maanantaina, elokuuta 14, 2006

Korjauksia alaismaailman käsitteeseen

Umberto Econ lanseeraama ‘alaismaailman’ (subworld) käsite viittaa suoranaisesti siihen, että fiktiivisellä henkilöllä A on jokin käsitys fiktiivisestä henkilöstä B, ja tuota käsitystä tukee fiktiivisen henkilön C kanta. Myöhemmin fiktion sisällä paljastuukin, että fiktiivisen henkilön A käsitys fiktiivisestä henkilöstä B on ollut väärä ja fiktiivinen henkilö C on tarkoituksella mustamaalannut fiktiivistä henkilöä B. ’Väärän käsityksen’ periodi on alaismaailma (jota tietyt totuusehdot ylläpitävät). Nähdäkseni täten voidaan sanoa, että kaikki mihin kukin fiktion henkilö uskoo ympäröimästään todelisuudesta on alaismaailmallista. Kunnes toisin todistetaan. Tämän jälkeen fiktiivisen henkilön alaismaailmallinen kanta käy myötäilemään kerronnan kautta syntyvää villakoiran ydintä, ydinkertomusta tai kertojan ääntä.

Villakoiran ytimen (kertomuksen dominantin) ja alaismaailmojen välille syntyy arvatenkin jännite. Kuka on oikeassa, kuka väärässä? Voimmeko luottaa dominantin näkemyksiin? Voiko dominantti koota demokraattisesti yhteen lukemattomat ja taas lukemattomat alaismaailmat?

Entä hajottaako postmodernistinen fiktio tuon dominantin idean, auktorisoidun maailman subjektina, fiktion ”näkijänä”? Mielestäni enemmän tai vähemmän kyllä. Joku Kathy Ackerin proosa lienee tästä hyvä esimerkki. Moniäänisyys, alaismaailmojen mielivaltainen sumppuuntuminen synnyttää kaleidoskooppisen näkymän, ja hahmot jotka näyttäytyvät lukijalle, ovat satunnaisesti näkökenttään ilmestyneitä. Toisaalta metafiktio on räikeässä ristiriidassa kaiken tekstuaalistamisen kanssa: juuri metafiktio, omaa kirjoittamistaan punniskeleva kirjoittaja, on kuin onkin jonkinlainen jollei kertomisen subjekti niin ainakin mahdollistaja tai valikoija, juuri hänhän lausevalinnoillaan luo jonkinlaisen näkymän, tahtoen tai tahtomattaan. Näin ollen metafiktio (modernismin purkajana) ei myöskään onnistu (tai halua) tuhoamaan traditiottomuuden ideaa, vaan se vaalii samaa modernismin ongelmaa, joka on jo perinteikästä, sen olemukseen sidottua: kuinka päästä irti juuristaan, ’olla moderni’, ja silti säilyttää mielekkyytensä.

’Julkinen pinta’ merkitsee historiografian kannalta virallista historiankirjoitusta (joka sekin on toki eri näkemysten hybridi tai keskiarvoitettu paradigma), historiografisen metafiktion kannalta dominantti, villakoiran ydin, se mitä kerrotaan. Mahdollisesti kysymys, jonka esitin esseessä (Historian ja mahdollisten maailmojen yhteneväisyyksistä), olikin, onko postmodernistisessa kirjallisuudessa lopultakaan minkäänlaista ’julkista pintaa’, alaismaailmojen yläpuolella olevaa auktorisoituvaa maailmaa, keskustarinaa? Ei taida. On vain vähemmistöjä, pakanallisuutta yksittäisiä näkemyksiä, useita jumalia, useita totuuksia. Merkitykset liukuvat rihmastoa pitkin kuin ei-inhimillinen energia sefirasta toiseen (ja kuten JHVH:n hengitys: ulos, sisään, alas, ylös).

Rihmasto on kuitenkin toimiva systeemin kuva vain sosiaalisuuden kentällä. Mitä rihmaston ulkopuolelle jää, siis näkymättömät, ei-inhimilliset ja jumaliset virtaukset, jää tavoittamatta, ja hyvä niin. Ulkopuolisuus ei (varsinkaan) kuitenkaan estä niitä kulkemasta samoja virtoja, samoissa alaismaailmoissa kuin meikäläiset, näkyvät, kuolevaiset. Tietenkin näkyvä ja näkymätön lomittuvat. Kuten sanottua, kulttuurinen psyyke (saati sen alkuperä) ei sentään taivu (autoritääriseksi) tekstiksi vaikka kaikki näkyvä taipuisikin. Vai taipuuko sittenkin? Pitäisikö kuitenkin ajatella, että meillä on jumalisista virroista vain tulkintoja, vain uusinnettavia tekstimuotoja? (tekstin) Tekijä – kun tälle tielle kerran on lähdetty – tavattiin aikaisemmin nimetä Jehovaksi, Jumalaksi. Tuostakin jumalasta on kuitenkin tätä nykyä erilaisia tulkintoja – ja pakanallisuudenkin myötä tietyt peruspiirteet ovat mahdollisesti hahmoteltavissa, olipa sitten kyseessä kuka tahansa jumala. Noita (potentiaalisia) piirteitä koossapitävät voimat, haluaisin väittää, pysyvät tavoittamattomina, niitä ei pysty pukemaan tekstiksi, niitä ei pysty palauttamaan sosiaalisuuteen, kehälle. Keskus on ja pysyy poissa (jos sitä kohti pyrkii).

Ei kommentteja: