys on näihin toimenpiteisiin tärkeää kohdistaa oma tarkkaavainen huomionsa. Oikeutukseksi ei riitä, että "kunhan pääsen tästä eroon, sitten parannan tapojani tai ainakin oloni on sitten helpottunut", vaan huomio on kiinnitettävä niihin juuriin ja syihin, joista nuo myrkynpoistot ovat saaneet lähtöpisteensä. Miksi kiihotumme typeristä asioista? Miksi suolemme on tukossa ja paska kovalla? Miksi hiki haisee? Kaikilla on syynsä, mutta kaikilla on yhdistävä tekijänsä: myrkky, joka on asettunut paitsi kehomme myös mielemme eri kerroksiin ja josta elämää ylläpitävä kehomme ymmärtää haluta eroon siinä missä mielemme ei sitä vielä käsitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti